torstai 17. lokakuuta 2013

Kärpäsmagneetti

Punakärpässienet ovat sieviä pieninä palleroina. 
Tänä syksynä kärpässieniä ei ole näkynyt mökillä kuin muutama. 


Laakeaksi kasvanut sieni houkutteli luokseen useita kärpäsiä, kuvaan ehti vain yksi.
Ne näyttivät imevän kärsällään jotain sienestä. 
Joskus muinoin kärpässieniä on kuulemma käytetty maitoon muussattuina kärpästen houkuttimena:
litkua juoneet kärpäset taintuivat ja sen jälkeen ne oli helppo lätkäistä hengiltä.
Jostain luin, että kärpässienien lakkeja ripustettiin navetan seinille keräämään kärpäset. 


12 kommenttia:

  1. Onpa söpö tuo pieni kärpässieni. Aika uskaliasta on ollut silloin vanhaan aikaan sekoittaa kärpässientä maitonn, monikohan lapsi on mennyt maistelemaan......
    Meilläkin on kärpässieniä aina putkahdellut maan pinnalle kuistin edessä olevien koivujen juurelle. Tänä vuonna maan pinnalle uskaltautui vain kaksi pikkuista punalakkia! Oli kyllä niin kuiva kesä ja syksykin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse mietin sitä, että siitä maitomössöstä on varmaan lähtenyt myös aikamoinen haju.

      Meillä oli mökillä todella vähän yhtikäs mitään sieniä tänä syksynä, kesä oli rutikuiva.

      Poista
  2. Kiintoisa tapa pyydystää kärpäsiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tehokkaalta tuo kärpässieni vaikutti, laskin siinä olevan yhdessä vaiheessa viisi kärpästä samaan aikaan.

      Poista
  3. No, nyt selkis tuonkin sienen nimi! Ihmetellyt monesti, että miksi se on kärpässieni.

    VastaaPoista
  4. Huumekärpäsiä :) Aivan ihana tuo ekan kuvan sieni, ja rupesin miettimään, voisinko tehdä tuollaisen savesta, olisi aina kärpässieni pihalla !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee ihmeessä sieniä keramiikasta, minä olen niitä jokunen vuosi sitten vääntänyt sekä koruina että pikkupatsaina. Nytkin on kolme pientä kärpässientä keittiössä, ovat mielestäni varsin sieviä koristeena varsinkin näin syysaikaan.

      Poista
  5. Mielenkiintoista nippelitietoa kärpässienestä, enpäs tiennytkään :)

    VastaaPoista
  6. Olenkin miettinyt miksi kaunista, mutta vaarallista sientä kutsutaan kärpässieneksi. Nyt sekin selvisi, kiitos valistuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, täällä blogilandiassa aina oppii jotain uutta :)

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!