torstai 3. marraskuuta 2016

Vihreän metsästys

Viime viikonloppuna laitettiin mökkiä ja venettä talviteloille.
Olin päättänyt, etten katso lähiluonnosta enkä kukkapenkeistä
mitään muuta kuin kaikkea vielä vihertävää.
Nyt pitää ahmia lehtivihreää niin kauan kuin sitä ulkona piisaa!
Kohta ainut vihreä on ikivihreiden ja havujen varassa.
Onneksi silmäni ja sieluni löysivät vielä jotain vihreää...
ei nyt välttämättä kovin kauniissa kuosissa tai parhaassa terässä,
mutta kaikki vihreät sävyt kelpuutin :)
Pinkkiäkin näkyi vilahdus, mm. puna-apiloissa.





Pari leppää vihersi auringossa vihreässä mekossa mieltä hämäten -
ihan kuin ilmassa olisi ollut kevättä :)




Yrttilaatikossa olisi ollut vielä talteen kerättävää.
Lehtipersilja on sitkeä sissi.




Juu-u, kuviin ja vihreään syleilyyn kelpuutin myös auringon kultaamat nokkoset.



Nämä ovat todennäköisesti vaaleanpunaisten lemmikkien lehtipehkoja.


Esikkopenkistä paikan oli valloittanut sormustinkukan taimi.


Yksivuotiset olivat siementäneet
ja nyt olisi ollut uutta kukkaa pukkaamassa monen sorttista.
Tänään ovat jo ohuen lumikerroksen alla.
Ja sinne kuolevatkin, valitettavasti.



Harjaneilikoiden kukintoja voisi olla luvassa ensi vuonna.
Jos vaan muistan keväällä suojata nämä
penkin päässä olevat tupsut riittävän ajoissa kananverkolla,
harjaneilikat ovat talttahampaiden ja peurojen suurta herkkua.


Loppuun vielä pieni muistutus:

Juhannukseen on 233 yötä.
Juhannusruusu nyt.


10 kommenttia:

  1. Paljon eri sävyistä vihreää olet pihaltasi löytänyt ja ei tuo juhannuruusukaan punakeltaisena hassummalta näytä, onneksi on vielä runsaasti aikaa ruusun kehitellä vihreät lehdet ja ihanat valkoiset kukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä oli tosiaan juhannusruusussa muutamia lehtiä kiinni, söpön väriset olivat minusta.

      Poista
  2. Noin paljon vielä vihreää, heleänvihreääkin kaiken lisäksi ja ihana apila!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii-i, välillä olisi tullut ihan kevätfiilis, ellei järkyttävän kylmä pohjoistuuli olisi nipistellyt poskia kuvatessa.

      Poista
  3. Monessakin kuvassa voisi kuvitella olevan kevät käsillä. Pian tämä talvi taas tästä menee ja pääsemme ihailemaan kaikkea maasta ponnistavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kylmä oli kuvia ottaessa, että nahkahanskat piti olla kädessä. En yleensä tykkää kuvata käsineet kädessä, mutta pohjoistuuli pakotti siihen tällä kertaa.

      Poista
  4. Kivat kuvat, ei uskoisi että onkin syksy, niin paljon vihreyttä ja heleyttä kuvissasi on. - Mukavaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, olin päättänyt etukäteen, etten noteeraa syksyä, katselen vaan vihreyttä :) Juhannusruusu oli ainut poikkeus!

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!