maanantai 1. kesäkuuta 2015

Hempeämpää

Edellisessä postauksessa oli räjähtävää energiaa:
oranssin, keltaisen ja punaisen sävyjä.
Nyt tarjolla on hempeämpiä tunnelmia:
valkoisesta vaaleanpunaisen kautta violettiin.

Tämä ei näytä samanlaiselta kuin viime vuonna kukkineet Finolat,
mutta sellaisten tässä kohtaa mökin kukkapenkissä pitäisi kasvaa,
joten täytyy vain uskoa, että ulkonäkö on vuodessa muuttunut jonkin verran!



Tämän piti jo viime keväänä olla kerrottukukkainen Black hero,
mutta taidettiin silloin blogissa yhteen äänen todeta,
että ei lähelläkään mustaa väriä :)
Nyt toisena vuotenaan tulppaani oli päättänyt vaaleta vielä lisää!


Viime syksynä nakkelin uusia tulpun sipuleita mökkimaastoon maltillisesti.
Suunnittelin paria näistä kahdesta,
mutta kukinta ajoittui lajikkeilla eri aikaan,
joten kermanvalkoiset ovat jo melkein kukintansa loppusuoralla,
kun violetit vasta avaavat nuppujansa.


Vaaleanpinkin violetit ovat kerrottukukkaisia Abigail-pionitulppaaneja.


Kermakakkumaiset puolestaan ovat
Mount Tacoma -pionitulppaaneja,
näihin rakastuin.



Ollioules-tulpuille voisi antaa pisteet sinnikkyydestä
ja näyttävän koon säilyttämisestä vuodesta toiseen.
No, kyseessä onkin Darwin-tulppaani.
Ovat yksinkertaisuudessaan varsin kauniita ja selkeitä.



Ripsureunainen. roosansävyinen Louvre
on tämän kevään uutuus mökkipuutarhassa,
samoin sen seuraan istutetut violetit Purple Peonyt
ja vaaleanpunaiset Angeliquet,
jälkimmäisistä ei ole vielä kuvaa,
kun avautuvat hitaammin kuin kaverinsa samassa penkissä.





Purple Peony -tulppaanit ovat huomiota herättäviä
ja tykästyin myös näihin!
Saa nähdä, miten jaksavat ponnistaa esille vuoden päästä,
pionitulppaaneilla kun näyttää olevan tapana taantua varsin nopeasti.






Nyt nautitaan, 
niin kauan kuin 
tulppaani-ilottelua kestää!

24 kommenttia:

  1. Olisipa upeaa, jos tulppaanitkin vain lisääntyisivät vuosi vuoden jälkeen. Nämä ovat niin ihania, että niitä katselisi vaikka joka kevät. Minulla on tuo Abigaile vielä ihan nupulla. Siinä on kyllä niin kaunis nuppukin, että jo sitä kannattaa käydä ihailemassa ja kuvaamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän ehtiä nähdä Abigailin kukassa, ne kun kasvavat mökillä, niin ei ole joka päivä mahdollisuutta käydä niitä ihastelemassa. Nuput tosiaan lupasivat kaunista lopputulosta :)

      Poista
  2. Onpa tosi kauniita. Miksiköhän Black hero ei ole musta? Minullakin näyttää avautuvan syvän liilalana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähäsen veikkaan, että olen saanut jonkun toisen tulpun kuin Black heron sipuleita. En usko, että maaperällä voisi olla noin suurta vaikutusta väriin (mutta kasvien tiet ovat joskus kummalliset, joten tiedä häntä).

      Poista
  3. Tosi kauniita ja hyviä kuvia! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näitä jaksaisi tuijotella vaikka kuinka kauan :)

      Poista
  4. Voi mahdoton kuinka ihania ja monenlaisia tulppaaneita Sinulla on, huikea värikimara tulppaanipostauksissasi! Mulla on punaisia 'Appeldoorneja', ne hoitaa itse itsensä ja ilmeisimmin ovat pahan makuisia kun myyrät eivät niistä välitä. Upeat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka syksy sitä tulee jotain uusia hankittua, vaikka maa alkoikin jo jossain välissä vähän loppua kesken, mutta nyt on isä ahkeroinut lisää kukkapenkkiä, joten saapi nähdä, minkälaisiin sipulihankintoihin sitä tulee ensi syksynä sorruttua.

      Poista
  5. Ihania! Ollioules menee hankintalistalle :)

    VastaaPoista
  6. Kauniita! Täältä saakin vinkkejä syksyn hankintoihin, vaikka syksyä en kyllä vielä haluakaan ajatella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin laitan muiden blogeista bongaamieni ihanuuksien nimiä ylös muistiin, niin tiedän sitten, mitä syksyllä etsiä.

      Poista
  7. Kuinka muistat kaikkien tulppaanien lajit? Oli kyllä kauniita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä on tullut kirjoiteltua aiempina vuosina ylös tänne blogiin, vanhoista postauksista voin luntata, jos en muuten muista :)

      Poista
  8. Tosiaankin tosi kaunista katsottavaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että kuvien välityksellä tulpuista on iloa teillekin!

      Poista
  9. Hienoja. Kunpa sitten syksyllä löytäisi näitä kaupasta :)

    VastaaPoista
  10. Oi, oi miten upeita tulppaaneja =) Kerrassaan viehättäviä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo Mount Tacomat olivat kyllä muhkeita, niitä voisi hankkia lisääkin.

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!