torstai 9. tammikuuta 2014

Varautumista

Tammikuun puolta väliä vasta lähestytään, mutta tämä täti
on jo ihan täpinöissään varautumassa tulevaan puutarhakauteen.
Nyt pyörii mielessä, mistä myymälästä lähtisi kyselemään kylvömullan perään,
kun jättiverbenan siemenet voisi laittaa multiin jo runsaan viikon päästä.
Kevätturaajan suunnitteluapuna toimii uusi Pihakalenteri,
sinne voi jo raapustaa tulevia kylvöpäiviä muistiin :)



Kirja-alesta puolestaan tarttui mukaan kasvitieteen professori Jouko Rikkisen
208-sivuinen teos Suomalaiset perinnekasvit.
Tuohon sivumäärään mahtuu lähes kahdensadan perinnekasvin esittely
sekä ohjeita niiden kasvatukseen ja lisäämiseen. 


Kirjaa on elävöitetty myös lainauksin vanhemmasta puutarhakirjallisuudesta, 
tämä oli mielestäni hurmaava:

"Oi, minulla on niin hirveä ikävä!"
Nainen kysyi ihmetellen mitä lapsi ikävöi.
"Niitä päivänkakkaroita", vastasi tyttö nyyhkyttäen.

- Nora Pöyhönen (1912) -



18 kommenttia:

  1. Ihana kuva päivänkakkarasta. Noita pihakalentereita minullakin on ollut useana vuonna. Niissä on hyvää tietoa. Täksi vuodeksi en olekaan sitä tilannut, mutta vielähän ehtii:)

    Hyvää ja antoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihakalenteri oli jostain syystä minulle uusi tuttavuus, tällä kertaa siellä on paljon stooria pioneista. Vielä ehdit kyllä ihan hyvin! Mukavaa alkavaa viikkoa, Hanne!

      Poista
  2. Ihana ikävä. Päivänkakkaroita ja muutakin kesän juttuja on jo kovasti minullakin mielessä. Sinullakin taitaa olla puutarhakirjat kovassa käytössä.. Ihanaa kevään odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhakirjat ovat mitä mainiointa sielun ruokaa näin talvisaikaan. Itse olen totaalisesti kesän lapsi ja talvi on aika "kärsimystä" henkisesti...mutta tosiaan, kylvömultaa taidan lähteä tulevalla viikolla jo etsimään!

      Poista
  3. Samat ovat ajatukset täälläkin! Hyvä kirjalöytö. Hyvää viikonloppua :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alennus oli ihan tuntuva, ja sisältö mielenkiintoinen, joten tästä riittää iloa pitkäksi aikaa. Reipasta alkavaa uutta viikkoa!

      Poista
  4. Tuttu kirja, Rikkisen kirja on todella hyvä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Itse yllätyin, miten moni kirjan paristasadasta kasvista oli jo itselleni ennestään tuttu!

      Poista
  5. Sinun kasvi- ja puutarhainnostuksesi on niin lumoavaa että tarttuu viimeistään näiden kaikkien kuvien välityksellä. Minäkin haaveilen keväästä kun talvea ei taida koskaan edes tulla. Helmikuun loppupuolella on tarkoitus käydä vihdoin ja viimein Helsingin kasvitieteellisessä, pääsee hullaantumaan todenteolla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokos teillekin tuli se kauan kaipaamasi talvi? Minä en kesän lapsena sen puolesta liputa, mutta onhan se mukavaa lapsille ja teille, jotka talven ystäviä olette. Itse olen suorastaan nauttinut tähänastisesta leudosta talvesta ja lähes rallatellen lähtenyt aamulla ulos, kun pakkanen ei kiristä poskia (kylmäallergiasta kun ihan oikeasti kärsin, niin kuin ehkä muistatkin). Itsekin pitäisi päästä sinne Helsingin kasvitieteelliseen joskus käymään, häpeäkseni tunnustan, ettei ole tullut käytyä. Turussa sentään, ja useamman kerran.

      Poista
  6. Päivänkakkarakuvasi ovat ihania. kyllähän noita kaunokaisia itse kukin kaipailee;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivänkakkarat ovat kyllä aivan huippukukkia, kauniiita kaikessa yksinkertaisuudessaan ja kukkivat todella pitkään!

      Poista
  7. jos kesää pitäisi yhdellä kuvalla kuvata, niin kyllä se päivänkakkara olisi!

    VastaaPoista
  8. Ostin alesta saman kirjan ja olen sitä muutaman päivän pyöritellyt käsissäni. Hyvä ostos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, sitten ollaan selailtu samaa opusta viime päivät. Samaa mieltä, kannatti hankkia, tulee selattua varmasti useastikin.

      Poista
  9. Onkohan nyt kuitenkin uskallettava käydä kirjakaupassa? Pihakalenteria olen jo saanut täyttää iloisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tuli vastaan vähän kuin vahingossa, mutta ale oli sen verran hyvä ja teos tuntui houkuttelevalta, joten eipä auttanut vastaan pyristellä. Niin muistelinkin, että sullakin oli tuo kalenteri hankittuna. Taisi olla sun kirjoituksesta, kun tuli itsellekin idea hankkia sellainen :)

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!