sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Pohdiskelua ja pelakuita

Olen tässä pohdiskellut, mistä mahtaa johtua,
että trafiikki Mielen lumossa on ollut viime aikoina vähentymään päin.
Onko ihmisillä infoähky, liian monta rautaa tulessa,
liian monta somekanavaa seurattavana vai
onko Mielen lumoa jo menettänyt lumovoimansa?
Ensi helmikuussa blogini täyttää kuusi vuotta. Esikouluikäinen siis, kohta.
Pitää ehkä vähän pohdiskella bloggailunikin tulevaisuutta:
jaksanko jatkaa,
ja kiinnostavatko postaukseni enää ketään
vai joko teitä kyllästyttävät kuvat kukista, perhosista ja muista ötököistä?

Parvekkeelta en tänä kesänä montaa postausta tehnyt.
Ehkä se johtui kylmästä ja koleasta kesäkelistä,
en oleskellut partsilla ollenkaan yhtä paljon kuin edelliskesän helteillä.
 Joten ei sitten tullut yhtä ahkerasti kuvattuakaan.
Erikoispelakuiden määrä jäi tänä vuonna vähäiseksi,
useimmat niistä kukkivat vasta elokuussa säiden lämmettyä. 

Kovin pitkäksi kasvoi munankuoripelargoni 'Great Bricett',
jolla on aivan ihastuttavat puolipallokukinnot kerrottuine vaaleanpunaisine kukkineen,
 joita kirjovat kirkkaanpunaiset pilkut ja viivat.
Lajike on Ray Bidwellin jalostama vuodelta 1985.


H.F. Paretti jalosti v. 1968 pelargonin, jota kehiteltiin Sörgårdenissa 2004
ja lajike kantaa nyt nimeä 'Trudie (improved)'.
Siinä viehätti kaunis, pieni- ja tummalehtinen lehdistö.
Kukat olivat yksinkertaiset ja niiden väri muistutti syreeninvaaleanpunaista.


Ruusunnuppupelargoni 'Kronprinsessan Mary' oli ihan vauva ostettaessa
eikä se kesän aikana kovinkaan paljon kasvanut ja 
kukkikin paljon vaatimattomammin kuin minulla joskus aiemmin ollut yksilö.


Maryllä oli seuranaan toinenkin "kuninkaallinen" eli
Mårbacka-pelargoni 'Drottning Margrethe'.
Kuningattaren kukan väri oli kameralleni ylitsepääsemätön,
väri ei suostunut millään asetuksilla toistumaan samanlaisena kuin silmäni sen näkivät.

49 kommenttia:

  1. Minä olen hyvin kiinnostunut! Syksy on nyt niin kiivasta aikaa, en ole omaa blogia juurikaan ehtinyt päivittämään joten laskeudutaan talveen. Älä hyvä ystävä ajattele noin synkeitä! Minä ainakin käyn lukemassa postauksiasi ja kommentoimassa!

    Ihania pelakuita ... kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy on minulle aina ankeaa aikaa, lähestyvä talvi kun saa minut lähes, ei paniikkiin, vaan koomamaiseen tilaan. Koteloidun kuin perhosen toukka. Kaivaudun talvihorrokseen kuin sammakko. Mutta kiitos kannustuksesta!

      Poista
  2. Upeita pelargoneja! Hmm... Informaatiotulva on nykyään älyttömissä mittasuhteissa, mutta en minä nyt ihan heti osaisi sanoa toista blogia, jossa olisi niin upeita kuvia kuin sinulla! Komppaan Sailaa ja kannustan ehdottomasti jatkamaan bloggailua! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kaunis, sanasi lämmittivät kovasti. Katsotaan, miten kauan vielä on kipinää bloggailuun...välillä tulee vain vähän sellainen olo, että onkos tässä nyt mitään järkee, mutta kiva tietää, että on lukijoita, jotka edelleen Mielen Lumossa tykkäävät käydä ja saavat täältä ehkä ripauksen sitä lumoa, mitä jokainen elämäänsä tarvitsee aina aika ajoin arjen aherruksen keskelle. Pieniä tuokioita, kosketusta luontoon, iloa kukista...

