sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Samaa mieltä

Keltainen ei kuulu lempiväreihini, mutta voi jumprahuitti, miten onnelliseksi tulin tänään, kun kaiken maatuvan luonnon keskellä näin mökkimaisemissa tämän väripilkun kuin huutomerkkinä! Voikukka ei anna periksi: vielä on kesää jäljellä! Samaa mieltä oli keltaisella matolla tallustellut kukkakärpänen. Ja minä.

Edit 4.2.2013: Suomen kukkakärpäset -teoksen mukaan tämä voisi olla Sericomyia silentis eli keltaperäluhtanen.



Viikonloppuna oli satamatta sen verran, että saatiin mökillä tehtyä rikkaruohosavotta. Rikkoja kitkiessä lehtien alta pomppi eilen kaksi söpöä sammakkoa, toinen tummanruskea ja toinen punertava. Harmittelin, ettei ollut kameraa mukana. Tänään lähdin ennen puutarhahommiin ryhtymistä kameran kanssa katsastamaan, jos löytäisin veijarit uudestaan. Eipä näkynyt, ojassa astin kävin etsimässä :) Ilman sammakkokuvaa jäätiin, mutta laitan sen sijaan ikään kuin jatkoksi edellisen postauksen exlibriksille kuvan taidokkaasta kirjanmerkistä, jossa sammakot ovat pääosassa. Tämä merkki osallistui exlibris-kilpailuun, sijoituksesta ei ole tietoa.
Ostin tänään perenna-alesta puoleen hintaan sinililan kurjenpolven Philippe Vapellen ja kesäpikkusydämen Auroran. Molemmat pääsivät tänään mökille multiin, en malta odottaa ensi kesää, että näen ne kukassa! 

8 kommenttia:

  1. Syksy ei ole vielä saanut otetta kaikista kasveista ja hyönteisistä. Nautitaan vielä kun voidaan. Kirjanmerkki on hauska:)

    VastaaPoista
  2. Ihan huikea tuo keskimmäinen kuva ☺

    VastaaPoista
  3. Heh! Komeat aurinkolasitkin on kukkakärpäsellä vielä!
    Minä jo jotenkin luovutin ja myönnyin siihen, että kesä on ohi. Vaan minäpä aloitin jo ensi kevään odottamisen:)

    VastaaPoista
  4. Mä oon jo luovutanu ..ajatukset tosin on joulussa, niin tärkeä sekin. Onneksi kun yhdestä pitää luopua voi toista alkaa jo odottamaan, eikä odotuskaan ole kohtuuttoman pitkä..

    VastaaPoista
  5. Onneksi noita väripilkkuja vielä , nautitaan niistä vielä.

    VastaaPoista
  6. Hienot kuvat voikukasta ja kukkakärpäsestä!

    VastaaPoista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!