keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Leppislempeä

Lämpimät kelit saivat vihdoin myös ötökät liikkeelle.
Sattumalta sain yhtenä päivänä seurata leppäkerttujen lemmenpuuhia
erittäin kirkkaassa auringonpaisteessa.
Yllättävän tilanteen vuoksi en ennättänyt saada kameran säätöjä kohdilleen,
joten pahoittelen ylivalotusta ja epätarkkuutta. 
Leppislempi oli nimittäin aika vauhdikasta paikasta toiseen vipeltämistä.


Hommat hoituivat myös lehdestä roikkumalla!


Toisena päivänä kuvasin yhden leppäkertun puuhia sen levitellessä siipiään.
Mustapilkullisen seitsenpistepirkon alusasu onkin näköjään raidallinen :)
On ihanaa, että näin lomalla on aikaa ihmetellä luonnon pieniä juttuja!



18 kommenttia:

  1. Minäkin pääsin toukokuussa todistamaan leppisten intohimoista hetkeä lumipalloheidellä. Hain kameran esiin, mutta kuvat eivät olleet kelvollisia. Sinun kuvat ovat onnistuneet todella hyvin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah ja voi, lumipalloheisi olisikin ollut ihanan pehmeä ja romanttinen tausta! Harmitus, etteivät kuvasi onnistuneet.

      Poista
  2. Uskomattomat kuvat. Vitsit, sä oot ollut oikeessa paikassa oikeeseen aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän kyllä ihmettelen itsekin, miten nuo edes siitä kyseisestä paikasta ylipäätään bongasin. Mutta olen tainnut sen verran ojanpientareita koluta, että silmä harjaantuu erottamaan pienimmänkin liikkeen pöpelikössä :)

      Poista
  3. Helle saa eläimetkin innostumaan. Leppis on ilmeisesti pukeutunut jännittävää kohtaamista varten.

    VastaaPoista
  4. Hienoja otoksia, enpä ole ikinä nähnytkään leppiksillä noita touhuja :)

    VastaaPoista
  5. Ahaa, aikuisviihdettä tällä kertaa....
    Tosiaan, hienot kalsarit leppiksellä :)
    Meillä pörrää vaan ärsyttäviä kärpäsiä täällä sisällä, ulkona on vielä liian kuuma. Täytyy odotella iltayöhön ja lähteä vasta sitten pihalle katselemaan, löytyykö mitään kuvattavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään tuli bongattua muutama perhonen, joku outo siivekäs, minkki ja sisilisko (kaukaa). Minkki ei ollut niin mukava yllätys mökkimaisemissa, on ei-toivottu vieras.

      Poista
  6. Ovat nuo hyönteiset aikamoisia akrobaatteja :)
    Enpäs ole tullut ajatelleeksikaan leppiksen alusasua, tuohan on melkein kuin maripaita!
    En jaksanut tänään lähteä kuvaamaan oli niin tuskaisen kuuma, jospa huomenna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika ihana on tuo ötökkämaailma! Lomalla on onneksi aikaa ihmetellä myös pienten öttiäisten elämää!

      Poista
  7. Mainioita kuvia leppiksistä. Voisit koota hyönteiskuvasi kirjaksi, ne ovat toinen toistaan upeampia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Cheri. Osan kuvista olenkin koonnut aiemmin kirjaan, jonka tein mökkielämästämme. Siitä tuli tosi kiva ja kuvia on hauska katsella jälkikäteenkin ilman, että täytyy avata tietokone :) Riittää, kun avaa kirjan sivun.

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!