      Poista
  3. Kauniita pelaguita! NImenomaan ötökät, perhoset ja kukat kiinnostavat ja sinä tuot ne niin kauniisti esiin, että yhdyn ylläolevien toiveisiin minäkin :) Bloggailua sinulla on jo kunnioitettava ura takana, itsellä ei ole vielä vuottakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, onhan sitä tullut tämän koneen takana istuttua tovi jos toinenkin blogia päivittäessä. Paljon tämä touhu on antanut, joten ilman teitä en tätä tietysti tekisikään. Kiitos kannustuksesta!

      Poista
  4. Käyn minä ainakin lueskelemassa yleensä kaikki blogit listaltani. Vaikka välillä tuntuu ettei kerkiäisikään. Mutta jotenkin lohduttavaa on kun kukkia voi kasvattaa myös parvekkeeella. Onhan tää kesä ollut erilainen kuin aikaisemmat...
    Mulla varmaan on myös tuta Marya yks pelargoni. En oikein ole tykästynyt siihen. En tiedä säilyykö se mulla ensi kesään. kuitenkin ehkä tykkään enemmän vaaleanpunertavista sävyistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla pelargonit yleensä kuolevat talvea vasten, kun ei ole sopivaa talvetuspaikkaa. No, tuleepa kokeiltua vuosittain sitten eri lajikkeita :)

      Poista
  5. Joskus on kausia, kun ei ehdi päivittää omaansa tai käydä muiden blogeissa. Sitten on kausia, jolloin harmittelee, että ihmiset eivät postaile esim. kaksi kertaa päivässä.. Hyvinkin kausittaista myös lukeminen. Kuvat sinulla on aina kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaistahan se on, arki pitää pyöriä ja kaikilla on omat kiireensä. Mukavaa kuitenkin, että blogien ääreen voi asettua rentoutumaan kuin ottaisi käteen hyvän lehden!

      Poista
  6. Taitaa olla yleinen vaiva tuo lukija- tai lähinnä kommenointikato. Moni on valitellut samaa. Paljon on porukkaa mennyt Instagramiin, mut ite en jaksa kiinnostua liian monista kanavista, blogien seuraaminen saa riittää mulle. Älä nyt ihmeessä lopeta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ehkä pelkkiä kuvia jaksaisi seurata. En muutenkaan kauheasti tykkää selailla mitään älykännystä, eniten käytän kannettavaa. Kiitos tsempistä!

      Poista
  7. Ei kyllästytä. Nämäkin kuvat ja kukat on niin kauniita. Aina ei vain tule kommentoitua mitään, vaikka postauksen lukeekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, itsellänikin ollut sen verran syyslamaannusta havaittavissa, että en ole työpäivän jälkeen kyennyt kovasti blogeihin kommentoimaan, kun aivot on olleet aika "jäässä". Kiitos kannustuksesta!

      Poista
  8. Olen ollut huomaavinani samaa. Ehkä syksy saa osan porukasta vain kasvien tapaan levolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidanpa itsekin kuulua niihin, joihin lähestyvä talvi, tai jo tieto siitä, saa kylmiä väreitä aikaiseksi ja lamaannus on lähellä.

      Poista
  9. Minä ainakin jäisin kaipaamaan aina niin upeita kuviasi. Tämä aika vuodesta on aina vähän uneliasta myös täällä blogimaailmassa.

    VastaaPoista
  10. Sinulla on ihan ylivertaisen kauniita kuvia! Luulen, että meillä puutarhablogeissa liikenne vain vähän vähenee näin syksyn myötä. Talvella hiljenee lisää. Keväällä on taas enemmän vauhtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka juuri talvella sitä ehkä ehtisi olla enemmän koneen äärellä kuin kesällä :) Ihan kaikkia kesäisiä kuvia en itsekään ehtinyt kesän aikana postailemaan, joten kesäistä tunnelmaa voisi riittää talveksikin. Kiitos tsempistä!

