perjantai 7. kesäkuuta 2013

Suosikkituoksut

Äitini pitää erityisesti syreeneistä ja kieloista. Ne ovat muotoutuneet myös minulle alkukesän suosikkikukkijoiksi...eikä vähiten niiden ihanan tuoksun vuoksi. Tänne blogiin tuoksua ei valitettavasti saa talteen, mutta kuvallisia muistoja kuitenkin.

Kieloja poimin mökiltä viime viikonloppuna kotiinviemisiksi. Ovat ilahduttaneet kotiin tullessa joka työpäivän jälkeen.
Syreeni on juronut monta vuotta mökillä, taimesta ei millään meinannut tulla yhtikäs mitään. Ei se vieläkään kovin hääppöinen ole, mutta tänä kesänä syreeni teki elämänsä ensimmäiset kukkatertut. Niitä tuli neljä, ja se oli kyllä juhlan paikka. Niitä käytiin nuuskuttelemassa oikein lähietäisyydeltä useamman kerran :)

9 kommenttia:

  1. Molempien tuoksu on kesän tuoksu:)

    VastaaPoista
  2. Ihana kimppu kieloja. Ne ovat minunkin lempikukkiani. Ovat villinä vallanneet erään ystäväni takapihan ja siirsin niitä sieltä muutama viikko sitten omaan pihaani. Toivon niin niin kovasti, että pysyisivät hengissä ja lähtisivät ensi keväänä kasvuun. Luonnossahan kielo on rauhoitettu ja hyvä niin. Aurinkoisia päiviä sinulle. Tykkään blogistasi, jonka lukijana olen ollut jo jonkin aikaa.

    VastaaPoista
  3. Molemmat ovat ihania tuoksuja, juuri niitä oikeita lapsuudestakin tuttuja tuoksuja.

    VastaaPoista
  4. Kyllä tämä on ihanaa aikaa tuoksuineen ja väreineen! Kaunista!

    VastaaPoista
  5. Tuoksumuistot ovat niin voimakkaita, että pelkkä kuvan näkeminen tuo tuoksun sieraimiin. Molemmat ihania ja paljon kopioituja tuoksuja.

    VastaaPoista
  6. Upeat kuvat. Ihanaa viikonloppua Sinulle

    VastaaPoista
  7. Minäkin allekirjoitan kielot ja syreenit kesän lempparituoksuista. Ne tuovat kesäfiiliksen järvimaiseman ohella.

    VastaaPoista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!