perjantai 12. kesäkuuta 2015

Mistä näitä tulppuja riittää?

Viime lauantaina sai vielä ihastella myöhäisempien tulppaanien kukintaa mökillä.
Valkoinen, kerrottu, ripsureunainen Chrystal Snow jäi kuvaamatta,
kun en jaksanut alkaa repiä kananverkkohäkkyrää sen ympäriltä,
mutta muutaman muun tavoitin vielä kameran linssin eteen.
Tänä keväänä tulppaanit ovat kukkineet runsaasti ja monet valtavan isoin kukinnoin.


Kahdessa ekassa kuvassa raikkaita, raidallisia terälehtiään esittelee Carnaval de Nice.


Tämä taitaa olla yksi vanhimmista tulppaaneistamme mökillä:
simppelin kaunis Darwin-tulppaani Shirley.


Hempeitä tulppaanisävyjä esittelevässä postauksessa jokunen päivä sitten
kerrotut Abigail-pionitulppaanit olivat vielä ihan nupussa
valkoisten Mount Tacoma -tulppujen jo kukkiessa. 
Vihdoin Abigailitkin kerivät violetinpinkkejä terälehtiään auki!



Superpirtsakat, melkein silmiä särkevän kirkasväriset ja valtavan isokukkaiset
Banja Luka -tulppaanit kuuluvat isäni aletulppujen joukkoon.
Keltainen ja punainen yhdessä on unohtumaton väripommi :)


Varsin vaikuttavia ilmestyksiä olivat teevadin kokoiset kerrotut darwin-hybridit
nimeltään Double Beauty of Apeldoorn.
Tämä oli keltasävyisten joukossa ainoa näin oranssinpunainen versio.
Harmi, että kukinnot ovat niin raskaita, että varret väkisinkin taipuvat alas
ja kukat retkottavat maata vasten.
Pelastin näistä useamman maljakkoon,
jossa niiden valtavan hurjasta väriloistosta sai nauttia.
Minäkin, joka en ihan aina ole kirkkaankeltaisen tai -punaisen ystävä :)


Lopetetaan vähän maltillisempaan sävyyn,
kyseessä on monille tuttu papukaijatulppaani Black Parrot.
Tuulisista keleistä johtuen osa kuvista on epätarkkoja,
mutta muistuttavatpa tämän kevään ja alkaneen kesän huimista puhuripäivistä.


16 kommenttia:

  1. Todella kauniita!

    Minulla lähes kaikki tulppaanit ovat jo lopettaneet kukintansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime viikonloppuna leikkelin kuihtuneita kukkia tulpuista pois, muutamia yksilöitä jäi vielä kukkimaan...

      Poista
  2. Kaunista, niin kaunista! Onpa muhkea tuo Double Beauty of Apeldoorn. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei ehkä oikein teevatikaan ollut riittävän suuri vertaus :)

      Poista
  3. Ihania. Otin nimiä ylös, jos löytäisi niitä sitten syksyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, niin minäkin teen, jos näen jossain blogissa joitain kasvi-ihanuuksia!

      Poista
  4. Ovatpa ihania!
    Onkohan minullakin tuo Shirley, vai taitaa olla lilampi tuo minun?

    VastaaPoista
  5. Voi mitä herkkuja! Riittäspä täälläki, mut vielä odotetaan..

    VastaaPoista
  6. Onko se kanaverkko siellä niiden peurojen vuoksi? Kauniita jälleen. Minusta on tullut pikkuhiljaa entistä enemmän tulppaani-ihminen, kun täältä saa bongailla aina muitakin kuin niitä tavallisia sileäreunaisia tulppaaneita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verkko on tosiaan peurojen ja rusakkojen vuoksi. Ilman niitä tulput olisi jo syöty. Viime viikonloppuna havaitsin, että syötynä oli sinivuokkojen lehtiä ja mansikan lehtiä.

      Poista
  7. Ystävälläni taisi olla pihallaan juurikin noita Shirleyta.
    Olivat niin kauniita! Mikäs niitä oli tuijotellessa :) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tulppuja on kiva tuijotella, ja itse tykkään, että on eri lajeja, niin kukkivatkin osa vähän eri aikaa ja tulppaanikausi on siten pidempi.

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!