      Poista
  11. Minä ainakin rakastan näitä sinun upeita kuviasi!!
    Erikoispelakat ovat aina hätkähdyttävän kauniita!
    Aina ei ehdi kommentoimaan, mutta kuvat käyn läpi ja nautin niistä!
    Olen kyllä itsekin huomannut hiljaisuuden kaikua blogissani, mutta ehkä kaikilla on vain "kiire" ja elämä rullaa menojaan.

    Satu on oikeassa tuossa edellisessä kommentissaan...keväällä saa taas elämään vauhtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta! En minäkään jaksa aina kommentoida, mutta lähinnä katselin ylipäätään liikenteen määrää blogiin, että se on hiljentynyt. Tiedän, etteivät useimmat lukijoista kommentoi välttämättä koskaan mitään, mutta kun liikennekin hiljenee, on se ehkä merkki jostain. Mutta katsotaan, miten tämä talvi sujuu, keväällä vo olla jo enemmän virtaa minullakin!

      Poista
  12. Minä kyllä tunnustan lukeneeni varmasti kaikki sinunkin postaukset, mutta tämä kommentointi tahtoo jäädä vähemmälle. En tiedä minne aika hupenee, mutta näin vain on, luen yleensä blogit älypuhelimestani ja sitten kun iltasella tulen tänne läppärilleni monesti käy niin, että eipä enää jaksa kommentoida. Oma bloginikin on ollut jo pidemmän aikaa melko retuperällä ja vaikka jostain aiheesta olisikin kiva kirjoittaa sitä vain ei saa aikaiseksi. Varsinkin kaikki ötökkäkuvat ovat tosi mielenkiintoisia samoin tietysti perhoset.
    Eipä muuta kuin bloggaillaan......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että pidät ötökkäkuvista! Muutama saattaa tältä kesältä olla vielä jemmassakin...Kiitos tsempistä, bloggailemisiiin!

      Poista
  13. Samoja ajatuksia minäkin olen pohtinut omalta kohdaltani, mutta yhdyn kyllä Molleyn omassa kommentissaan kertomaan että käyn lukemassa mutta kommentointi on jäänyt vähemmälle. Sinun kauniit kuvasi kyllä ilahduttavat aina ♥

    VastaaPoista
  14. Olen huomannut saman omassa blogissani, käynnit ja kommentit ovat vähentyneet. Toisaalta jokin postaus saa "innostusta" aikaan ja pari uutta lukijaakin tuli justiinsa. Mystinen juttu :)
    Täytyy myöntää, ettei itsekään enää niin paljon kommentoi toisten blogeissa kuin aikoinaan, vaikka kaikki (tai lähes kaikki) tekstit tulisi luettuakin :)
    Temppiä vaan - nämä sinun kuvasi ovat niin omaa luokkaansa, että anna mennä vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, en minäkään mikään mestarikommentoija ole. Joskus olen niin väsynyt töistä, etten jaksa kerta kaikkiaan edes ajatella kommentoivani mihinkään mitään :) Mutta tästä sinun kommentista olen todella iloinen ja kiitän kannustuksesta!

      Poista
  15. Upeita kuvia! Blogimaailmassa on ajoittain hetkiä, jolloin väkeä on vähemmän liikkeellä. Jatka ihmeessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se on samaa aaltoliikettä kuin vähän kaikessa. Kiitos tsemppauksesta!

