sunnuntai 6. elokuuta 2017

Mastojen meri

Tuli näköjään pidettyä pieni blogitauko kesäloman vimpoilla viikoilla!
No, nyt on työt taas aloitettu ja tosirumba arjen osalta käynnissä,
itse olisin kyllä mielelläni jatkanut lomailua vielä vähän lisää :)

Tällä kertaa puutarhajuttujen sijaan tarjoilen tunnelmia
Turun Tall Ships Races 2017 -tapahtumasta,
joka valloitti Aurajoen rannat 20. - 23.7.


Vierailin laivoja ja fiilistä ihmettelmässä lauantaina,
jolloin kaikki muutkin olivat päättäneet tulla :)
Niinpä oli aikamoinen haaste kuvata siten,
ettei kuvissa pursuile ihmisjoukkoja laivojen sijasta...

TSR-kisalla on hieno näkökulma:
 vähintään puolet kisaan osallistuvan aluksen miehistöstä
tulee olla nuoria, 15–25-vuotiaita.
Tällä kertaa purjehtijoita oli mukana noin 2 500.


Teräksinen kolmimastoparkki Statsraad Lehmkuhl on kotoisin 
Turun ystävyyskaupungista, Norjan Bergenistä.



Isot, upeat purjelaivat ovat näyttävä näky.
Niiden äärellä mielikuvitus lähtee helposti lentoon
ja ajatukset harhailevat aikaan,
jolloin merillä liikuttiin vain purjeiden voimin
ja matkojen kestot olivat ihan toista luokkaa kuin nykyään.

Täystakiloidun puolalaisaluksen nimi, Dar Mlodziezy,
 tarkoittaa suomeksi nuoruuden lahjaa.


Joen yli pääsi poikkeuksellisesti förin lisäksi myös lautalla,
jonka kannelta sain kuvattua brittien koululaiva TS Royalistin ja norjalaisen Sorlandetin.


Kahvelikuunari Grossherzogin Elisabethin kotisatama on Saksassa.



Ja kyllähän purjelaivoihin liittyy ripaus romanttistakin havinaa.
Ainakin leffojen perusteella, hih!
Tosielämä laivoilla on taatusti ollut aikamoista puurtamista,
ja ehkäpä siitä loppujen lopuksi on ollut romantiikka kaukana.


Murmanskissa kotisatamaansa pitävällä Sedovilla
on pituutta huikeat 122,3 metriä. 
Nelimastoparkin purjeiden pinta-ala vastaa kuulemma yli 21 tenniskenttää.


Viiksekäs mieshahmo romanialaisen Mircean keulassa
esittää Romanian edeltäjää, Valakiaa,
satoja vuosia sitten hallinnutta kuningasta Mircea cel Bătrânia.


Aluksia oli Turussa yli 20 maasta.



Iltaisin pimeyden laskeuduttua syttyivät alusten valot.



Osa laivoista oli panostanut mastojen valaisuun,
toiset jopa vaihtuvin värein.
Tähän joukkoon kuului muun muassa venäläisalus Mir,
jonka mastot välkkyivät Turun illassa välillä punaisena, välillä vihreänä.


Kaunis yövalaistus oli myös brassien Cisne Brancolla.
Sen takana näkyvät portugalilainen Santa Maria Manuela
sekä venäläiset Sedov ja Kruzenshtern.
Kuvan sain otettua kurkottamalla yli Boren reelingin.


Kisan aluksia oli Turussa peräti satakunta,
joten mastojen meri oli vaikuttava.
Tämä näkymä on kuvattu Martinsillalta jokisuuhun päin.


Jotkut aluksista tekivät myös retkiä merelle,
tässä risteilyltä palaa hollantilaispriki Morgenster.


Osaan aluksista pääsi myös tutustumaan kapteenin ilmoittamina aikoina.
Kovin moneen alukseen emme jaksaneet lähteä jonottelemaan
auringon porottaessa.
Kävimme kuitenkin brasilialaisen Cisne Brancon kannella,
josta oli hulppeat näkymät jokivarteen 
maailman toiseksi suurimman perinteisen purjelaivan, Sedovin,
viedessä huomion etualalla.


Suuret purjelaivat lähtivät Turusta kohti Liettuan Klaipedaa,
mutta onneksi yksi jäi!


24 kommenttia:

  1. Oi oi miten upeat kuvat, kiitos näiden jakamisesta. - Mukavaa sunnuntain jatkoa ja hyvää työviikkoa!

    VastaaPoista
  2. Komeita laivoja, ihanat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, komeita purjealuksia olivat ja ei niitä ihan joka päivä näe, joten siksi oli mukava ikuistaa kuviin :)

      Poista
  3. Näiden kuvien jälkeen ei enää harmita, vaikka en saanutkaan lähdetyksi Turkuun paatteja katsomaan. Komeaa katseltavaa ja niin on nämä kuvatkin. Kiitos Intianminttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että laivakuvat TSR:stä kiinnostivat, oli ilo olla avuksi :)

      Poista
  4. Kauniita kuvia ja hieno tapahtuma, joitakin vuosia sitten kävimme Turussa samaisessa tapahtumassa ihastelemassa valtavan kokoisia purjelaivoja. Sedov, Mir ja Krusenstern taisivat olla silloinkin paikalla, sen verran tutulta nuo nimet kuulostavat :)

    VastaaPoista
  5. Huh, mitä paatteja. HIenoja kertakaikkiaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannellakin oli kiva käväistä, oli siellä köyttä jos jonkinlaista!

      Poista
  6. Kiitos, kun laitoit hienot kuvasi meidän katseltavaksemme, kun tapahtuma meni itseltä ohi, ja harmitti, kun ei ollut tilaisuutta käydä paikan päällä! Upeitahan nuo ovat, hyviä kuvia sait!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, jos kuvani kiinnostivat ja tuottivat iloa, kun et päässyt paikan päälle!

      Poista
  7. Hienot kuvat. Tykkäsin noista iltavalaistusta erityisesti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä pitkän päivän päätteeksi vielä sen verran jaksoin monopodin kanssa raahustaa, että sain muutaman iltakuvan napattua :)

      Poista
  8. On upeat kuvat, itsekkin kuvasin niitä, mutta en läheskään noin paljon,hienoa katseltavaa, hienoa asua turussa, kun täällä on niin paljon toimintaa ja kaikkea katseltavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno tapahtuma oli tosiaan ja sai paljon kiitosta osallistujilta ja yleisöltä!

      Poista
  9. Kiitos kun sain tehdä tämän kuvamatkan. Ihanat kuvat ja todella onneksi yksi jäi.

    VastaaPoista
  10. Aivan mahtavat kuvat, lähdin juuri pois alta sieltä Turusta Tukholmaa kohti perjantai iltana ja valitettavasti jäin paitsi näistä näkymistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi, olipas sinulla "huono" aikataulu, kun et ehtinyt purjealuksia ihailemaan...No, ehkä joskus toiste sitten.

      Poista
  11. Oi miten upeita kuvia!! Olet kyllä taitava kuvaaja! Oikein mukavaa elokuuta sinne:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kiva, että pidit kuvista! Elokuun jatkoja sinnekin!

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!