torstai 28. toukokuuta 2015

Sinikämmen ja muita ostoksia

Vieläkin on hymy korvissa mukavan puutarhashoppailupäivän jäljiltä.
Kurvailin vapaapäivänäni sekä Vuorelan puutarhaan että Vakka-Taimeen.
Vuorelasta hankin upeita kotimaisia perennoja ja hyvälaatuisia kesäkukkia,
etunenässä ihanaiset ja kestävät, pitkään kukkivat Aquarello-pelakuut.
Samalla oli onni treffata pikaisesti puutarhassa työn touhussa ollutta mukavaa blogiystävääni!

Vakka-Taimeen menin valmiin ostoslistan kera,
kolmea etsimästäni kasvista ei ollut, mutta loput löytyi.
Ajelin kotiin kasviostosten kanssa leveästi hymyillen heliotroopin tuoksuessa!
Runsaat 30 perennaa on nyt istutettu mökille,
Aquarellot ovat parvekelaatikoissaan,
mutta loput kesäkukat odottavat vielä multiin pääsyä.

Ai niin, se sinikämmen.
Se on yksi uusista silmäteristäni.
Glaucidium Palmatum.
Kuulemma varjoperennojen aatelia.
Kasvi on hidas lisättävä,
minun yksilössäni oli jo kaksi kukkaakin, tosin kuihtumassa.


Jää nähtäväksi, viihtyykö se meillä mökillä,
paikka on ehkä liiankin valoisa.
Jos näyttää huonolta, täytyy yrittää siirtää varjoisampaan.


Jos sinikämmen kasvaa sinun puutarhassasi,
kerro ihmeessä vinkkejä, miten hoivaat. 
Kelpaako myös peuroille/pupuille?
Kun en tiedä, niin varmuuden vuoksi verkotin taimen.
Jostain luin, että etanat voisivat tykätä kovastikin...


Vakka-Taimesta hankin myös piparvärimintun, sysiakileijan, palleropunatähkän,
hurmekerrosesikon, punakielon, taivaansiniorvokin, keijuängelmän, posliinivuokon,
kerrotun lumikin (pallolumikiksikin kutsutun) ja metsäalppikellon.

Vuorelasta mökille matkasi uuteen kotiin ihania perennoja eli 
pari erilaista syysleimua, elokuunasteri, kääpiöunikko,
kyläkurjenpolvet Dark Reiter ja Summer Skies,
hämykurjenpolvi, amerikanvuokko, jaloakileija Kristall, kääpiöakileija,
vuorijumaltenkukka, syyskimikki, kevätkaihonkukkia
ja pari saksankurjenmiekkaa.

14 kommenttia:

  1. On siinä perennoja kerrakseen! Pitää alkaa heti tutkia mikä kasvi on sysiakileija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä ei paljon googlettamalla löytynyt! Tummakukkainen, niin kuin nimikin antaa ymmärtää :)

      Poista
  2. No olipa tosiaan taimi poikineen. Toivottavasti nyt vihdoin saatiin kesä. Ainakin lupaavalta näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perennat saivat tänään seurakseen esikasvattamiani taimia, akileijoja, jättiverbenoita, punahattuja ja isopäivänkakkaroita.

      Poista
  3. Kukkashoppailu on ihan parasta! Hieno sinikämmen. Enpä ole ennen tuollaista nähnytkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida sinikämmeniä ihan joka myymälässä olla kaupan. Toivon, että viihtyy valitsemallani paikalla ja leviää tuuheaksi mättääksi.

      Poista
  4. Sinikämmen on minullekin ihan uusi tuttavuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan kuvia loppukesästä, niin ehkä olisi tuosta vähän tuuhistunut...toisaalta, kun on niin hidaskasvuinen, niin voipi olla, että vasta ensi keväänä voi uusia lehti- ja kukkavarsia odotella!

      Poista
  5. Onpa terävälehtinen kaveri! Mutta toisaalta noihin teräväkärkisiin lehtiin sopii kivasti kontrastiksi tuo hempeänvärinen kukka. :)

    VastaaPoista
  6. Minäkin villiinnyn puutarhakaupoissa ja taimitarhoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, useimmiten se on aika villiä meininkiä, ei mitään etukäteissuunnitelmia tai jos on ollutkin, niin aina löytyy niitä "tuo-on-pakko-saada" -löytöjä :)

      Poista
  7. Mahtavia valintoja! Sinikämmen olisi hieno, mutta en tiedä onko minulla sille tällä hetkellä sopivan katveista paikkaa tarjolla, jossa olisi kuitenkin suht kosteaa ja kuohkeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä minäkään, onko maaperä meillä sinikämmenelle suotuisa, mutta sittenpä sen näkee, viihtyykö vai ei :)

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!