sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Partsimuistelot, osa 2

Minä tyttö se vaan sitkeästi hankien keskellä katselen kesäisiä kuvia! Lupailin partsimuisteloiden kakkososassa vilauttaa parvekkeeltani viime kesänä otettuja yleiskuvia. Valitettavasti fotot painottuvat keskikesään, kevätkaudelta oli vain yksi yleiskuva (ehkä hyväkin niin, koska parveke ei siinä vaiheessa ollut edustavimmillaan multa- ja lekasorapusseineen sekä tyhjine ruukkuineen).

Mutta tässäpä tuota muutamaa neliötä suunnasta jos toisesta. Näitä kollaaseja katsellessa tuli itselleni mieleen, että onneksi on mahdollisuus lähikuvaukseen: silloin kasveja ja kukkia saa ihailla myös yksityiskohtien osalta. Näissä yleiskuvissa monet kasveista katoavat massaan, esim. toreniaa tai lumihiutaletta voi olla vaikea poimia kuvista. Sateisen ja harmaan kelin (ja osittain oravan) syytä oli se, että pelakuiden loisto ei ollut edelliskesän tasoa. Sen verran oli tunkua, että parvekepöytäkin päätyi kukka-alustaksi. Piti virkata pyöreän pinkin maton pariksi suorakaiteen muotoinen matto, mutta se jäi sitten tämän talven projektiksi...






32 kommenttia:

  1. Sun parvekkeesi on kyllä todellinen keidas! Muistan ihailleeni joitain noista kuvista jo kesällä.
    Kukat kaipaavat seurakseen toisia kukkia, nekään eivät viihdy yksin :)
    Melkein unohtui jo viime kesän sateisuuskin, kun kukkaloistoasi katselee....meillä on nyt pakkasta -15 astetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, uskon tuohon, että kukat tarttee toisia kukkia. Syntyy hyvä mikroilmasto :)

      Poista
  2. Oi, kukkaloistoa!
    Ja tänään ulkona tasaisena lepäävä valeus.

    Ihanaa ekaa adventtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän niitä kukkijoita riitti, mutta ei tosiaan pelakuut jaksaneet yhtä ihanasti kukkia kuin edelliskesänä.

      Poista
  3. Mikä paratiisi! Tuonne kun pääsisi :) Hyvää 1. adventtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ei muuta kuin värkkäämään omaa paratiisia! Mutta tosi kiva, jos tuntuu siltä, että parvekkeeni näytti kutsuvalta.

      Poista
  4. Voi kuinka kaunista! Luonto parvekkeella! Kaunista kukkaloistoa :) Ihan hauskaa kurkistaa kesään vaikka lunta maassa jo onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvista muistaa taas ensi kevättä ja kesää suunnitellessa, mitkä kasvit menestyivät ja mitkä eivät. Ei tule turhaan hankittua uudestaan kasveja, jotka eivät sitten kuitenkaan olosuhteiden vuoksi menesty. Mun parvekkeelle ei metsän ja läheisten muiden talojen vuoksi enää paista aurinko kovinkaan hyvin.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Tärkeä keidas ja henkireikä minulle. Vaikka välillä kukkien kastelussa menikin aamuisin tovi jos toinenkin. Varsinkin, kun kastelukannuni oli sen verran pieni, että piti useasti tankata.

      Poista
  6. Ihana parvekepuutarha! Kyllä näitä kesäkuvia on kiva kelata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluankin parvekkeelle puutarhamaista fiilistä, pensaita, pikkupuita ja "aluskasvillisuutta". Tulee jännempi niin kuin että pelkästään esim. kaiteille ripustaisi ruukut.

      Poista
  7. Öö, apua, pakahdun.

    Johdantotekstin perusteella odottelin kyllä hieman vaatimattomampaa kuvastoa, kun kerroit monien kasvien katoavan massaan ja matonkin olevan hankalan mallinen... Mutta mitä näenkään? Ihan uskomattoman vihreän ja vehreän ja kutsuvan tilan, jonka vaaleanpunaiset sävyt sointuvat täydellisesti parvekkeen ulkopuolella avautuvaan metsämaisemaan. Mahtava kompositio herkkyyttä ja voimaa! Romantiikkaa, hyvin voivia kasveja, harmoniaa, runsautta.

    Enpä kyllä keksi yhtään syytä, miksi olisin tuosta tuolista noussut ylös ja poistunut parvekkeelta, koko kesänä :)

    Yksityskohdat ovat ihania, mutta tässä tapauksessa kokonaiskuva oli vielä ihanampi. Kiitos inspiroivasta postauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, Geranium, kyllä minä mattoon olen tyytyväinen. Minun piti vain tehdä sille kaveri, kun loppuparvekkeelle pitäisi laittaa sellainen suorakulmio. Tuohon sisääntuloon pyörä matto sopii just hyvin. Nyt se tosin on tuolla parvekkeella edelleen lumikasan alla, kun en kerennyt (viitsinyt/jaksanut) sitä aiemmin talviteloille siivota. Pitäisi pestä se, mutta kuivuminen vie sisällä ikuisuuden.

      Poista
  8. Onpa todella paljon upeita kukkia. Mahduit sentään sinne sekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä sinne hyvin vielä mahtui itsekin ja kaverikin samaan aikaan. Kaverin koira tosin oli ihmeissään, että mikäs paikka tämä tämmöinen vihreä keidas on...

      Poista
  9. Ihanaa ja miten paljon! Ja todella siistiä myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siistiä? Nypin yleensä kuivuneet kukat pois, siinäpä se parvekkeen siivous kesäisin on. Keväällä pyyhitään männynpölyä, syksyllä lakaistaan männynneulasia :)

      Poista
  10. Ihastuttava keidas, todella hyvinvoivan näköisiä kasveja. Vielä enemmän ihailen sitä, että jaksat muokata keidastasi kevään kukkijoista syyskukintaan. Harmoninen paikka runsaudesta huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä laiskottaa eikä jaksaisi istuttaa kasveja muoviruukuista saviruukkuihin ja tehdä niihin salaojia, joten silloin tällöin myös fuskaan ja laitan kasvin suoraan alkuperäisine ruukkuineen suojaruukun sisään. Tosin silloin kasvin juurille ei jää kasvutilaa ja kasvi ei kukoista yhtä hyvin.

      Poista
  11. Tuo sun parvekkees on NIIIIN upea kukkameri että sydämeen sattuu. Näitä voi kattella useamminkin ja haaveilla kesästä ja lämmöstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkameri, hauskasti ilmaistu! Mukavaa, että tykkäät!

      Poista
  12. Hui! Ihana näky! Veti ihan sanattomaksi, mutta olen samaa mieltä kuin he, jotka ovat kommentoineet "keidas" tai "paratiisi" :) Tuli kesää ikävä.

    VastaaPoista
  13. Voi miten kaunis parveke...unelma!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, jos parveke näyttää sinusta unelmalta, kova homma siinä on, mutta iloakin se antaa ihan jokaisena kesäpäivänä...

      Poista
  14. Vau, miten ihanat kuvat ! Nyt tekisi mieli heti alkaa suunnitella ensi kevään kesäkukkaistutuksia ; ) Hmmm... taidanpa kuitenkin jatkaa vielä hetken näiden joulukukkien parissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ehkä mäkin sen amarylliksen käyn hakemassa ensi viikolla. Valkoisen tahtoisin tällä kertaa.

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!