tiistai 1. lokakuuta 2013

Oksistoissa

Mökin koivuissa vähälehtiset oksat vaappuivat viikonvaihteessa, kun lähitienoon pikkulinnut penäsivät apetta. Tali- ja sinitiaisten joukossa värjötteli sunnuntain koleassa pohjoistuulessa muutama peippokin, suurin osa niistä on jo lähtenyt muuttomatkalle, mutta nämä yksilöt halusivat ilmeisesti tankata vielä siemenpolttoainetta.






Käpytikat viihtyvät muun muassa kelopuiden harvojen oksien joukossa. Nuo pari käpytikkakuvaa olen ottanut tähyilemällä lähystulkoon kohti taivasta pikkuputkeni kanssa, sillä kelot ovat kallion laella ja todella korkeita. Molemmissa keloissa on tikan ruokailua varten hakkaama ateriointikolo, tuollainen salmiakkikuvioinen.



Tikkoja on ollut tänä vuonna mökkimaisemissa yllättävän paljon, erityisesti käpytikkoja. Bongasimme viime viikonvaihteessa mökkimetsästä myös tummapukuisen palokärjen. Tuosta lajihavainnosta ei tosin ole 100-prosenttista varmuutta, koska emme nähneet lintua lähietäisyydeltä. Aiemmin loppukesästä näin puolestaan mökkitien haavassa pikkutikan. Sen tunnistus on varma, vaikka en ennättänytkään saada linnusta yhtään tarkkaa otosta, mutta tuntomerkit näkyvät riittävän hyvin.  

13 kommenttia:

  1. Jostain syystä en meinannut millään päästä tänne blogiisi, ei tahtonut latautua. Onpas terhakat tipukuvat täällä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogger on oikutellut taas omin päin. Alkaa jo pikku hiljaa mitta tulla täyteen, kun blogini postaukset eivät enää päivity lukulistoille reaaliajassa. Menee pohja bloggaukselta, jos lukijat eivät tiedä, milloin uutta sisältöä on tarjolla. On käynyt mielessä jopa bloggauksen lopettaminen.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Pikkusiivekkäät ovat varsin ilmeikkäitä.

      Poista
  3. Hienot otokset. Olet saanut varmaan jonkun aikaa kameran kanssa odotella. Västäräkit häipyivät viime viikolla pihapiiristä ja terassille tuli rauhallista, ne kun ovat sinkoilleet siinä edestakaisin koko kesän. Niitä oli ihana seurailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luontokuvauksessa kärsivällisyys on hyve :)

      Poista
  4. Suloisia sirkuttajia! Talitintit jo kovasti käyvät ruokailemassa lintulaudalla. Niitä on niin mukava seurailla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talitintit ovat kyllä aikamoisia tättähääriä!

      Poista
  5. Poikkesin kuvien ihastelun lomassa kertomaan, että olen ilmoittanut sinut mukaan Jovelan Johannan blogin arvontaan :)
    http://jovelassa.blogspot.fi/2013/09/arvonta-teemassa-kiitos-piristyksesta.html?showComment=1380648399389

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi jestas, johan tässä sydän heitti volttia ilosta moisesta yllätyksestä. Lämmin kiitos, Tiina! Tämä oli erinomainen päivän piristys rankan työpäivän päätteeksi.

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!