perjantai 25. tammikuuta 2013

Kuka tietää?

Tammikuun alkupuolella ehdin pikaisesti käväistä työpäivän jälkeen pitkästä aikaa paikallisella kirppiksellä. Eipä sieltä mitään kovin mullistavaa löytynyt: tämän pienen Arabian lautasen ostin, kun ihastuin siihen maalattuun aiheeseen: perhonen ja kielo.

Pikkulautanen on läpimitaltaan vain 9,5 senttiä ja sen pohjan leiman mukaan lautanen sijoittuu ajalle 1949 - 1964, jolloin kyseistä vientileimaa käytettiin yleensä myös kotimaan tuotteille. Leiman lisäksi pohjaan on käsinmaalattu MA.58. Tarkoittaako tuo mahdollisesti kuvan maalanneen henkilön nimikirjaimia ja vuotta 1958? Sekin kiinnitti huomiota, että Arabian leiman yli on vedetty samalla värillä viiva, miksiköhän? Kertooko yliivaus siitä, että kaunis kuva on tehty jonkun harrastajaposliinimaalarin toimesta eikä Arabian tehtaan taideosastolla?


Osaisiko joku teistä kanssabloggareista lisäksi kertoa tai arvuutella, mihin tarkoitukseen näin pieni lautanen on alunperin tarkoitettu? Minä en keksi sille  muuta funktiota kuin että se olisi voinut toimia lautasena käytetylle teepussille. Mysteereitä on mukava yrittää selvittää, esine on aina kiinnostavampi, jos tietää myös sen tarinan. Auta, jos voit!

19 kommenttia:

  1. Raaka veikkaus , että on joku harrastelijamaalari tehnyt arabian lautaseen oman taideteoksen - siveltimen jälki jo puhuu vähän sen puolesta! Samoin tuo Arabian ylimaalaus.
    Mutta oiva löytö, oli sitten kenen tahansa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi euroa maksoin, oli mielestäni sen väärtti :)

      Poista
  2. Kaunishan tuo on, mutta minäkin luulen, että vain posliini on Arabiasta lähtöisin. En osaa veikata mihin tarkoitukseen lautanen olisi tehty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla vain koristetarkoitukseen, mutta voihan tuossa säilyttää vaikka sormuksia yön aikana :)

      Poista
  3. Kaunis lautanen..
    En kyllä tiedä asiasta mitään, minullakin lautasia joista olis kiva tietää tarina..

    VastaaPoista
  4. Minäkään en tiedä tuosta mitään, mutta aivan ihanan söpöhän tuo on! Arabialla on kyllä paljon seinälautas-sarjoja joiden lautaset tosi pieniä...hmmm. Mielenkiintoista.

    VastaaPoista
  5. Kuulkaas, nyt valkeni vähän lisää tämä mysteeri. Kodinhenki lienee oikeilla jäljillä ja kyse on todennäköisesti 50-60-luvun pienistä seinä/koristelautasista. Löysin Astiataivaan sivuilta myynnistä samanmallisia ja samalla leimalla (tosin eri numerolla) varustettuja valkoisia, pieniä pyöreitä lautasia, joihin on tehty käsinmaalaus. Yksi niistä esittää Olavinlinnaa, yksi suomalaista maisemaa ja sitten löytyi sarja paikkakuntia esittäviä lautasia (Koli, Ekenäs, Mariehamn, Pori. Mielenkiintoista näissä on, että lautanen on Arabian, mutta ilmeisesti eivät kuvat maalanneet taiteilijat. Keitä he sitten ovat? Onko Arabia tehnyt koristelautasia blankkona harrastajamaalareita varten? Vai jollekin taholle tilauseränä? Hmmmm...kaikki lisäinformaatio kiinnostaa! Paparazzista tuli nyt näköjään salapoliisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti laittaa vielä linkki, jos joku haluaa kurkata esim.
      Olavinlinna-lautasta: http://www.astiataivas.fi/tuotteet.html?id=54/6107
      Ekenäs-lautasta: http://www.astiataivas.fi/tuotteet.html?id=54/6108
      suomalaista maisemaa: http://www.astiataivas.fi/tuotteet.html?id=54/2972

      Poista
  6. Arabia on myynyt valkoposliinia harrastaja-maalareille. Nykyään posliinimaalausta harrastavat ostavat yleensä saksalaista valkoposliinia, mutta ennen oli toisin. Maalarin kädenjälki on hyvin hapuilevaa, työ on täynnä tekniikkavirheitä.

    terv. Nina (olen harrastanut posliinimaalausta yli 20 vuotta)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ninni! Vahvistit siis edellä olevat päättelyni tuosta blankoposliinin myynnistä.

      Poista
    2. Piti vielä lisätä.. Lautanen voi olla kaunis, vaikka se ei olisikaan teknisesti täydellinen. Toista samanlaista ei tule vastaan.

      Arabia on myynyt monenlaista valkoposliinia harrastajamaalareille, myös kannuja ja talouslevyjä. Tämä kerrottiin joskus Antiikkia antiikkia-ohjelmassa.

      Poista
    3. Eikös se vanha sanonta olekin, että kauneus on katsojan silmässä :)

      Minulla on tuo kyseinen jakso ohjelmasta jäänyt näkemättä, kiitos tosiaan lisäinfosta.

      Poista
  7. Lautanen on kaunis, hieno kirpparilöytö. Kannattaisiko kysyä suoraan Arabiasta, heillä saattaisi olla paras tieto asiasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin sitäkin, että kysyisin Arabialta, mutta heidän tunnistuspalvelussaan on ilmeisesti aika pitkä jono ja se on myös käsittääkseni maksullinen. Mutta näillä omilla ja teidän selvityksillä alkaa muodostua jo käsitys siitä, että tod.näk. Ninnin sanojen mukaisesti Arabia on kaupannut näitä pieniä lautasiaan harrastajille. Ja tämä on vanha, sen ajan posliinimaalarin työ. Minusta kyllä tekniikkavirheineenkin edelleen varsin viehättävä lautanen!

      Poista
  8. Herttainen lautanen, oli alkuperä mikä tahansa. Yhtälailla kauneutta voi luoda nimekäs taiteija tai satunnainen harrastelija.

    Kädenjälki näkyy, se on myös kauneutta ja persoonallisuutta. Kauneushan on katsojan silmissä, kuten sanotaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, taisin lainata itsekin tuota samaa vanhaa sanontaa kommentissani. Ehkä tässä lautasessa viehätyin aiheen lisäksi myös sen sävyihin, murrettuun turkoosinvihreän taustan, ruskeansiveltimen jäljen ja valkoisen posliinin yhdistelmään. Ja jos on perhosia ja kukkia, niin harvoin voin silloin vastustaa!

      Poista
  9. Mun mielestä lautanen on tosi viehättävä. Tekniikkavirheitä ehkä jonkun silmään, mutta aihe on tosi sievä ja on jotenkin vanhanaikainen mikä tekee siitä kivan.

    VastaaPoista
  10. Täällä olikin jo kasapäin vastauksia, en olisi osannut kyllä minä auttaa, mutta olenpahan nyt minäkin viisaampi! Kivaa löytää taas uusi blogi, kiitos käynnistäsi ja kommentistasi siis!

    VastaaPoista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!