lauantai 13. kesäkuuta 2015

Edes yksi

Vihdoinkin edes joku perhonen!

Alkukevään kolmen lajin:
sitruuna-, herukka- ja neitoperhosen bongauksen jälkeen
havaintoja on ollut pyöreä nolla!

Kunnes perjantaina mökillä tuulen tuiverruksessa sinnitteli yksi sinisiipi.
Lähempi tutkiskelu kuvista yksilöi sen virnasinisiiveksi.
Niitä on aiemminkin ollut mökkimaisemissa, vaikka Luontoportin mukaan
laji on vaarantunut ja sitä tavataan täällä melko harvinaisena.

Olisipa ihanaa nähdä lisää perhosia,
niiden lehottelusta tulee kesäfiilis!

24 kommenttia:

  1. Ihana kuva sinisiivestä! Perhosia ei tosiaankaan ole näkynyt paljoakaan tänä keväänä. Jospa tuulet rauhoittuisivat ja ne pääsisivät lentelemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkukesän sukupolvet jäivät lennoissaan todella vähälukuisiksi. Huolestuttavaa, jopa!

      Poista
  2. Olet onnistunut hyvin saamaan siípien sinenkin kuvaan. Yleensä sinisiivet eivät paljon aukaise siipiään. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä yksilöllä oli niin valtava draivi päällä, lepatteli tuulen voimasta tien toiselta puolelta ojan pientareelta toiselle, kukasta kukkaan, ja hirmuista vauhtia. Minusta olisi varmasti saanut hauskan piilokameravideon, kun pyörin mökkitiellä kameran kera yrittäen pysyä sinisiiven vauhdissa ja äkkikäännöksissä mukana. Varsin haasteellista!

      Poista
  3. Onpas pörröinen kaveri :) Eilen meillä lehotteli Amiraali tai häneksi sen olin tunnistavinani...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, sinisiivillä on paljon karvoja. Oi, amiraali! Eipä ole täällä näkynyt, vaikka oikein heliotroopin kuskasin ruukussa metsän reunaan...

      Poista
  4. Ja kaunis yksilö onkin!
    Sinisiivet ovat olleet harvassa viime vuosina.
    Toivottavasti lämpö tuo muutkin perhoset kukkiisi ja kuviisi pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin, että juuri virnasinisiipi olisi vuoden 2010 määrittelyssä luokiteltu vaaraantuneeksi lajiksi.

      Poista
  5. Eipä ole näkynyt kaunokaisia...
    Ihana kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isoja valkoisia perhosia, liekö kaaliperhosia, olen nähnyt teiden varsilla lentelevän muutamana päivänä, mutta meidän mökkimaastossa on ollut lähinnä näitä muutaman sentin kokoisia pikkuperhosia.

      Poista
  6. ei ole paljon perhosia näkynyt, ei....onneksi omppupuussa sentään näkyi edes jonkun verran pörriäisiä, että toiveita omppuloisista voi pitää yllä...mutta sais ilmestyä kyllä yksi jos toinenkin. ja aurinko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin, hyvin vähän on täällä päin ollut pörrinkäisiäkään liikenteessä. Niin toivoisin öttiäisillekin jo aurinkoisia kelejä. No, hyttysiä kyllä oli tässä yhtenä iltana, kun tuuli tyyntyi hetkeksi. Niiden kanssa meinasi mennä hermot!

      Poista
  7. Upea kuva. Ei ole perhosia, eikä paljon muitakaan hyönteisiä näkynyt. Kylmyys tekee tehtävänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan olen ollut suruissani, kun ei ole ilmaplanktonia, niin ei ole montaa pääskystäkään. Haarapääskyjä olen nähnyt mökillä kaksi, räystäspääskyjä en yhtään :(

      Poista
  8. Perhosia on näkynyt kovin vähän. Upea kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidetään peukkuja, että kelit lämpenisivät ja tuuli tyyntyisi inhimillisiin lukemiin.

      Poista
  9. Perhoset ovat ihania, kovasti toivoisin niitä puutarhaan! Nyt ei ole montaa vielä näkynyt meilläkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin yritän joka vuosi hankkia perhoskasveja mökille, tämän kevään hankinta on täpläpunalatva.

      Poista
  10. Ihana kuva!
    Nyt täytyy olla onnellinen edes yhdestä havainnosta! Viime kesä taitaa toistua tässä asiassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä päin ei kauheasti tuulensuojaisia paikkoja löydy, joten ehkäpä niitä perhosia on enemmän joissain suojapaikoissa.

      Poista
  11. ihana kuva! perhosia ei ole näkynyt meillä yhtään.

    VastaaPoista
  12. Upea kuva! Ei tosiaan ole perhosia liiemmin liihotellut, taida näissä tuulissa pysyä oikeassa kurssissa nuo hentoiset :/ No, pakkohan se on ilmojen kohta perhoskeleiksi muuttua. Pakko.

    VastaaPoista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!