sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Slottsträdgården Ulriksdahl

Mennään vielä kerran länsinaapuriin: messupäivän Tukholmassa kruunasi viime torstaina käynti Slottsträdgården Ulriksdahlissa. On aina jotenkin jännää, kun pääsee paikan päälle sellaiseen kohteeseen, josta on ainoastaan aiemmin lukenut ja katsellut kuvia. Suvikummun Marjan ja taitavan kuskimme kera saavuimme lumisen maiseman keskellä sijaitsevaan puutarhamyymälään. Sen jälkeen olinkin ihan kukkien ja sommitelmien lumoissa. Marja on niin hyvin kuvannut omassa postauksessaan (linkki edellä) Ulriksdahlin kokonaisuuden, että minä tyydyn nyt vain kuvalliseen kertomukseen:








































19 kommenttia:

  1. Voi tuota värien runsautta
    - kyllä tuolla kelpaisi kierrellä!

    Tähän aikaan vuodesta kun katselee tällaisia kuvia niin iskee vain entistä enemmän kesänkaipuu! Kun ensin lähtisi lumet pihasta, että pääsisi edes keväästä nauttimaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, ettei tuollaista paikkaa ole täällä kotikonnuilla. Toisaalta ehkä hyväkin, voisi kukkaro olla liian suurella koetuksella :)

      Suomi on todetusti pitkä maa, täällä päin lumet ovat jo sulaneet, vain jossain varjoisissa metsäpaikoissa on vielä lunta ja metsälammet ovat jäässä, mutta muuten multa jo tuoksuu.

      Poista
  2. Kaunista on,kaunista on. Silmäni tarttuivat kukkien lisäksi noihin turkooseihin ruukkuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruukut olivat kyllä herkun väriset. Olisin varmasti ostanutkin pari, jos ei olisi tarvinnut raahata niitä Ruotsista Suomeen asti :)

      Poista
  3. Huoh <3 Kyllä ruotsalaiset osaa. Onpas hauska tuo hehkulamppumaljakko! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tykästyin hehkulamppumaljakkoon itsekin, mutta sama homma kuin noiden turkoosien ruukkujen kanssa, en viitsinyt niitä lähteä laivalla kotiin roudaamaan, olisi voinut olla laukussa pelkkiä sirpaleita kotona. Tosin ei ollut minulla isoa budjettiakaan varattuna, kun on tullut taas ihan kiitettävään tahtiin laskuja postiluukusta...

      Poista
    2. Ja toisaalta, minulla on ollut ajatuksena vähentää tavaran määrää kotona, kun tila on rajallinen, joten ehkä hyväkin, että käytän vaan näitä vanhoja maljakoita ja ruukkuja, joita kotoa löytyy...

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Olen hyvin kiitollinen Marjalle ja kuskille, että jaksoivat vielä messujen jälkeen viedä minut tuonne :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Niin paljon, ettei oikein tiennyt, mihin seuraavaksi katseensa suuntaisi...

      Poista
  6. Voi kiitos tästä kuvapläjäyksestä! Tuntuu että jos tuolla ois ite, ei osais mitään katella kun on niin paljon kaikkea kaunista. Paljon olet löytänyt kuvattavia ihania juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja paljon jäi kuvaamattakin, mutta minulla loppui kamerasta akut. Kulutin ne lähes loppuun jo messuilla ennen kuin mentiin Ulriksdahliin :)

      Poista
  7. Ihania kuvia! Ehdottomasti vierailun arvoinen paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kiva kohde oli. Ja kesäaikaan varmaan vieläkin hurmaavampi, jos mahdollista, kun ulkoalueetkin kukoistavat!

      Poista
  8. Ooh, paljon ihanaa katsottavaa ! Soilikkejakin kukassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä oli, Pivi, erivärisiä soilikkeja pilvin pimein.

      Poista
  9. Harmi etten päässyt noille puutarha messuille, kun olin voice finland live lähetyksessä ja viikonloppu meni siinä, mutta täällä on hienot kuvat sieltä, kaunista kaunista !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuossa liittymis profiilissa nimmarini on pepita, en saanut muutettua sitä pikeksi.

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!