keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Verkkokalvoille väriä

Jotta tämä ei nyt ihan ötököiksi mene,
niin välillä terälehtien kauneutta kehiin!

Onneksi älysin pari vuotta sitten hankkia syysvuokko 'Serenaden' taimen
ja seuraavana vuonna toisen, ovat ne vaan niin suloisia syksyn kukkijoita. 


Ja vieläpä takapuoleltaankin kuvauksellisia :)


Syysvuokko vaatinee ainakin ekana vuonnaan talvisuojauksen.
Olen laittanut niiden päälle havuja, pitää muistaa tänäkin vuonna,
mutta vasta myöhemmin, vielähän ne ovat täydessä loistossaan!


Tämän kesän syysvuokkohankintani oli lajikkeeltaan kerrottukukkainen pinkki 'Pamina'
Se on saanut auki vasta kaksi kukkaa, joista toisen terälehdet söi heti joku öttiäinen.
Ei tämä toinenkaan kukkanen ihan vakuuta,
mutta sateessa ja tuulessa ottamani epätarkka kuva ei myöskään tee
kuihtuvalle Paminalle oikeutta!


Vielä muutama muisto pinkistä vaaleanpunaiseen väriänsä muuttavasta kaunopunahatusta.
Niiden yksinkertaisuus on niin kaunista,
että kamera väkisinkin eksyy hattujen eteen aina uudestaan ja uudestaan. 




Sitä paitsi verkkokalvoille piti nyt saada kukka- ja väriterapiaa,
koska koin kamalan aamujärkytyksen tänään töihin lähtiessä.
Auton ikkunoissa ei ollutkaan enää vettä ja kosteutta, vaan silkkaa jäätä.
Skrapa piti ottaa kouraan - apua!
Sitä minusta ei-niin-kivaa-vuodenaikaa enteilivät myös viikonlopun parveilevat kurjet,
jotka tavoitin kameralla kaukaa taivaanrannalta ollessani mökillä kukkasipulisavotassa.



22 kommenttia:

  1. Kylmyys järkytti myös minua aamulla! Ei olisi vielä ollut aika!

    Upeita kuvia syysvuokosta ja kiitos vinkistä, peitän syysvuokkoni ja pienen posliinivuokkoni! Vuokot ja hatut ovat niin upeita syksyn kukkijoita ja nuo aikaisemman postauksen ötökätkin ovat ihania, niin kivikautisen kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kuulemma suojaus auttaa ja on tarpeen ainakin parina ekana vuonna.

      Poista
  2. Huikean hieno lintukuva postauksesi lopussa.
    Olisiko aiemmat syysvuokkoni paleltuneet? Minulla oli Paminaa, mutta se ei ensimmäisenä vuotenaan kukkinut laisinkaan ja katosi talven aikana. Täytyy siis suojata nämä tämän syksyn ostokset. Riittäisikö päälle haravoitujen lehtien suoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ekana vuonna laitoin talvensuojaturvetta, mutta sinne tekivät muurahaiset pesänsä, joten viime talvena hoidin suojauksen kuusenhavuilla. Uskoisin, että lehdet käyvät myös.

      Poista
  3. Mahtava kurkikuva!
    Näin viikonloppuna todella suuren auran, tai alati vaihtuvan yrityksen siihen, taisi olla kolmea auraa samassa muodostelmassa :) Upea näky oli kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei nämäkään tyypit, joita oli kolmessa yhdistyvässä parvessa sadoittain, tainneet päästä yksimielisyyteen, kenen kuuluisi olla auran kärjessä. Oli aika hakemista vielä...

      Poista
  4. Ötököitä tai kukkakuvia, aina yhtä nautittavia.

    VastaaPoista
  5. Apua, täällä oli sentään viisi astetta plussan puolella.
    Mun on pakko siirtää mun syysvuokko parempaan paikkaan, ensi keväänä. Laiton sen rinteeseen kuivaan paikkaan, kun tiesin ettei se tykkää kasvaa märässä. Mutta taisi olla jopa liian kuiva paikka. Kituuttelee muttei kasva, eikä kuki.
    Se on kyllä todella kaunis kasvi, edestä ja takaa. Ja tähän aikaan vuodesta on ihana katsella myös herkkää vaaleanpunaista.
    Ja tuo kurkiaura kuva on tosi upea, kuin taulu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taas luvattiin kylmää yötä lämpimien väliin, parvekkeella kukat eivät kuitenkaan ottaneet nokkiinsa, onneksi. Joo, vaaleanpunainen syksyisessä maisemassa toimii!

      Poista
  6. Upeat värit ja tietysti tuo minulle tuttu päivänhattu on aina varma kukkija. Syysvuokot ovat niin hennon ja herkän tuntuisia ja väri myös kaunis.
    Kurjet lentää, kurjet kyntää pois Suomen kesästä, surullista taas kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syysvuokko on todella herkkä ja niin kiitollinen kukkija, jaksaa avata nuppujansa kurjemmassakin kelissä.

      Poista
  7. kauniita syyskukkasia vielä. Kurkikuva on hauska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, niin kauan kuvataan kukkia kuin niillä riittää kanttia kukkia :)

      Poista
  8. Syysvuokko on ihana! Sen luovat samalla niin herkän ja vahvan vaikutelman.

    VastaaPoista
  9. Hieno lintukuva! Sielläkin jo jäätä. Täällä oli kans toissa yönä -2. Ja ihanat kesäisestikin kukkakuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, yhtenä aamuna jo skrapsin. Homma, josta en yhtään tykkää, varsinkin, kun kädet eivät ole priimakunnossa, niin se jään riipiminen on aamuisin vihoviimeistä puuhaa.

      Poista
  10. Kauniita nuo syysvuokot ja punahatut ovat kuvauksellisia kuin mitkä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hatut toimii kuvissa aina, erinomaisia mannekiineja!

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!