maanantai 30. maaliskuuta 2015

Karpeista kameliaan

Alan toistaa itseäni, mutta olin taas näin maaliskuussa
kukkamaalauskurssilla Ruissalon kasvitieteellisessä.
Ihan kuin olisi ollut ulkomaan reissulla,
kun vietti kaksi päivää kasvien ympäröimänä.
Osassa tiloja ilmasto oli subtrooppisen kostea ja lämmin.
Pakko oli napsaista maalausajasta tovi
ja kiertää pikaisesti kasvitieteellinen sisäpuutarha kameran kanssa.
Aina siellä riittää joka käyntikerralla uutta ihmeteltävää,
jo erilaisten lehtien kirjo on henkeäsalpaavaa. 
Kasvilamppujen keltainen sävy on joissakin huoneissa varsin vallitseva,
joten osa kuvistakin on samansävyisiä - vähän epätodellisia, jopa. 





Kasvien nimiä ei ollut aikaa kirjoitella ylös.
Pitäisi joskus mennä tuonne ihan ajan kanssa
ja tutustua itselle harvinaisempiin kasveihin tarkemmin.




Kameliat olivat parhaimmassa kukoistuksessaan, 
ja ne olivat kooltaan varsin huomiota herättäviä. 
Huusivat suorastaan: Look at me! I am so beautiful! 








Jättilumpeen kukka loisti valkoisena lauantaina,
jolloin minulla ei ollut kameraa mukana
ja sunnuntaina se oli jo kuihtunut.
Aika kuvauksellinen jättilumme on tuossa nuppuvaiheessakin, vai mitä?
Nuppu on miehen nyrkin luokkaa.




Lummelammen reunalla kukoisti kunnioittavan suuri medinilla.
Kiinnitin huomiota sen vaaleanpunaisten,
roikkuvien kukintohörsylöiden yksityiskohtiin... 




Kaktushuoneestakin löytyi vähän väriä.


Nämä orkideat ristimme nimellä Leningrad Cowboys







Lummelammen toisella reunalla uiskenteli valtavan isoja koikarppeja.
Olivat suorastaan muhkeita.
Ne oli eristetty omaan nurkkaansa rautaverkolla.
Innokkaaasti yrittivät hörppiä kitaansa tuota vihreää levämössöä,
jota oli yhtenäisenä massana verkon toisella puolella.


18 kommenttia:

  1. Voih - maalauskurssi kasvitieteellisessä. Kuulostaa jännittävältä ja inspiroivailta =) Kuten koko kasvitieteellinenkin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, voisi olla tuollainen kurssi ihan viikon mittainen, parissa päivässä ei paljon maalata, ainakaan minun tahdillani.

      Poista
  2. Varmasti ihanat kaksi päivää kurssilla. Kyllä nyt kelpaisi subtrooppinen ilmanala näin loskan ja lumen keskellä ajatellen. Hienoja kuvia ja väriloistoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli virkistävää! Siksi kai tämä oli jo kolmas vuosi peräkkäin, kun osallistun samaiselle kurssille :)

      Poista
  3. Tuo kasvitieteellinen on niin terapeuttinen paikka näillä keleillä. Ja vielä maalauskurssi, oli varmasti mukavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana paikka, todellakin. Maalaus ei oikein sujunut haluamallani tavalla, mutta onneksi kyse on vain harrastuksesta, jota voi opetella loputtomiin.

      Poista
  4. Tuota samaa keltaista väriä harmittelin helmikuussa kun siellä kävimme, mutta ei haittaa, upeita kuvia ja kukkia oli nyt paljon enemmän! Ihanat orkideat, kameliat....kaikki! Varmaan ihana maalauskurssi, inspiroiva ympäristö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lummelampi ympäristöineen on aina yhtä sykähdyttävä ja hauska fiilis on myös esim. kaktushuoneessa.

      Poista
  5. Hienot ja mielenkiintoiset "ulkomaan" kuvat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja reissu maksoi 6 euroa päivältä (ellei oteta lukuun maalauskurssin hintaa), mutta tuolla rahalla pääsi lämpimään oven toiselle puolelle kasvihuoneen auringonkeltaiseen maailmaan!

      Poista
  6. Kasvitieteellinen on aina niin ihana paikka! En ole päässyt käymään siellä pitkään aikaan, tosi kiva nähdä sieltä kuvia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. A. Kasvikin sattui olemaan toisena päivänä paikalla, tosin ihan vaan kahvittelemassa. Muutenkin oli paljon porukkaa liikenteessä, vaikka ulkona keli ei ollutkaan kovin kummoinen.

      Poista
  7. Kiitos piristävistä kuvista! Kasveilla on ihmeellinen voima, vihreyttä ihminen tarvitsee. Kuulostaa aivan ihanalta tuollainen kurssi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin ensi vuonna mukaan ao. kurssille, toteutunee silloinkin :)

      Poista
  8. Kylläpä onkin piristävää väriterapiaa tähän harmaaseen loskasäähän. Enpä yhtään ihmettele, että olo on kuin ulkomailla tuollaisessa ympäristössä. Noista kameliankukista jo yksistään tulee tunne, kuin olisi uppoutunut johonkin 1800-luvun brittiläiseen Intia-yhdyskuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska vertauskuva, kiitos siitä! Kameliat olivat kyllä vaikuttava näky.

      Poista
  9. Aina yhtä ihana Kasvitieteellinen!
    Lempipaikkojani!
    Upeat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tällaista paikkaa ainakin toistaiseksi pystytään vielä ylläpitämään!

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!