lauantai 20. heinäkuuta 2013

Uutta parvekkeelle ja reikien torjuntaa

En muista, että olisin koskaan kokeillut parvekkeella pauliinabegoniaa kesäkukkana. Nyt ostin yhden kokeeksi. Ruusubegoniankin nimellä kasvia myydään. Tykkään näistä kerrottukukkaisina.


Ikäväkseni huomasin juuri äsken, että joku rei´ittää begonian meheviä lehtiä. Mahtaako olla samat tuholaiset asialla, jotka ovat vaivanneet muutamaa pelargoniaani viimeisen viikon aikana. Olen nimittäin löytänyt pelakuiden lehtien alta pieniä, vihreitä matoja (gammayökkösen toukkia?), jotka rouskuttavat lehdet reikäisiksi. Olen yrittänyt torjua matoja pesemällä lehdet mäntysuopasuihkulla. Olen myös poistanut reikäiset lehdet. Iltamyöhäsellä olen  bongannut kolme matosta itse teossa, napsin ne pois. Tosi tylsää, sillä aiempina kesinä pelargonioitani eivät ole vaivanneet mitkään ötökät ja se onkin yksi syy, miksi olen niihin tykästynyt. No, koitan selättää tämän ongelman mahdollisimman pian. Onko muilla muuten vastaavia kokemuksia pelakuiden tai muiden kasvien osalta tai muuten vaan neuvoja torjuntaan?


Jotain muutakin uutta on tullut parvekkeelle loman aikana. Nimittäin lämpömittari! Löysin sattumalta yhdestä sisustusliikkeestä vanhaa aikaa henkivän, GreenGaten Audrey Rose -sarjan mittarin, ja kun se nyt suunnilleen näyttää oikeaa lämpötilaakin, kelpuutin sen parvekkeelle.


Peltinen mittari roikkuu nyt metallihyllykössä. En viitsinyt ruveta porailemaan mittarille ripustuskoukun paikkaa parvekkeen kiviseinille...toiminee tuossakin maahumalan suojissa, vaikka vähän matalalla onkin. Saisi kyllä punainen kohota tuon 20 asteen yläpuolelle, sillä vielä on kesää jäljellä!

14 kommenttia:

  1. No, nyt muistin, että piti kastella mun mukulabegonia kuistilla! Hyvä, että tuli begoniat puheeksi ;)
    Mulla oli myös ilmestynyt reikiä kasvihuoneessa olevien pelakuiden lehtiin. Oikeastaan vain Tango Velvet Red´it olivat kiinnostaneet.
    Olen nyt pariin kertaan ruiskuttanut varsinkin lehtien alapinnat Neudorffin Spruzit´illa. Luonnonpyretriinin ja rapsiöljyn yhdistelmä torjuu hyönteiset, niiden toukat ja munat.
    On luontoystävällinen aine, eikä siis paha myrkky ollenkaan.
    Enää ei ole ilmaantunut uusia reikiä.

    Ihanan nostalginen lämpömittari, ihan vähän tosiaan saisi lukemat parantua mittarissa!

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla olikin yksi vuosi tuota Neudorddin suihketta, täytyy varmaan satsata sellaiseen, jos reikiä vielä tulee lisää.

      Toivoa on elohopean nousussa alkavalla viikolla, se onkin valitettavasti viimeinen kesälomaviikkoni, mutta yritän muistaa nauttia joka päivä!

      Poista
  2. Kaunis begonia, harmi nuo toukat, mulla on vihreitä pikkutoukkia kärhöjen lehdissä, iltaisin teen poimintakierroksen, noukin niitä käsin pois. Toukkia on monenkokoisia, kaikki heleän vihreitä, voiskohn olla samoja? Nopeasti rouskuttelevat lehdet rei'ille mokomat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, todella nopeita rouskijoita ovat. En kyllä yhtään kaipaisi matosten läsnäoloa!

      Poista
  3. Lisäys vielä lämpömittariosaan, tarkistahan että mittariosa on napakasti kiinni peltiosassa, mulla oli viimekesänä samanlainen ja siitä ilmeisesti tuulen tuiverruksessa solahti alakautta mittari irti ja oli rikkoutunut pudotessaan lattialle :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Harmi, että sinun mittarillesi kävi niin. Taidan laittaa sinne varmuuden vuoksi jonkun liimatipan sopivaan kohtaan.

      Poista
  4. Minun konstini on mäntysuopaliuos, mutta suihkutus pitää toistaa aika monta kertaa. Pitäsisi tehota kaikkiin kuorettomiin. Myös manuaalinen torjunta kuuluu arsenaaliini. Kirvoihin olen joskus kokeillut myös tuota Marjan mainitsemaa Neudorfin karkotinta, tehokasta, muttei vaarallista muille ötököille ja ympäristölle. Pelargoniassa en tosin ole koskaan huomannut ötököitä, mutta pelakuuni kukkivatkin kuistilla. Kun on noin sievä lämpömittari on lukema yhdentekvä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tuoksuu parvekkeella mäntysuovalta pitkin kesää :)

      Poista
  5. Harmi tuollaiset rei'ittäjät, toivottavasti saat ne häädettyä muille apajille. Kaunis mittari.

    VastaaPoista
  6. Kaunis lämpömittari ja sopii hyvin noihin muihin esineisiin. Myös maahumala näyttää todella kauniilta, jotenkin hienostuneelta tässä yhteydessä. Tänään on jo ollut lämpimämpää ja näyttäisi, että lämpenee edelleen. Toivotaan niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakastan noita maahumaloita, ne on joka vuosi saatava parvekkeelle amppeleista roikkumaan. Ovat kuin vihreä vesiputous!

      Poista
  7. Mulla taitaakin olla samanvärinen begonia :) Meillä noita reikientekijöitä on ollut tänä kesänä enemmän kuin pitkiin aikoihin. Aika paljonhan tuo lämpömittari näyttää, enemmän kuin meidän ruma...hyvä kaunis mittari ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kohta lehdetön begonia. Riivin kaikki reikäiset lehdet pois, ei montaa jäänyt. Huomasin reiät liian myöhään!

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!