      Poista
  16. Tykkään blogistasi. Kuvasi ovat niin kauniita, ihan aina ei ehdi kommentoimaan. Blogissasi on hurjan monta seuraajaa :)
    En juuri seuraa facebookissa tai instassa yms. näitä puutarhajuttuja. Minusta juuri blogit ovat kivoja, koska niissä on erilaiset ulkoasut ja sen kautta ovat myös persoonallisia. Näissä muissa kaavat ovat samassa muotissa, mielestäni vähän tylsää.
    Älä lopeta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Pirjo, kiitos kannustavasta kommentistasi! En niinkään ollut huolissani kommentointien vähenemisestä kuin ylipäätään siitä, että blogissani käynnit näyttivät olevan jo pidempään laskussa. Sitä jäin pohdiskelemaan, että olenko blogini sisällön kanssa jäänyt jotenkin junnaamaan paikoilleen ja toistamaan samoja aiheita ja kuvia vuodesta toiseen niin, että te olette jo ihan kyllästyneitä :)

      Poista
  17. Olen huomannut, että täällä blogimaailmassakin on omanlaistaan aaltoliikettä. En usko sen tarkoittavan, että esimerkiksi sinun blogisi ei enää kiinnostaisi lukijoita. Minä ainakin pidän valtavasti blogistasi ihan kaikkine kuvineen. Kovin monessa blogissa eivät eläimet ja ötökät ole samalla tavalla esillä, joten toivoisin sinun vaan sitkeästi jatkavan. Usein luen muiden blogeja iltaisin tabletilta, jolla kommentointi on suorastaan rasittavaa yhden sormen näpyttelyä kaikkine virheineen. Siksi kommentit jäävätkin monesti muutamaan sanaan tai en kommentoi laisinkaan. Päätän säästää isommat kommentit tänne pöytäkoneelle ja sitten täällä asioidessani aika loppuu tyystin kesken.
    Kuvasti ovat hienoja ja blogisi kärkikastia. Jatka ihmeessä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos upeasta kannustuksesta, Between! Sinähän olet varmasti yksi ahkerimmista kommentoijista, joten propsit sinulle siitä :) Itse en millään ehdi kommentoida niin moneen blogiin kuin haluaisin, aika ei vain riitä kaikkeen. Mutta niinhän se varmasti on meillä itse kullakin. Katsellaan, miten pitkään bloggailuinto jatkuu. Olen yleensä vähän sellainen, että harrastan jotain useita vuosia intensiivisesti ja yhtäkkiä into vain lopahtaa ja homma jää sitten siihen vaihtuakseen johonkin toiseen harrastukseen. Toisaalta tämä bloginpito yhdistää valokuvausharrastuken ja tämän tekstintuottamisen ja vuorovaikutuksen ja puutarhaintoilun ja luonnon ihmettelyn eli tässähän on monta harrastusta yhdessä :)

      Poista
  18. Minä olen ainakin väsähtänyt aika ajoin bloggailuun ja kommentointi on jäänyt tosi vähälle. On totta että ihania blogeja on niin paljon seurattavaksi eli ylitarjontaa on. Täällä on tosi kauniita kuvia, tämä on sellainen mielihyväpaikka, toivottavasti jaksat vielä jatkaa. Minä itse pidän välillä taukoja ja on kuitenkin kiva huomata, että lukijat löytävät takaisin taukojenkin jälkeen. Pääasia on, että itse nauttii bloggailusta silloin kun sitä tekee, väkisin ei kannata, velvollisuuksia meillä on jo muutenkin tarpeeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, ihan en vielä velvollisuudeksi ole tätä kokenut, joten kai vielä hyvällä tolalla homma. Ihanaa kuulla, että käytit sanaa mielihyvää, otin sen todellisena kunnianosotuksena. Kiitos kannustuksesta, Maria ja tsemppiä myös sinun syksyysi!

      Poista
  19. Apua, apua! Oma hiljaisuuteni on johtunut täydellisesti gradun kirjoittamisesta, jonka ohessa olen yrittänyt pitää omaa blogiani pystyssä, jonka vuoksi muiden blogeissa kommentointi on hiipunut. Aika ei tunnu riittävän. Se ei kuitenkaan tarkoita ettenkö nauttisi ja välittäisi blogistasi. VÄLITÄN! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitukseni ei ollut moite kenenkään suuntaan, lähinnä pohdiskelin blogini sisältöä ja tulevaisuutta, että olenko kenties jymähtänyt sisällöllisesti pyörimään ympyrää, liian pientä sellaista. Kiitos kauniista sanoistasi!

