perjantai 4. toukokuuta 2012

Kotikutoinen konsti

Olin taannoin kokeilemassa kuvien siirtoa kotikutoisella keinolla raakapoltetulle keramiikalle. Tein ensin kuvista tietokoneella peilikuvat, joista otin valokopiot.

Kokeiluni osoittivat, että parhaimman tuloksen sai, kun siveli kuvansiirtoainetta sekä valokopiokuvaan että keramiikalle ennen kuvan painamista työhön. Kunnon kuivuminen ja sen jälkeen paperi pestiin sormin veden avulla hiljalleen pois. Työn voi viimeistellä mattalakalla. Käytimme siirtoaineena mm. Art mediumia.

Laatoissa on vanhoja vintagepiirroksia, ja alemman kuvan lautasessa on ottamani valokuva häkkimäisen kuvun varjosta, taustalla vanha kirje (alkuperäinen kuva värien kera vanhassa postauksessa).



19 kommenttia:

  1. Hienoja, enpä ole ennen tiennyt, että tuollainen kuvansiirto on mahdollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen nähnyt joissain blogeissa, että ovat kokeilleet samaa ainetta kankaalle kuvaa siirrettäessä. Itse pidän kankaiden osalta kivempana systeeminä kuvansiirtoa sellaisilla tulostuspapereilla, jotka silitetään peilikuvana kankaaseen.

      Poista
  2. Onpa upeita! Tosi mielenkiintoiselle tekniikalle kuulostaa.:)

    VastaaPoista
  3. Ompa hienoja. En tienny määkään että tällästä voi tehdä!

    Kivaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Blogilandia on kiva maa, kun täällä aina tulee jotain uusia, kivoja juttuja vastaan :) Hyvää viikonvaihdetta myös sinulle!

      Poista
  4. Voi kuinka kauniita!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Ps. Seuraavassa postauksessa saat krediittiä :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitoksia, Irmastiina! Itsekin olen ihan tyytyväinen.

      Poista
  6. Ja ennen kaikkea hiljakseen pyyhkiä pois!! =D
    Minäkin kokeilin ja repaisin paperin reippaasti... hei tämänhän lähtee hyvin... niin lähti osa tekstistäkin:( Onneksi pystyn sen korjaamaan.

    Tosi ihania kuvia olet siirrellyt!!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika paljon tosiaan meni siihen pesemiseen aikaa. Minä annoin työn välillä kuivua pesujen välillä, kun muuten paperi alkaa helposti mennä rikki.

      Poista
  7. Hienoja ja hyvä jälki! Kokeilin kerran kankaalle. En kokeile toista kertaa ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, sen verran työläs menetelmä, etten ehkä itsekään kankaalle kokeilisi :)

      Poista
  8. Tosi hienoja. Pitäisi varmaan itsekin kokeilla :)

    VastaaPoista
  9. Aivan mahtavia ja ekaksi kysyn miten saat laatoista noin tehtaalta tulleen näköisiä.! Sillon kun tein vielä savea kulmat aina pyöristy ja olivat hiukan vinoja jne. olet tori pro. Mistä sä olet saanut sitä siirtoainetta art mediumia? Olen lukenut siitä amerikkalaisilta sivuilta ja sen avulla voi siirtää kuvia mihin vaan. Mä haluisin sitä mömmöä mutta en tiedä millä nimellä kysyä sitä suomessa. Mun pakko saada sitä eli jos tiedät ostopaikan kerro vai pitääkö mun tilata jenkkilästä asti.
    Ja vielä kerran nuo on TOSI ihania laattoja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinooperi myy tuota Art mediumia. Mutta se on ollut sieltä loppu, ehkä jo ovat saaneet tuotetta lisää. OStin tänään itse kirjakaupasta purkin Windsor&Newtonin Acrylic mediums Matt Mediumia ja ajattelin kokeilla, josko sekin toimisi kuvansiirtoaineena...Kerron, kun olen kokeillut. Ja noista laatoista, niitä ei kannata tehdä kovin löysästä savesta, kaulin saven ja leikkaan laatat vasta, kun savi on hiukan kuivahtanut. En oikein muuta osaa sanoa vinkiksi. Ja kiitos kehuista :)

      Poista
  10. Sata postausta kerenny tuleen sulla ennenko muistin tulla tarkistaan vastauksesi. Mä löysin nyt Barcelonasta paperikaupasta gel mediumia, että tänne asti piti tulla:) Ostin yhen purkin ja mietin et pitäisköhän hakee toinenkin vielä varuiksi kun ei ole käsitystä kuinka riittoisaa se on.
    No saahan sitä Sinooperista sit joskus lisää.

    VastaaPoista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!