torstai 9. heinäkuuta 2015

Kahvilla Kakolassa

Työ- ja ojennuslaitos, kuritushuone, keskusvankila.
Turun Kakola on nähnyt monenlaisia ihmistarinoita,
ja massiivinen graniittirakennus saa edelleenkin mielikuvituksen liikkeelle.
Viime vuodet Kakola on valitettavasti ollut säälimättömän vandalismin kohteena.
Onneksi löytyy uskalikkoja, jotka ryhtyvät pelastuspuuhiin.
Kävimme äidin kanssa katsastamassa, minkälainen paikka on Kakolankruunu.


Sankarin pariskunta hankki Kakolanmäeltä omistukseensa vanhan vankilanjohtajan asunnon,
jonka alakerrassa he pitävät nyt kesäkahvilaa.
Talo on rakennettu vuonna 1879,
ja Sankarit ovat kunnostaneet sitä viimeisen kahden vuoden ajan.


Kahvilan tiskillä valintamme ei tällä kertaa osunut 
turkulaisen MBakeryn suunnittelemaan Kakolan kakkuun,
vaikka se olikin vankilateemaan sopiva: marsipaaniviila kruunasi leivoksen.


Herkkujen vastapainoksi kaadoimme kahvit tarjolla olleisiin peltimukeihin,
valittavana oli myös valkoisia posliinikuppeja herraskaisempaan hörppimiseen. 


Vankilanjohtajan talon toiseen päätyyn,
entiseen vartiopäällikön asuntoon rakennetussa kahvilassa
voi aistia aavistuksen vankilanjohdon fiinimmästä elämästä,
kontrastia luovat seiniltä silmiin katsovat Kakolan vangit
ja vankilaelämään liittyvät dokumentit.



Jos Kakolan aiempi arki ja vankien elämä kiinnostaa enemmän,
siihen tarjoutuu mahdollisuus tutustua
pihan vanhassa hevostallissa esillä olevassa valokuvanäyttelyssä,
jonne oli näköjään pieni pääsymaksu.


 Varsinainen Kakola-kompleksi eli vankila on myyty Verkaranta Kiinteistöt Oy:lle,
joka toteaa nettisivullaan, että tarkoitus on säilyttää mahdollisimman paljon vanhaa.
Muurien sisäpuolelle on suunniteltu mm. asumista ja liiketiloja.
Jää nähtäväksi, miten aikeet toteutuvat käytännössä.


Kakolan kyljessä kyyhöttää Turun lääninvankila,
punatiilinen, ristinmuotoinen rakennus vuodelta 1890.
Entisen lääninvankilan portit avautuvat yleisölle ensi lauantaina 11.7.,
jolloin Arte ry:n Valtio+ -näyttely valtaa tilan heinäkuun ajaksi.
Jos kiinnostuit, lue lisää näyttelystä Turkulaisen artikkelista.



12 kommenttia:

  1. Ojennuslaitos :) Eittämättä mulle tulee mieleen joku laite, jolla ihmistä ojennetaan suoraksi, heh.
    Hienoa, että noita uskalikkoja vielä löytyy ja historia säilyy. Kiva kahvila peltimukeineen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuritushuoneesta tulee aika epämiellyttäviä mielikuvia :( On tosiaan hyvä juttu, että joku näinä lama-aikoina uskaltaa riskeerata ja yrittää, siksipä haluan itsekin paikasta vinkata, kun olisi kiva, että kesäkaffelle löytäisi mahdollisimman moni. Jospa kahvila sitten olisi avoinna ensi kesänäkin...

      Poista
  2. No, olipas mielenkiintoinen postaus. Tuskinpa ovat vangit aikoinaan arvanneet, että vankilasta asuntoja ja liiketiloja vielä tulisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aiemman työni puolesta käväissyt lääninvankilan puolella, jonne sain esittelykierroksen sen ollessa vielä vankilakäytössä. Mielenkiintoinen visiitti.

      Poista
  3. Onpa kiva kuulla että noinkin positiivista toimintaa edelleen on. Pidetään rakennus ja sen histoia kunnossa juuri noin! Hauska keksintö tuo viilaleivos! :D Pitää muistaa tämä seuraavalla Turun reissulla.

    VastaaPoista
  4. Nyt iski Turkukuume! Kiitos matkavinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervemenoa :) Turusta ja lähikunnista löytyy paljon muutakin mukavaa!

      Poista
  5. Aaaa, mitä valokuvia vangeista! Noistahan pitäisi olla kopioita myynnissä :)
    Hauska (....) myös tuo ryhmäkuva jossa on vankeja massamurhaajasta mummon kamppaajaan. Miten niin ei saa vetää johtopäätöksiä ihmisen ulkonäön perusteella...?
    Mielenkiintoinen paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakolasta on tehty kirja, joka kattaa Kakolan historian 1800-luvun alkupuolelta nykyaikaan. Siinä varmaan on noita vankien kuvia myös. Kakolankruunun valokuvanäyttely koostuu pääosin kuritushuoneen pastori Ellilän 1900-luvun alun valokuvista.

      Poista
  6. kiitos vinkistä, en tiennyt, että siellä on kahvila.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi kerralla, kun käyt mäellä, poikkea katsomassa.

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!