Luonnon väkeä kuvaillessa on oppinut kärsivällisyyttä, hidastettuja liikkeitä,
sitkeyttä, sisua ja odottamisen jaloa taitoa.
Kaikkia näitä ominaisuuksia tarvittiin viime sunnuntaina 19.4.,
kun seisoin pari tuntia tämän ojan pientareella kaislapöpelikössä.
Tänä vuonna viitasammakoiden kutua oli erityisen vaikea seurata,
sillä ne olivat valinneet ojasta juuri sen ryteikköisimmän kohdan,
jonne oli ihan mahdotonta päästä lähietäisyydelle
ilman kuivien oksien, ruokojen ja kivien rapsahtelua.
Sammakot häviävät pinnan alle välittömästi pienestäkin liikkeestä tai äänestä
ja voivat olla näkymättömissä jopa parisenkymmentä minuuttia.
Olosuhteiden vuoksi suurimmassa osassa kuvista lopputulos oli tämänlainen:
Heinikkoinen törmä tarjosi pienille, viisisenttisille viitasammakoille oivan kutupaikan,
joka oli suojassa katseilta ja hyytävältä pohjoistuulelta
sekä minun kamerani putken ulottumattomissa.
Joitain kuvia viitisten kututouhuista sain sentään napattua,
vaikka joka kuvassa joku kuivunut kaisla vilahtaa edessä, sivulla tai takana.
Kannatti olla sitkeä sissi ja seisoskella vinolla maaperällä pari tuntia :)
Kurkkaa halutessasi myös viime vuoden kuvasaalis samoista puuhista (klik).
Viitasammakoille tyypilliseen tapaan näillä veitikoilla
saattaa kutuinnostus näkyä sinertävänä värinä. Erityisesti vatsapuolella.
Tämä söpönen sammakko näytti saaneen itsellensä sinistä huulipunaa :)
Ps. Sinullakin on mahdollisuus osallistua
suureen sammakkoeläin- ja matelijakartoitukseen.
Se on käynnissä nyt.
Lue lisää Ylen sivuilta.
Vau, kyllä tosiaankin kannatti seisoa odottamassa näitä kuvia. Mietin vain, että malttaako sitä edes kuvata, kun varmasti tuollaisen tapahtuman seuraaminen jo sinänsä on niin jännittävää ja kiehtovaa.
VastaaPoistaOn ihanaa, että elämässä on aikaa pysähtyä ja vain ihmetellä luonnon upeita juttuja. Nämä on niin pieniä ja herttaisia räpiköijiä, että vallan hauskaahan se seuraaminen oli!
PoistaAsenne kohillaan kun malttaa odotella :)
VastaaPoistaNuo sun viimevuotiset kuvat on kyllä upeat! Varsinaisia siniverisiä, vai mitä.
Täytyy muistaa tänä syksynä valmiiksi raivata tuota ojanvierustan kaislikkoa matalaksi, niin onnistuisi ehkä paremmin tuo kuvaus kuin tänä vuonna!
PoistaHienot kuvat, ei mennyt seisoskelut hukkaan. Saku Sammakko kosiomatkalla....
VastaaPoistaVähän jalkapohjat valittivat ekan tunnin jälkeen, että alusta on epätasainen ja kivenmurikat painavat ikävästi, mutta seisoin silti sinnikkäästi paikoillani, kun pienintäkään liikettä eivät tilanteen pääsankarit sallineet.
PoistaSammokot ovat supersöpöilijöitä! Jos viikonloppuna pääsisi kuvausreissulle lammikolle!
VastaaPoistaOlisi kiva tietää, missä täällä päin olisi yhtä mahtava sammakkolampi kuin teillä siellä...ehkä sitten joskus, kun olen eläkkeellä, mulla on aikaa ottaa siitä selvää :)
PoistaSe on kiva, jos on mahdollisuus rauhassa odottaa ja kuvata; kaupunkiympäsristössä voisi moni ihmetellä kyttäyspuuhia
VastaaPoista:) Sait hyvän kuvasaaliin söpöläisistä.
Kyllä sain muutaman pitkän, ihmettelevän katseen ohiajaneilta autoilijoilta. Joka kerta auton huristellessa ohi sammakot sukelsivat, siksi en erityisen innokkaasti vilkutellut ohi ajaneille :)
PoistaSitkeä sissi, totta tosiaan :)
VastaaPoistaJoissain asioissa sitä jaksaa vielä sitäkin olla!
PoistaAi sammakoita, no hyödyllisiä eläimiä ne ovat ja tärkeitä luonnossa, mutta söpöjä ne eivät oikein ole. Ajattelin että olet kuvaamassa ihan jotain muuta eläintä kun niin sitkeästi passissa olit, no kannatti, sait kivoja kuvia kuitenkin!
VastaaPoistaEikö sammakot ole saaneet sinua pauloihinsa, Saila? Minusta ne ovat hurjan söpöjä. Rupikonnat eivät, mutta erityisesti nämä viitikset.
PoistaNo olet vaan sisukas tyyppi kun jaksoit odotella ja palkintona hyvät kuvat.
VastaaPoistaOnneksi ei ollut kiire mihinkään...
PoistaHienot kuvat!
VastaaPoistaKiitos, Sussi!
Poista