sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Mikä tuo joulun?

Uusi tonttuseni kaipasi nimeä, muutaman hyvän ehdotuksen sainkin teiltä. Sussi taisi ehdottaa Mandaa tai Mantaa, heitän vielä aakkosten ekan siihen eteen ja ristin tonttutyttöseni Amandaksi! Kiitos, Sussi, vinkistä!

Amanda kurkkii jouluvalmistelujani olohuoneessa kesällä ostamastani vanhasta matkalaukusta, jonka historiaa yritin selvittää kuluneesta tarrasta. Sen mukaan laukun merkki on Vulco, valmistaja Näsijärvi Oy ja K:ni, Tampere. Googlettelun seurauksena löytyi Pispalalainen-lehti, jonka mukaan tehdas toimi alunperin nimellä Tampereen pahvitehdas (perustettu v. 1884). Tehdas valmisti jätepaperista pahvia ja muun muassa kaikki rautateiden matkaliput, sähköeristyspahveja sekä myöhemmin Näsijärvi Oy:n/ Näsijärven Pahviteollisuus Oy:n nimellä matkalaukkuja. Tämä minun laukkuni lienee 50-60-luvulta ja voi olla myös jonkin sortin kantolaukku kahvasta päätellen. Revin menneiltä ajoilta tuoksuneen sisuspaperin pois ja maalasin sisäosan harmaalla, hyvä tuli.


Eräässä saamassani joulukortissa oli ihana viesti, jonka sanoin haluan toivottaa tonttutyttöseni kanssa ihanaa ja leppoisaa joulun aikaa kaikille lukijoilleni ja jouluiloa sydämiinne! Tavataan taas joulunpyhien jälkeen!

Mitä kertoi mulle tonttu? 
Pipari tuo joulun. 
Kynttilä tuo joulun. 
Himmeli tuo joulun. 
Mitä muuta kertoi tonttu? 
Antoi ajatuksen uuden, 
kertoi joulun salaisuuden. 
Rakkaus tuo joulun. 
Näin kertoi tonttu.

21 kommenttia:

  1. Ihana Amanda-tonttu <3 Toivotan oikein jouluista joulua!

    VastaaPoista
  2. Suloinen Amanda. Hyvää joulua sinullekin!

    VastaaPoista
  3. Ihana Amanda. Mä jostain syystä tykkään tosi paljon joulurunoista. Kiva tämäkin. Ihanaa joulua sinullekin!

    VastaaPoista
  4. Oikein hyvää ja rauhaisaa joulua!

    VastaaPoista
  5. ♥ Oikein Hyvää Joulua Sinulle ♥

    VastaaPoista
  6. Kaunis runo, hyvää joulua sinulle!

    VastaaPoista
  7. Oikein mukavaa Joulua Sinulle ja Amandalle!

    VastaaPoista
  8. Amandalla kiva paikka oleilla.
    Ihanaa Joulunaikaa :)

    VastaaPoista
  9. Ihana tonttu ja ihana laukku!
    Oikein hyvää joulua sinulle! :)

    VastaaPoista
  10. Ihanaa joulua sinulle ja suloiselle tontulle tietysti myös!

    VastaaPoista
  11. Sopiva nimi tonttuselle ja oivallisen paikan olet sille keksinyt matkalaukuun. Rauhallista Joulua molemmille!

    VastaaPoista
  12. Oikein hyvää, rauhallista ja tunnelmallista joulun aikaa sinulle :)

    VastaaPoista
  13. I love your craft projects: the crochet doggie and the paper stars in particular. Happy holidays to you and all the best for the coming new year!

    VastaaPoista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!