maanantai 1. heinäkuuta 2013

Puutarhaglamouria


Olen niin onnellinen. Vihdoinkin eka pionini, Sarah Bernhardt, kukkii. Mökkipuutarhassa on nyt glamouria :) Istutin taimen mökille kesällä 2011, ja nyt se on totta: pioni sai valmiiksi ensimmäiset ihanat, isot kukkansa - peräti seitsemän terälehtipalleroa kerta heitolla. Olen niin tyytyväinen.




Ymmärtänette innostukseni ja sen vuoksi myös nämä useammat kuvat Sarahista
eri valaistuksissa: pilvisemmällä kelillä ja auringossa tallennetut?
Oli vain ihan pakko ikuistaa tämä upea, pörheä, kerroksellinen,
tyllimäinen, hattaramainen, vaaleanpunainen ihanuus.
Eikä sitä voinut tehdä vain yhdellä kuvalla :)



Aloin hieman tässä jo aiemmin epäillä, kun näin muissa blogeissa kuvia Sarah B:stä, 
että onkohan tämä meidän pioni ollenkaan samaa lajia, kun on näin vaalea. 
Piti tarkistaa asia Pionien kodista, josta taimi on aikanaan hankittu. 
Lähetin heille muutaman kuvan ja sain varmistuksen, että kyllä minulla kukkii juuri Sarah B.
Pionien kodista kerrottiin, että Sarahin vaaleanpunainen kukka 
vaalenee lähes valkoiseksi kukkiessaan. 
Ja jos vielä sattuu hellepäiviä kukinnan aikana, voi väri olla vielä vaaleampikin. 
Meillä Sarah aloitti kukintansa 25.6. juuri juhannuksen jälkeen.



22 kommenttia:

  1. Ihana! Meillä Sarahin kukinta jo päättyi. Ensi vuonna uudelleen. Sen tuoksu on aivan mahtava, eikö?

    VastaaPoista
  2. Ihana! Ymmärrän hyvin, että hullaannuit kuvaamaan tuota ihanuutta uudestaan ja uudestaan!

    VastaaPoista
  3. Onhan se ihana, ei siitä mihinnkään pääse! Se kaikkein kaunein pioni...jolle minunkin pitäisi löytää paikka!

    VastaaPoista
  4. Me kävimme eilen tuolla Pionien kodissa...olimme moottoripyörillä joten uusia kukkia ei mahtunut mukaan, kuin yksi ja senkin osti tytär itselleen...:)

    VastaaPoista
  5. Neito on ihana, ja mikä parasta, aina vaan vuodesta toiseen yhtä hehkeä !

    VastaaPoista
  6. Apua miten suuria ja kauniita kukkia! :o Harmi etteivät tuoksut välity kuvien kautta :/ Kannatti kyllä odottaa kukkimista. Nimensä veroinen kaunotar <3

    VastaaPoista
  7. Onnea 1. kukkinnasta. Siitä ne vuosi vuodelta lisääntyy :). Meillä ehdin nauttia muutaman hellepäivän kukinnasta, kunnes sade tuli ja pilasi taas kaiken...

    VastaaPoista
  8. On se kaunis! Minulla ei pioneja vielä ole. Pitää vielä miettiä tarkkaan mihin niitä istuttaisi, kun olen ymmärtänyt etteivät ne pidä siirtelystä, joten hyvä paikka pitää keksiä ennen niiden hankkimista. En yhtään ihmettele että halusit ottaa useamman kuvan. Noistahan pitäisi suurentaa oikein iso kuva tauluksi!

    VastaaPoista
  9. Kaunotar! Tuota kukintaa kannattaa odottaa. Ymmärrän hyvin, että kameran linssi kääntyy noihin kaunottariin kerta toisensa jälkeen.

    VastaaPoista
  10. Seitsemän kukkaa heti kertaheitolla! Pionisi taitaa todella tykätä olostaan! :)

    VastaaPoista
  11. No ihan syystä olet Sarah B:tä kuvannut eri kulmista ja eri valossa, aivan huikean upea glamourlady hän todella on!

    Minulla on vastaavannäköinen valkoinen lajike, jonka nimeä en tiedä, mutta silläkin on tuollaista tummaa punaista kukkansa keskustassa – ei tosin kaikissa. Pionien kodista voisi löytyä nimi hälle, mutta uskaltaako sinne paikan päälle lähteä... ettei ole Sarah B:tä ja muita neiteja takakontti täys?

    VastaaPoista
  12. Ooh, vau! Ihan mielettömän kaunis! Itsellänikin on yksi Sarah, mutta vasta tänä keväänä paikalleen istutettu, joten saanen hetken odotella sen kukintaa.

    Blogissani on sinulle tunnustus, käyhän kurkkaamassa :)

    VastaaPoista
  13. Ihana hattara! Todella kauniit kukat ja vieläpä seitsemän kerralla :)

    VastaaPoista
  14. onpa varsinainen primadonna ! ihana !

    VastaaPoista
  15. Ihana, ihana Sarah!!♥
    Minulla on kolme pionia, aniliininpunainen, valkoinen ja vaaleanpunainen. En osaa sanoa sen kummemmin niiden nimiä, mutta jalopioneita ovat.
    Kaikki ostettu/saatu eri aikoina, tuo vaaleanpunainen on uusin ja ei vielä kukkinut, toivottavasti ensi kesänä!:)
    Ihanaa, rönsyilevää kauneutta ovat pionit, ihan kaikki, joten en yhtään ihmettele innostustasi!:)

    VastaaPoista
  16. Pionit on kauneinta mitä tiedän! :) Minulla on pihalla neljä suurta vanhaa pensasta, jotka ovat vaaleanpunaisia ja vielä vanhempaa tumman pinkkiä lajia. Minulla ei ole kuitenkaan aavistustakaan noiden nimistä. Pitäisi ottaa selvää! Tuolta Pionien kodin sivuilta kun katselin, niin omat vaaleanpunaiseni muistuttivat kovasti kyllä tuota Sarah B. lajiketta, mitä sinullakin on. Ehkäpä nuo on samoja! :) Kiitos tuosta sivuvinkistä, pitää selailla noita valikoimia enemmänkin...

    VastaaPoista
  17. Pionissa todella on glamouria. Upea rouva rimpsuhameessaan ja tylleissään :)

    VastaaPoista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!