lauantai 18. toukokuuta 2013

Nuppuja

On tämä blogilandia täynnä kivoja ihmisiä, sydämellinen kiitos kaikille kommentoineille avusta jalanjäljen ja lintusen tunnistuksessa!!! Päädyin avullanne mäyrään ja punavarpuseen.

Tuomestakin (Prunus padus) näkee, että kevät on viime vuoteen verrattuna vielä aavistuksen myöhässä. Viime vuonna osa tuomista kukki mökillä jo 20.5., tänä vuonna lehdet olivet 16.5. kuvattuna melko isosti tuloillaan, ja muutaman pienen ja tiiviin kukkanupunkin löysin. Viime päivien lämpöspurtti voi tosin vauhdittaa nuppujen avautumista.



Melkoisen supussa oli myös syksyllä istuttamani tarhakylmänkukan (Pulsatilla vulgaris) nuppu. Olen kuitenkin iloinen, että se selvisi ensimmäisestä talvestaan mökkimaastossa. Huolestuttavaa on, että istutuspaikan lähelle on taas ilmestynyt myyrän tai metsähiiren koloja. Juuret vaarassa siis!


Aiemmin vilauttamani jouluruusun, Snow Loven, nupuista isoin on avautunut. Melko lähellä tätä vanhempaa jouluruusua on toinen, joka taitaa olla valkokukkainen (viimeisessä kuvassa). Harmikseni se lilanpunertava menehtyi.




8 kommenttia:

  1. Nopeasti luonto ottaa myöhästynyttä kevättä kiinni. Englannissa kuulin, että myös siellä kevät on myöhässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, ai sielläkin oli sama tilanne. Toivottavasti reissunne oli mukava ja antoisa!

      Poista
  2. Myöhässä on mutta kiinni saa, siis kevään ja kesän tulon. Minä en taida pysyä vauhdissa mukana tällä kertaa.
    Ihania kukkasia sinulla Kiitos kun saan käväistä katsomassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun jaksat ahkerasti vierailla ja vielä jättää puumerkinkin käynnistäsi. Olen siitä kovin iloinen!

      Poista
  3. Ihanat kuvat jälleen. Onpa kevät teillä jo pitkällä.

    Ihanaa Helluntaita Sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ai, meillä pitkällä? Välillä tuntuu muiden blogeja katsellessa, että monellahan on jo täysi kesä menossa. Narsissit ja tulppaanit kukassa, samoin tarhakylmänkukat ja muut kevätkukkijat. Meillä päin lämpimät yöt ovat laittaneet vauhtia viime päivinä, narsissit avautuivat nupusta täyteen loistoon yhden päivän aikana!

      Hyvää helluntaita myös Sinulle!

      Poista
  4. Nyt tuntuu kaikki ryöpsähtävän kertalaakista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä haluaisin jo vetää vähän jarrua, kun ei muuten ehdi nauttia kaikesta ihanuudesta. Ja tätä kaikkea kevääseen kuuluvaa joutuu sitten taas odottamaan vuoden verran...

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!