lauantai 19. tammikuuta 2013

Ahkerointia

Mukavaa, että aivosolujani aktivoidaan kanssabloggaajien taholta: pari hauskaa haastetta on lennätetty Mielen Lumoon! Hurmioitunut-blogin Hietzulta tuli 11-blogihaaste ja Pionihulluutta ja puutarhaunelmia -blogin Tiinalta vähän varioitu, vastaava kiva haaste.

Taidan tässä tapauksessa näin viikonlopun kunniaksi myös vähän laiskotella ja jättää välistä toisen haasteen 11 paljastusta itsestäni sekä uusien kysymysten teon ja keskityn vastaamaan saamiini kysymyspatteristoihin.


 Hietzun 11 kysymystä 

1. Miksi perustit blogin?
Tykkään kokeilla kaikenlaista ja tämä oli yksi uusi, jännältä tuntunut "aluevaltaus". Koen tämän hauskaksi ja antoisaksi harrastukseksi, jossa voi yhdistää mukavat teemat, kuten puutarhanhoidon sekä erilaiset kädentaidot ja valokuvauksen ilot. Ihan parasta on, kun osa kanssabloggaajista jaksaa myös jättää silloin tällöin viestejä kommenttilootaan, muuten täällä olisi varsin yksinäistä.
 

2. Mikä saa sinut hymyilemään useimmin?
Veljen lasten touhut sekä luonnon ihmeet.

3. Mistä et tahdo luopua?
Näkemisestä. Rakkaista.

4. Mistä voisit luopua?
Turhasta tavarasta. Negatiivisesta ajattelusta.

5. Mitä harrastat?
Blogini teemojen mukaisesti bloggausta, valokuvaamista, parvekkeen- ja puutarhanhoitoa, luonnon seuraamista, akvarellimaalausta ja kaikenlaisia vaihtuvia kädentaito-, käsityö- sekä askartelujuttuja, kuten savi-, mosaiikki- ja betonitöitä sekä virkkausta ja vähän ompeluakin. Kevättä kohti kun mennään, toivon kipeytyneen jalkani toipuneen ja pääseväni myös sauvakävelemään.


6. Mitä seuraat tv:stä?
Mitä milloinkin, nykyään en useinkaan katso ohjelmia tv:stä, vaan tsekkaan niitä jälkikäteen netin kautta. Valitettavasti usein vasta lähinnä juuri ennen puolta yötä, kun pitäisi jo olla nukkumassa.

7. Kaunein suomalainen kaupunki, jossa olet käynyt?
En osaa valita. Useissa kaupungeissa on omalla tavallaan kauniita kaupunginosia, erityisesti viehättävät puutalokorttelit ja vanhat kaupunginosat. Myös persoonalliset pikkukaupungit sytyttävät mielenkiinnon.

8. Millaisista blogeista pidät eniten?
Persoonallisista, teemoiltaan ja tyyliltään minua puhuttelevista blogeista.

9. Keräiletkö jotain, mitä?
En keräile.

10. Viimeisin museo/galleriakäynti, missä?
Turun linnassa kummipojan kanssa.

11. Mistä nautit?
Luonnosta, rauhasta, kukista ja muista kasveista, oman kullan ja omaisten seurasta. 


 Tiinan 11 kysymystä

1.Kaikkien aikojen paras puutarhaohjelma?
Tykkään katsoa kaikenlaisia puutarhaohjelmia, mutta en kyllä muista enää niiden nimiä. Parhaita ovat mielestäni sellaiset, joihin ei ole "sotkettu" ruuanlaittoa :) Reseptit voisi säästää ruoka- ja lifestyle-ohjelmiin.

2.Luottotaimistosi?
Eipä ole sellaista, sukkuloin sujuvasti eri paikoissa (taimistoissa, toreilla, puutarhaliikkeissä) ja useita kertoja kesässä.

3.Oletko innostuneempi puuvartisista vai perennoista?
Kaikki käy!

4.Kuulutko johonkin puutarhaseuraan tms?
En kuulu.

5.Kuka on puutarhaguru, jonka kätten jäljet/filosofia on tehnyt sinuun vaikutuksen?
Kaikkien kauniiden, persoonallisten kotipuutarhureiden kätten jäljet miellyttävät silmääni. Ei siihen tarvita gurua :)

6.Mikä on parasta talvisessa puutarhassasi?
Sokerikuorrutukselta näyttävä lumikerros puiden yllä. 


7.Onnistutko kylvöissä ja taimien esikasvatuksessa?
Joskus onnistun, joskus en. Useimmiten taimia tulee enemmän kuin tarpeeksi, sillä esikasvatustilani ovat varsin rajalliset. Salvia on osoittautunut toistaiseksi vaikeimmaksi saada itämään, vinkkejä otan mielelläni vastaan sen suhteen.

8.Löytyykö puutarhastasi hedelmäpuu tai useampi?
Löytyy, tosin vain yksi, mutta sitäkin rakkaampi ja se on Mielen Lumossa visiteeraaville jo varsin tuttu: persikkapuu.

9.Entäpä jonkinlainen vesiaihe tai oletko aikeissa tehdä/hankkia sellaisen?
Juuri tein postauksen itsetehdystä, betonisesta vesiaiheesta, jos se voidaan katsoa sellaiseksi. 

10.Oletko valmis näkemään vaivaa jonkin tietyn kasvin vuoksi (esim talvisuojaus) eli kokeiletko arempiakin kasveja vai hyväksytkö puutarhaasi vain ns. varmoja menestyjiä?
Ilman muuta kokeilen. Persikka on hyvä esimerkki onnistuneesta kokeilusta, syrikän taas vei eka talvi. Aina ei voi onnistua, mutta kokeilla kannattaa silti! 

11.Selkeää ja modernia vai rönsyävänhallittua kaaosta?
 Rönsyävänhallittua kaaosta, kiitos. Eikä aina tarvitse olla niin hallittuakaan, ainakaan mökkipuutarhassa :)

Koska nämä haasteet tuntuvat jo aika ahkerasti kiertäneen lukemissani blogeissa, en lähde tällä kertaa jatkohaastamaan ketään, vaan toivotan kaikille, jotka tänne loppuun asti jaksoitte kahlata ja tämän näette: ihanan seesteistä ja rauhallista viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Kiitos kysymyksiin vastaamisesta (myös Tiinan)! Tätä oli mukava lukea, kyllä näiden avulla saa aina hieman lisää avattua kunkin bloggaajan persoonaa :) Kiva että kysymykset oli molemmissa niin erilaisia.
    Olen samaa mieltä että parasta talvisessa luonnossa ovat ehdottomasti lumikuorrutteiset puut! Täällä ei valitettavasti tällä hetkellä ole kun harmaat rangat.

    VastaaPoista
  2. Näitä vastauksiasi oli mukava lukea. Antaa hyvää tietoa kanssabloggaajasta.

    Ihanat kuvat olet liittänyt vastaustesi lomaan:)

    Mukavaa viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
  3. Olipas kaunis blogi ja hienot kuvat, jään mielelläni lueskelemaan pidemmällekin. Kauniit leinikit saivat minut ihan haukkomaan henkeä.

    ~ Piia Anneli / annelivia


    VastaaPoista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!