torstai 26. syyskuuta 2013

Maankamaralla

Mukavaa huomata, että jaatte kiinnostukseni luonnon draamaesityksiin :) Kiitos kaikille kivoista kommentoista edelliseen postaukseen!

Eipä kovin laajaan kuvakulmaan päästä tänäänkään, pysytään ihan maankamaralla. En voi olla ihailematta erilaisia toukkia, jotka päättäväisesti etsivät itselleen näin syksyisin sopivaa koteloitumis- tai talvehtimispaikkaa.

Vihreän-ruskean sävyihin vivahtava mäntykiitäjän toukka tuli touhukkaana vastaan mökkitiellä elokuun loppupuolella. Se halusi löytää itselleen sopivan sammalikon. Wikipedian mukaan laji talvehtii kotelona ja saattaa viettää kotelossa jopa neljä talvea.


Monien kiitäjälajien toukilla on peräpäässä tuollainen kaareva sarvi. Täysikasvuinen toukka on kooltaan noin 6,5 - 8,5 cm, joten sen kyllä bongaa melko helposti.


Tällä ruostesiiven toukalla on varsin tuuhea talviturkki. Näitä näkyi viime viikonloppuna useampia yksilöitä mökkimaisemissa. Luin, että ruostesiipi talvehtii täysikasvuisena toukkana ja vasta keväällä se koteloituu maahan. Kotelovaihe kestää noin kaksi viikkoa.


Viime viikonloppuna ojanpientareella kuin hidastetussa filmissä liikkui korsien seassa samanlainen otus, jonka näin jo kesäkuun alussa - putkikärsäkäs. Edelleen näyttää symppikseltä!


Jos haluat sukeltaa mikromaailmaan oikein toden teolla elävän kuvan kera, kannattaa kurkata Yle Areenalta hieno Microcosmos. Kyseessä on Claude Nuridsanyn ja Marie Pérennoun hieman erilainen luontodokumentti ruohonjuuritason elämästä, jossa sadepisarakin vaikuttaa vesipommilta.

16 kommenttia:

  1. Kiitos tietotekniikan mekin saadaan nauttia näistä kuvista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olishan se tylsää vaan omaksi iloksi kuvailla, joten kiva, että muitakin kiinnostavat nämä ötökkäkuvat :)

      Poista
  2. Mahtavia toukka/kärsäkäskuvia!! Ja tuo sivuston laitan talteen- pidän juuri näistä makromaaliman ilmiöistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on todella hieno luontodoku, käy ilman muuta katsomassa!

      Poista
  3. Pidän juuri tällaisista makro kuvista minäkin ( ostettava uusi objektiivi siihen, sain entisen rikottua)
    Sinulla tosi ihania kuvia , kiitos linkistä myöskin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tainnut hurahtaa viime vuosina tähän lähikuvaukseen, sen kautta aukeaa itselle ihan uudenlainen maailma.

      Poista
  4. Nyt onkin toukilla jo kiire löytää talvipesä, ilmat viilenivät nopeasti. Microcosmos on upea elokuva, sen katsottuaan näkee maailman hieman toisin silmin. Upeita kuvia taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se doku oli kyllä hieno. Mietiskelin sitä katsellessa, että sen tekemiseen on vierähtänyt varmasti todella pitkä aika.

      Poista
  5. On se luonto vaan niin ihmeellinen :)

    VastaaPoista
  6. Hauska tuo kärsäkäs :) Upeat kuvat toukista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin kauan piti minunkin elää, että tuollaisen ötökän tässä maailmassa bongasin. En tosiaan ennen tätä kesää ole moista nähnyt, tai siis tietoisesti havainnut. Ja nyt sitten näin kahdesti, ehkä taas ensi kesänä treffataan kärsäkkäiden kanssa.

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!