maanantai 9. kesäkuuta 2014

Narskupurkua

En millään tänäkään keväänä ehtinyt postailla sipulikukista siihen tahtiin, kun ne avautuivat helteiden innoittamana mökillä. Ja kun töiden vuoksi siellä ei voi olla joka päivä kasvun ihmeitä ihastelemassa, pitää näin jälkikäteen purkaa kuvia muistikortilta. Narsissit kukkivat kokonaisuudessaan paljon kehnommin kuin viime vuonna. En tiedä, eivätkö ole viihtyneet vai onko taantuminen iskenyt jo ensimmäisen vuoden jälkeen istutuksesta. Esimerkiksi viime vuoden suosikkiuutuuteni, vitivalkoiset Mount Hoodit loistivat poissaolollaan. Tässä muutamia narsisseja, joista ehdin ottaa kuvankin:

Perhosnarsissi Edinburghin kukat olivat runsaslukuiset, 
mutta kahden aiemman vuoden kukintaan nähden huomattavasti pienempikokoisemmat.
Olisikohan tarvetta jo sipuleiden jakamiseen?
Olen siinä puuhassa aika kehno, miten se aina jääkin tekemättä?!?


Yhden Edinburghin helmoissa viihtyi hämähäkki, 
se kökötti samalla terälehdellä useampana päivänä.
Edinburghit olivat täydessä kukassa jo 11.5.


Viime syksynä istuttamistani viidestä Ice King -narsissista
vain yksi jaksoi kukkia tänä keväänä.
Aika runsaasti oli hörsellystä tässä kerrotussa kermanvalkoisessa komeudessa, 
Ice King kukki heti Edinburghien jälkeen.



Muistaakseni 18.5. kuvasin nämä uutuudet, joiden torven piti olla vaaleanpunainen
Narsissi on nimeltäänkin Pink Charm.
Väri muistuttaa kuitenkin enemmän lohenpunaista tai jotain oranssiin vivahtavaa.
Mutta joka tapauksessa: oikein hieno torvi muodoltaan, iso ja rimpsureunainen :)



8 kommenttia:

  1. Minullakin narsissit kukkivat huonosti tänä vuonna. Olen niitä kyllä syksyisin jakanutkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, hyvä tietää, että muuallakin on ollut hiljaisempaa narskurintamalla. Ehkä ei ollut niiden kevät tänä vuonna :)

      Poista
  2. Upeita. Täällä myös narsissit kukki aika huonosti. Laitoin sen helteiden piikkiin, mutta saa nähdä miten sitten ensi vuonna käy. Paras istuttaa uusia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla alkaa mökillä kerta kaikkiaan loppua sellainen tila, johon sipulikukkia saisi laitettua. Meillä on suurimmaksi osaksi mökkitontti luonnontilaisena, joten eipä sitä nyt minnekään kuusen juurelle niitä sipuleita saa tungettua. Mutta keväällä on kyllä ihanaa, kun on sipulikukkien kautta jotain värikästä ihailtavaa luonnon omien kasvien rinnalla.

      Poista
  3. inustakin meillä kukkivat hieman vähemmän kuin aiemmin, orkideanarskuihin ei tullut kuin muutama kukka. No sellaista se joskus on näiden sipulikasvien kanssa, toisaalta pari ihan erilaista tulppaania pinnisteli kukkaan, en edes muista milloin ne olin istuttanut..on aikaa useampi vuosi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakaan ei orkideanarsissiin tullut kuin yksi kukka. Toisaalta lämpimän alkutalven vuoksi meillä mökillä ainakin osa sipulikasveista työnsi vihreät tiittinsä esille jo silloin, ja huonostihan siinä kävi, kun pakkaset saapuivat.

      Poista
  4. Kauniita narskuja! :) Hyi hämistä.. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikani sitä hämistä seurailin, mutta en saanut tolkkua, mitä se tuolla terälehden suojissa touhusi. Ehkä se oli ruokalevolla...

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!