keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Maailman rakkaus?

Susanna kuvankauniista Mantelilaakson kuiskaus -blogista
haastoi taannoin vastaamaan viiteen kysymykseen (klik).

1. Mistä sinä tunnet maailman rakkauden?
Maailma ei valitettavasti aina näyttäydy kovin rakastavana, varsinkaan uutisten kautta.
Ehkä rakkaus välittyy luontevimmin lukuisista pienistä asioista ja kohtaamisista,
joita tulee vastaan elämän mittaan. Sekä teoista, omista ja muiden.
Ihan parhaimmalta rakkaus tuntuu läheisten ja ystävien parissa!
Myös luonto saa aikaiseksi upeita fiiliksiä floran ja faunan voimin, vuodesta toiseen.
On hieno tunne, kun joku pitää heikompien puolta.
Tai kun näkee elämänsä alussa olevan linnunpoikasen kohtaavan arjen haasteita,
missä lienee viime kesänä kuvaamani västäräkin poikanen juuri nyt, tässä suuressa maailmassa?


2. Lempikukkasi ja miksi? 
Suuni avautuu ja sieltä vyöryy pitkä litania:
anemonet ja muut vuokot, pionit, unikot, orvokit, pelargoniat,
kevätkurjenmiekat, lumikellot, (ei pysty keskeyttämään)
purppurasilkkiyrtit, kielot, persikankukat, lemmikit,
suklaakosmokset, jättiverbenat, kerrotut tulppaanit, (lisää pukkaa, ei voi mitään)
 helmililjat, akileijat, pallo- ja pihaesikot, posliinihyasintit (vauhti kiihtyy)...
Lisää kukkien nimiä pulpahtelee yksi toisensa perään, muistikuvia liukuhihnalta. 

Rakastan kukkia:
niiden erilaisia terälehtiä, vaihtelevia sävyjä,
kauniita värejä, erikoisia ja kiehtovia muotoja,
upeita tuoksuja, mesiaarteita, kasvun ihmettä.
En osaisi kuvitella elämää ilman kukkia,
enkä osaisi nimetä vain yhtä lempikukkaa,
joten jatkan luettelemista:
krookukset, hortensiat, kärhöt, kaunopunahatut,
päivänkakkarat, laukat, sormustinkukat...  


3. Salainen unelmasi?
Jäin pohtimaan itsekseni, miksi unelmien pitäisi olla salaisia?
Juuri nyt kaipaan mm. stressitöntä elämää - sais olla vaan ja tehdä mitä huvittaa.


4. Mitä söit tänään aamiaiseksi?
En mitään eksoottista enkä terveellistä.
Paahtoleipää kevytjuuston kera, kyytipoikana oli maitokahvi.

5. Kirja, josta sinä ammennat voimia elämääsi?
Puutarha- ja taidekirjat.
Vierellä odottaa nytkin pari kirjaa:
Kevätihmisen puutarhakirja ja The Treasures of Monet.

8 kommenttia:

  1. Katselin just yks päivä omia kuviani kukista, kuinka monta erilaista upeaa, ihanaa, kauempaa kuvattuna kuin myös makrona - valitse niistä muka sitten se mieleisin! ihania kaikki tyynni. Ja kuinka niitä taas odottakaan!!!

    Tuo Lindan kevätihmisen puutarhakirja on lumoava ♥♥♥ -parastaikaa luvussa minullakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, sullahan on ihan ikioma kukkaparatiisi, jossa kuvattavaa on koko kesäksi. Valloittava kirja, erityisen kiva on romanttisesti rönsyilevä taitto.

      Poista
  2. Totta,miksi unelmien tulisi olla salaisia? Eikö niistä saa/osaisi nauttia enemmän jos ne sanoo ääneen, tekee ne niin todeksi. Ja mikä ihana kirjan nimi hyppäsi näkökenttääni: Treasures of Monet! Tuo minun pitää saada itsellenikin! Kiitos vinkistä! ♥
    Sinulta saamani Ihanat pelaronit-kirja tuottaa myös mielihyvää. Kaunis opus ja huomasin kuinka niin "tavallisen tylsänä" pitämäni kukka on viime kesäisen kukkimisinnon myötä tullut erittäin rakkaaksi.
    Aurinkoista torstaita Jyväskylästä, jossa tuntuu vihdoin kevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, aarrekartta taitaa perustua juuri tuohon, että kun teet unelmasi näkyväksi ja uskot niihin, voit ne myös saavuttaa. En ole vielä itse ehtinyt Monet-kirjan pariin, ostin sen Hgin reissulta Akateemisesta. On vähän erilainen opus kuin yleensä ja teosten lisäksi esittelee itse taiteilijan henkilökohtaisen elämän käänteitä. Mukana on kolmisenkymmentä "irtoliparia", kuten "the registration of Monet´s marriage to his first wife" ja "Monet´s letter to the French Minister of State offering Edouard Manet´s painting Olympia to the state".

      Kiva kuulla, että pelargoniat ovat hurmanneet sinutkin :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos, Sussi. Hieman emmin, että haluaako joku todellakin tietää, mitä söin aamiaiseksi, mutta vastasin sitten kuitenkin :)

      Poista
  4. Jäin pohtimaan kans tuota salaista unelma kohtaa. Onko mulla edes unelmaa salaista tai julkista....ei oikeestaan. Kaipaisin samaa kuin sinä stressitöntä elämää että sais vaan olla. Työelämä keikahtanut sellaiseen moodiin että kaikki vapaa-aika imetty pois, tuntuu että olen elokuvassa "elämäni murmelina", kuinka tälläistä jaksaa. Voisin unelmoida lottovoitosta joka mahdollistaisi sen että tekisi töitä vain osa-aikaisesti jotta saisin vapaa-aikaa toteuttaa itseäni enkä ajatella kuinka saan näkkäriä pöytään.

    VastaaPoista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!