perjantai 3. kesäkuuta 2016

Voi kukko, minkä teit!

Olen tähän asti vältellyt isompien liljojen hankkimista mökille,
koska jotenkin minua ei ole viehättänyt ajatus liljakukkojen listimisestä.
Nooh, ostin sitten kuitenkin tänä keväänä varjoliljan taimen ja
ehtiköhän se olla istutettuna maahan pari päivää, kun jo kukot iskivät siihen!
Nyt olen listinyt taimesta neljä kukkoa,
pyyhkinyt pois munia ja toukkia lehtien alapinnoilta
ja kohta alkaa jo mennä hermo.
Pihakeinussa odottaa istuttamista valitettavasti vielä toinenkin varjoliljan alku, sellainen valkokukkainen. 
Kirjopikarililjat saivat onneksi kukkia koko kevään ilman tuholaisia!


Muistan vieläkin, miten kiljahdin ilosta,
kun näin ekan pikarililjan nupun toukokuun alkupäivinä.
Taisin jopa höpötellä sille jotain...



Valkoisissa kirjopikarililjoissa näkyi
hauskasti ilta-auringossa kananverkon varjot :)


Näyttää siltä, että kirjopikarililjamix-pusseissa punainen on vallitseva väri,
valkoisia ilmestyi esille muutamia.



Astetta hevimpi lilja ulkonäöltään on keltareunapikarililja
Sen väriyhdistelmä on aika hätkähdyttävä, eikö?




Uutuusliljana kokeilin Anatolianpikarililjaa,
sen kellot ovat keltareunapikarililjaa isommat,
mutta myös valjumman väriset.
Ainakin näin nuorena.
Viikonloppuna näen toivon mukaan,
miltä kukka näyttää "aikuisiällä".


24 kommenttia:

  1. Oiskohan kukko tullut liljojen mukana kun iski noin nopeasti? Minulla on vaikka mitä liljoja mutta liljakukkoja ei ole koskaan näkynyt. Tiedä sitten mistä syystä ollaan säilytty ilman. Kirjopikarililjat on kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä niitä väijyi siellä mullan seassa, tiedä häntä. Viisi olen nyt listinyt siitä yhdestä liljasta.

      Poista
  2. Ai että tykkään kirjopikarililjoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin, ja varjoisammassa kukkivatkin aika pitkään.

      Poista
  3. Eniten tykkään noista tummista verkkokuvioisista. Toivottavasti ne saavat jatkussakin olla rauhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tummat ovat kyllä hienot, mutta tykkään kokeilla kaikenlaisia lajeja, kun pikarililjat sujahtavat mökkimaisemaan aika luontevasti.

      Poista
  4. Harmi, että liljakukot iskivät. En tiennytkään, että pikarililjoja on noin monenlaisia,en ole oikeen saanut noita menestymään mökillä, niin en ole sitten perehtynyt niihin tarkemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti pitää olla vettä läpäisevä maa, jotta viihtyvät...

      Poista
  5. Ihania kukkia! Täytyy mennä netistä katsomaan mikä liljakukko on, en ole kuullutkaan. Ties vaikka olisi meilläkin kun varjoliljoissa näkyy jotain ihme verkkoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän on hyvä, ettei teillä moisesta kukosta ole tietoakaan :)

      Poista
  6. Auts, kovin tuttu paholainen. Sain mokomia poimia jo ensimmäisten toukokuun lämpimien aikaan niitä pikarililjoistani. Taisi tepsiä kun en onneksi ole enää tavannut niitä mistään muualta, ärsyttäviä tuholaisia kerrassaan. Kauniita nuo tummat pikarililjat.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä vähän ihmettelinkin, että kun kirjopikarililjat saivat olla ihan rauhassa, että mistä niitä nyt yhtäkkiä ilmestyi monin kappalein yhteen ainokaiseen varjoliljaan.

      Poista
  7. Toistaiseksi olen nähnyt vain yhden liljakukon ja se oli sen tarina. Varjoliljoissa meillä ei liljakukkoja ole ollut, mutta johtuisiko se siitä, että pihasta löytyy värililjoja.
    Pikarililjoista kaunein on minusta tuo tumma. Viime syksynä istutin myös keltareunapikarililjoja. Viidestä sipulista nousi yksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä värililjat ovat vielä herkumpia kukkojen makunystyröille. Aika hyvin minulla noi vanhat keltareunapikarililjat kukkivat, viime syksynä istutetuista ei noussut ainutkaan.

      Poista
  8. Näin tällä viikolla elämäni ensimmäisen liljakukon. Sille kävi ikävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niille taitaa monessa puutarhassa käydä. En yleensä tykkää listiä mitään elävää, mutta näiden kohdalla tein poikkeuksen, muuten ei liljasta olisi ollut lehteäkään jäljellä, niin pieni taimi vasta.

      Poista
  9. Nuo pikarilijojen ruudut on ihan uskomattomia. Liljakukkoja jahtasin myös eilen varjoliljasta, jonka ensimmäistä kukintoa odotan innolla.

    VastaaPoista
  10. Kirjopikarililjalle sietääkin jutella jotain. Niin upea se on. Mulla on taas narskuteltua varjoliljoja. En ota stressiä. Listin niitä punaisia tuholaisia jos tielle osuu. Mulla on liljoja tosi paljon. Olen ajatellut, että riittää mullekin jotain niiden syötyjen jälkeen. Ei ne ötökät tähän mennessä kaikkea ole syöneet. Ruskoliljan ne ovat jättäneet aina kiltisti rauhaan. Kokeile sitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ööööh, mulle ei ihan natsaa ruskoliljan väritys. Ja nämä varjoliljat sulahtavat ehkä sopuisammin mökkimaisemaan :) Jos nyt päättävät täällä alkaa viihtyä.

      Poista
  11. Kirjopikarililja minulta vielä puuttuu, se on niin kaunis. Liljakukot ovat inhottavia ja pilaavat kauniit liljat monelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanki ihmeessä näitä, ovat näyttäviä, kun niitä on paljon yhdessä paikassa.

      Poista
  12. kauniita kukkia ja kuvia! Mutta kurja, että lijakukot ilmestyivät. Joka vuosi niitä meilläkin näkyy.

    VastaaPoista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!