      Poista
  20. No ei kyllä ole menettänyt lumovoimaansa, todellakaan. Minäkin täällä käyn vaikken aina kommentoikaan.Ihana blogi sinulla on, nyt ja aina. Jatkajatkajatka jos vain jaksat, ihana täällä on käydä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli ihan hymy huulille, kun luin kommenttisi. Koitanpa ainakin toistaiseksi jatkaajatkaajatkaa..niin kauan kuin hyvältä tuntuu.

      Poista
  21. IHania kuvia pelarguista, Minullakaan eivät tänä kesänä kovin hyvin kasvaneet.
    Voi jatka blogin kirjoittamista, omaksi iloksesi, meidän muiden iloksi. Olet varmaan oikeassa että ihmisillä on nykyään niin monta some-kanavaa mitä seurata. Itse saataan monestikin väsyneenä vaan plarata puutarhakuvia Pinterestistä. Blogeissa olen muutenkin ehtinyt olemaan vähemmän, sekä omassa että muiden puutarhablogeissa johtuen raksa-projeketista jossa venähtänyt melkein vuosi. Kuitenkin Suomalaiset puutarhablogit ovat tosi hyviä informaation ja inspiraation lähteitä, niitä ei voi korvata upeimmatkaan pinterest kuvat. Itse ainakin inspiroidun ja saan virtaa puutarhahommiin nimenomaan blogeja lukemalla.
    Värikästä syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti vielä lisätä t, Karolinan Puutarha (blogi) kun en jaksanut tuota googletiliä muuttaa kommenttia varten.

      Poista
    2. Hyvä kommenttikirjoitus. Teille on muuten valmistunut komea koti. Ja pihassa riittää monenlaista hommaa pitkäksi aikaa, tsemppiä vaan raksailun loppusuorallekin! Ja kiitos kannustuksestasi.

      Poista
  22. Onnea eskarilaiselle!
    Minä ainakin mielelläni lueskelen ja katselen lumoutuneena postauksiasi! Kuvasi ovat huippuluokkaa ja mun olematon ötökkätietouskin on lisääntynyt sun kuvien myötä.
    Älä ihmeessä vaan lopeta! On totta, että tietoa tulee joka tuutista ja kaikenlaista väylää pitkin täällä some-maailmassa. Ihmiset varmasti hakevat koko ajan nopeampia tapoja kaikkeen. Blogitkin ovat varmasti joidenkin mielestä jo liian hidasta touhua. Mutta mun tekisi mieleni pistää ainakin jarrut pohjaan. Ei kaiken tarvitse olla nopeaa ja yhtä tykkäämistä. Luen aina koneelta blogit, koska haluan nähdä kuvat kunnolla. Puhelimen näytöllä ei tunnu saavan mitään tolkkua postauksista. Eli täällä on uskollinen blogien lukija, vaikka blogit olisivatkin jo vähän trendien huipulta tipahtaneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, Riina! Olipa hieno viesti sinulta, kiitos kannustavista sanoistasi. Olipa mukava kuulla, että olen lisännyt ötökkätietouttasi :) Ajattelin nyt kuulostella tämän loppuvuoden vielä, ja tsekkaillaan sitten loppuvuodesta, mitkä ovat tunnot silloin, nyt ainakin siis vielä porskuttelen eteenpäin teidän ihanien lukijoiden innostamana!

      Poista
  23. Tulin tänne toisessa blogissa olevan arvontalinkin kautta ja heti löysin huikean postauksen suloisista pelakoista<3 Älä nyt ihmeessä lopeta kun minä vasta löysin tänne tieni:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa, Minna! Mukavaa, että löysit polun Mielen Lumoon! Heh, näistä tsemppiviesteistä tuli kyllä sellainen kannustus, että ainakin toistaiseksi päätin jatkaa bloggailua....omaan tahtiin, postauksia ei siis ole luvassa joka päivä, mutta aina silloin, kun ennätän.

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!