tiistai 22. huhtikuuta 2014

Pulputusta

Edellisessä postauksessa mainitsemastani ojasta kuului pitkäperjantaina 18.4. pulputusta, jonka jo viime kevään perusteella osasin tällä kertaa heti tunnistaa viitasammakon ääneksi. Nyt ne olivat samaisessa ojassa kutupuuhissa kolmisen viikkoa aiemmin kuin viime vuonna. Silloin sammakoita oli monta pulputtamassa, nyt vain yksi koiras. Ja se oli onnistunut löytämään kumppanin. Sitten olikin aika tehdä uusia sammakoita :)


Viitasammakoiden kutu laskee pohjaan, kun taas tavallisten sammakoiden kutu jää veden pinnalle. Viitasammakot ovat todella arkoja, pieninkin ääni tai liike saa ne katoamaan umpisukkeluksiin, välillä jopa tosi pitkäksi ajaksi. Kärsivällisyyteni kuitenkin palkittiin, kun jaksoin seistä liikkumatta ojanvierustalla pitkän tovin. Sain kunnian seurata viitasammakkopariskunnan kutustelua. Luin netistä, että jotkut viitasammakkokoiraat muuttuvat kutuajaksi sinertäviksi, se johtuu imusuoniston onteloihin kertyvistä verisoluista. Tämä koiras sinertää hieman. Kiehtovia otuksia, vai mitä?


22 kommenttia:

  1. Kärsivällisyys todella palkittiin, upeat kuvat arasta yksilöstä. Koiras sinertää onnesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvinnut kuin kuivan korren rasahtaa kengän alla, niin samantien nämä olivat umpisukkeluksissa! Ne ovat myös tavallisia sammakoita pienempiä, joten välillä niitä on todella vaikea havaita ojasta, kun pysyttelevät paikallaan vain nokka veden yläpuolella.

      Poista
  2. Oi, onpa hienot kuvat!
    Sammakot ovat jotenkin niin kiehtovia, vaikka meillä ei kyllä hienoja viitasammakoita ole näkynyt. Lähistöllä ei ole edes kunnon ojaa, missä niitä olisi mahdollista nähdä, mutta symppiksiä rupikonnia meillä kyllä asustaa!
    Toivottavasti jalkasi voi jo paremmin, että pääset sinne messuillekin! Meillä jää nyt messut väliin kun olen töissä, mutta olen buukannut itselleni vapaapäivän 6.5. Silloin tehdään Turun reissu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marja! Sammakot ovat hauskoja otuksia ja ihanaa, että ovat rauhoitettuja! Jalka ei ole kovin paljon parantunut, mutta kyllä aion nyt kuitenkin sinne messuille könkätä kipupillerin voimin. Harmi, ettette pääse messuilemaan, olisi voitu juoda kahvit yhdessä!

      Poista
  3. Upea kuva! Ja ihan selvästi sinertää :D

    VastaaPoista
  4. Minusta sammakon silmät ovat todella upeat, mitkä värit! Voi kun pääsisi sammakkolammelle...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinullahan oli vaikka kuinka paljon niitä kivoja kuvia sammakkojen paratiisista. Niitä näytti olevan siellä lammella ihan kuhisemalla!

      Poista
  5. Upea tuo eka sammkkokuva! Kyllä on ikävää, että rikoit jalkasi näin keväällä, kun luonto puhkeaa kukkaan. Paranemisia ja kärsivällisyyttä jalan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on ketuttanut jo useamman kerran, kun jalka on kipeänä. Mutta koitan nyt kaikkeni, että saisin sen kesäksi kuntoon!

      Poista
  6. Jo olet taas hyvän kuvan napannut. On ne limaisen näköisiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kati! Jotenkin öljyiseltä vaikuttaa vesi, kun se valuu sammakon ihon pinnalta...vähän kuin vesi sorsan selästä :)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos, Sussi. Taisin tuulettaa vähän itsekin, kun sain kuvattua elämäni ekan kutukuvan.

      Poista
  8. Kärsivällisyytesi palkittiin, hienot kuvat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kannatti seistä paikoillaan hiljaa! Joskus tekee muutenkin hyvää hidastaa vähän tässä kiireisessä arkielämässä.

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!