tiistai 5. toukokuuta 2015

Muutaman sekunnin kohtaaminen

Kevät on ollut todella tuulinen! 
Meillä puhalsi mökkimaisemissa päivätolkulla pohjoisesta,
joten jäätävät oli oltavat.
Kaksi takkia päällä ja toinen niistä talvitakki ja alla vielä pari puseroa,
se on ollut ihan normipukeutumista meikäläisellä.
Ei siis mikään ihme, että perhoset antoivat odotuttaa itseään huhtikuussa.
Vappuna bongasin mökiltä ekat ihanaiset:
kolme neitoperhosta läheisellä joutomaalla (liian kaukana kuvattavaksi),
sitruunaperhosen ja herukkaperhosen.
Nekin molemmat tavoitin vain matkan päästä putkella,
nämä kaksi kuvaa sain napattua muistoksi tuosta kevään ekasta kohtaamisesta,
joka lasketaan sekunneissa :)



Joko sinä olet nähnyt perhosia
puutarhassasi tai lähiluonnossa?

22 kommenttia:

  1. Kivasti "tuntimet" pystyssä herukkaperhonen, sitä en ole tälle keväälle vielä nähnyt. Sitruuna- ja neitoperhosen kyllä sekä suruvaipan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ehdin kauempaa katsoessani luulla ruskeankirjavaa perhosta nokkosperhoseksi, mutta herukaksi sitten kuitenkin osoittautui kuvasta katsottuna.

      Poista
  2. Kyllä se kesältä vaikuttaa, vaikka lämmintä ei olekaan. Hienot perhoskuvat. Itse olen nähnyt vasta sitruunaperhosia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, koivut vihertävät niin upeasti, aamulla haukoin oikein henkeä niiden vehreän viherryksen edessä autolla töihin ajaessani.

      Poista
  3. Pikkuhiljaa alkaa perhosia ilmestymään. Näin lauantaina ensimmäisen sinisiiven, mutta niin kaukaa, etten tunnistanut kuin värin. Paatsamasini se varmaan oli ;))
    Herukkaa en vielä ole tavannut edes kaukaa, muut sentään ihan ohimennen. Mukavampia perhoskelejä loppuviikosta, kunhan tuo rankkasade menee ohi mistä varoitellaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä tuntuu, että mökillä tuulee aina. Perhoshavainnot jäävät vähiin tuulisina päivinä. Pitää varmaan yrittää lähteä jonnekin päin muualle perhosretkelle...

      Poista
  4. Olen nähnyt yhden nokkosperhosen ja sekin sai hymynkareen suupieleen ja ilon tunteen. Lämpimämpää kohden mennään toppatakin kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä en ole luopunut talvitakista, tosin maanantaina minulla tuli hetkellisesti taimiostoksilla kuuma toppatakin kanssa :)

      Poista
  5. On se kevät nyt, tuulista huolimatta! Meillä kuuluu työsuhde-etuihin myös varhaiset perhoset. Perhoset ja kimalaiset olivat eilenkin ihan hullaantuneet myyntipöydille tuoduista äitienpäiväruusuista. Siihen puutarhalle eivät edes sovi kylmät pohjoistuulet, kun juuri sillä suunnalla ovat suojana metsä ja korkeat kalliot!
    Neitoperhosia, sitruunaperhosia ja nokkosperhosia on ainakin näkynyt. Ja kotipihalla kuvasin eilen aamulla jonkin valkoisen perhosen......
    Tuon tänään kotiin kasvariin omat Aquarellot........tutkailepas nyt sitä kalenteriasi; milloin ehdit tännepäin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana työsuhde-etu, ottaisin sellaisen ilolla vastaan! Juu, puutarha on todella suojaisen oloisessa piakassa. Laitan sulle tekstaria kohta mahdollisista visiittipäivistä, on parikin vaihtoehtoa.

      Poista
  6. Hienot kuvat! Pari perhosta olen onnistunut näkemään lämpiminä päivinä. Omalla pihalla ei ole näkynyt vielä yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neitoperhoset olivat niin vikkeliä, etteivät sen vertaa paikoillaan viihtyneet, että olisin ehtinyt kameran käsitarkentaa...No, onneksi kesä on vasta edessä ja toivon mukaan olisi hyvä aurinkoinen ja vähätuulinen perhoskesä tulossa!

      Poista
  7. Sitruunaperhosen näin pari viikkoa sitten Pirkanmaalla vieraillessa, mutta täällä Jyväskylässä en ole vielä perhosia bongannut. Nuo kaunissiipiset lentelijät tuovat kyllä kevään ja kesän tullessaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noista mun taimihankinnoista pari on perhoset mielessä hankittu, yritän houkutella niitä enenevässä määrin mökkitontille, hyöty on molemminpuolinen: ne saavat mettä ja minä ihailla niiden touhuja kameran kera ja ilman.

      Poista
  8. Meillä vasta lumi sulaa pikku hiljaa. Ihanat kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että sielläkin suunnalla kevät tekee pikkuhiljaa tuloaan!

      Poista
  9. Näin sitruunaperhosen eka kertaa kuukausi sitten. Ja nyt myöhemminkin....

    VastaaPoista
  10. Upeita perhosia. Omassa pihassa ei ole perhosia vielä vieraillut. Tai sitten en ole osunut paikalle. Muita siivekkäitä on lennellyt ahkerasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime kesänä oli hirmuisesti tesmaperhosia, muut lajit olivatkin aika vähälukuisia. Pidetään peukkuja, että saadaan bongata tänä kesänä paljon pikkusiivekkäitä!

      Poista
  11. Perhoset ovat ihania. Pyrin kasvattamaan kasveja, jotka houkuttavat perhosia puoleensa. Sitruunaperhosen ja neitoperhosen olen nähnyt. Tuuliset ja sateiset kelit eivät houkuta vielä lentopuuhiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen yrittänyt myös haalia mökkitontille kasveja, joista perhoset pitävät. Aina nekään eivät tunnu toimivan. Syytä en tiedä. Viime kesänä ei meinannut jättiverbenallekaan löytyä medenjuojia, vaikka sen pitäisi olla oikein oivallinen mesibaari.

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!