lauantai 15. maaliskuuta 2014

Hyvässä kasvussa

Ensimmäiset ikinä siemenistä kasvattamani pelargonit ovat hyvässä kasvuvauhdissa. Olen aivan yllättynyt, miten pontevia taimia niistä onkaan kehittynyt. Liekö oma osuutensa luomutaimimullalla, jota kokeilen nyt ensimmäistä kertaa? Kohta on aika siirtää taimet pois taimivalon alta ikkunan ääreen, sillä luonnonvalon pitäisi kohta jo riittää näille terhakoille tyypeille. Tai on siis pakko, koska uusia asukkaita taimivalojen alle on tulossa melkein liukuhihnalta...


Orvokit nimittäin itivät niin hyvin, että olen nyt useampana päivänä koulinut niitä omiin potteihinsa. Taimia on niin paljon, että olen lykännyt osaan poteista kaksi, jopa kolmekin tainta kerralla. Nyt potteja on 35 ja yksi hajakylvökepullinen on vielä käymättä läpi. Voi olla, että ystävät ja sukulaiset saavat kohta oman osansa näistä orvokkien taimista :)


32 kommenttia:

  1. Hienosti on sinulle lähtenyt pelakuut kasvuun! Minullakin onnistui viime vuonna hyvin, mutta nyt vaihdoin lajiketta (Horizon blueberry ribble) ja vain yksi kahdestatoista on itänyt.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin ihan yllättynyt, että kaikki siemenet itivät ja lähtivät näin hyvin kasvuun! Nyt kun saisi ne vielä kukkimaan tänä vuonna, sillä talvetuspaikkaa ei valitettavasti ole.

      Poista
  2. Onpa todella hyvät ja elinvoimaiset taimet.Onnittelut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kyllä itsekin hämmästyin, miten nättejä ovat!

      Poista
  3. Ai että onpas hyvän näköisiä taimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luomutaimimulta taitaa olla näille pelakuille mieleen :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kun vaan pysyisivät tuollaisina, kun pitää ne kohta ottaa pois taimivalon alta, että pääsee jonossa olevat orvokit myös tuuhistumaan...

      Poista
  5. Onhan hienoja taimia! Valo on hyvä olla, ja multa on myös tärkeää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitavat tosiaan tykätä tästä luomumullasta, sitä kokeilin nyt orvokeillekin...

      Poista
  6. Upeat taimet.
    Ihanaa sunnuntaita sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pidetään peukkuja, että saan ne kukkiviksi asti!

      Poista
  7. Todella terhakan oloiset taimet! Googletin tuon lajikkeen ja upean väriset pelargoniat sinulla on tulossa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvemmin mulla on lohenpunaisia kukkia ollut. Jos saan nämä kukkaan asti, voi olla, että päätyvät ruukkuun mökille parvekkeen sijasta.

      Poista
  8. Sinulla on hyvällä alulla ensi kesän pelakuut, orvokeista puhumattakaan! Ja Tukholmasta kun hankit muutaman pelakuun pistokkaan lisää, niin tulee parvekkeellasi ahdasta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Orvokkeja on kyllä pottia toisen vieressä...harmi, etteivät ihan keväällä ole vielä kukassa, että saisi siitä myös parvekkeelle ekat kukkijat. Päätynevät mökille penkkiin ja ehkä ruukkuihin, jos jaksavat kasvaa eikä taimipolte iske. Ihan pakkohan se on Tukholmasta joku ruotsalainen taimi tuoda...tosin sinne luvattiin tälle viikolle pakkasia, että pitäisi saada pelakuuvauvat lämpimänä toimitettua kotiin asti. Pitääköhän pakata kuplamuovia ja sanomalehtiä mukaa?

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Niissä on hyvä vihreä sävy, tykännevät taimivalosta!

      Poista
  10. Komialta näyttävät! Pelargonit on niin superkiitollisia kasvattaa siemenestä! Onnistuminen on taattu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni on kuulemma saanut siemenestä kasvin aikaiseksi, mutta sitten pelakuu ei olekaan ensimmäisenä vuotenaan kukkinut ollenkaan. Ja minulla kun ei ole sitä talvetusmahdollisuutta...

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Joo, melkein jopa aloin jutella niille, että miten komeaksi ovatkaan nopeasti kasvaneet :)

      Poista
  12. Todella hyvinvoivan näköiset taimet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli yllätys itsellenikin, että näin hyvin ovat viihtyneet.

      Poista
  13. Onpas komeat tuuheat taimet ! Todella hyvin onnistuit !

    VastaaPoista
  14. Noin pitkälle minä en ole vielä uskaltautunut että siemenestä asti mitään kasvattaisin, mutta pistokkaista olen saanut ihan kukoistuskelpoisia yksilöitä aikaiseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sullahan on nyt apuna se pelakuukirjanen :) Ei muuta kuin uutuuksia kokeilemaan, pelargonihan on parvekekukkanakin aivan loistava!

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!