maanantai 11. helmikuuta 2019

Kevään kaipuu -haaste

Näin talvella on aikaa vastailla erilaisiin haasteisiin.
Tiiun Puutarhahetki-blogista nappasin mukaani.
Kevään kaipuu -haasteen, jossa ideana on kerätä postaukseen
itselle merkityksellisiä keväisiä kuvia. 
Keräilin joitain kuvia, jotka tuovat mieleeni kevään tavalla tai toisella.
Vaikea sanoa, mitkä niistä olisivat merkityksellisimpiä,
koska odotan kaikkia noita asioita yhtä innokkaasti.

Kaipaus orastavan lehtivihreän ja
ensimmmäisten muuttolintujen näkemiseen on kova. 
Siksipä tämä on oiva tapa fiilistellä kevättä näin keskellä helmikuuta,
joskus se kevät koittaa vähän aiemmin, 
toisina vuosina lunta tupruttaa vappunakin.


Kevät alkaa jo heti tammikuussa ainakin omassa mielessä,
siemenostoksia on niiiiiiin helppo tehdä tietokoneen ääressä :)
Esikasvatus kuuluu kevääseen,
tosin tänä vuonna jätän sen touhun mahdollisimman minimiin.



Kevään puutarhamessuilla voi hypistellä lisää siemenpusseja
ja kotiin saa kevään sipulikukkien muodossa 
jo aiemmin kuin ne ulkona luontaisesti heräävät.
Mukavaa, että sipulikukkia saa ruukuissa jo montaa eri lajiketta!


Joka kevät tutkin innolla mökillä, 
milloin lumipeitteen alta kurkistaa ensimmäinen lumikello. 
Todellisia kevään airueita!
Nämä vielä joskus ikuistan myös vesivärein...


Mökin alaniityllä kasvaa pystykiurunkannuksia, 
ryppäitä putkahtaa esille siellä täällä 
ja näistä tulee myös toiveikas olo, 
että todellakin talvi on ohitettu ja kesään päin ollaan menossa!


Krookukset = kevät



Yritän joka vuosi saada ikkunalaudalle kotiin kevätkurjenmiekkoja.
Mökkipuutarhasta ne ovat vähän taantuneet,
pitää syksyllä muistaa istuttaa uusia.





Parvekkeelle ensimmäisenä ostan keväisin yleensä
orvokkeja ja belliksiä narsissien lisäksi.


Mustan mullan tuoksu on ihan parasta pitkän talven jälkeen,
toteaa myös puutarha-apulainen.


Scillojen ja sinivuokkojen sinisyys täplittää keväistä maisemaa.



Kasvun voimaa on aina upeaa seurata!


Valkovuokot, kerrottuna tai ei, kuuluvat
ehdottomasti kevään seuratuimpiin kukkijoihin.


Narsissit ja tulppaanit viimeistelevät kevätfiiliksen huippuunsa!





En ole järin mieltynyt keltaiseen väriin, 
mutta keväällä jopa sekin tuntuu hyvältä.
Ensimmäisen leskenlehden bongaus tien varrelta on kuin lottovoitto!
Varsinkin pääsiäisen aikana keltaiset tulput tai narskut
tuntuvat solahtavan maljakkoon ihan sujuvasti :)
Pääsiäinen tuo kevääseen kivan breikin työpäivistä.



Ah, mitä olisi kevät ilman ensimmäisiä perhosia,
jotka heräilevät talviuniltaan.



Sydämessä läikähtää, kun kuulen mökkimaisemissa vuoden ekan kurjen töräytyksen.


Muuttolintujen paluuta ja keväisiä kosiomenoja on todella rentouttavaa seurata.

  
Persikka kukkii ennen lehtien kehittymistä.
Nyt jännittää, miten viime kesänä istutettu uusi puu on pärjännyt talven yli.


Puoli kuuta peipposesta...


Kun maasta lehtien ja oksien seasta kuuluu rapina,
voi hyvällä tuurilla ehtiä nähdä kevätauringon perään haikailevan sisiliskon.


Viitasammakoiden ja kalojen kutu kuuluu ehdottomasti
niihin luonnon kevään merkkeihin, joista aina ilostun.


Miten näitä kevään sulostuttajia voisi laittaa mihinkään paremmuusjärjestykseen?
Pikarililjat, helmililjat, posliinihyasintit, pihaesikot - 
kaikki yhtä tervetulleita.




Västäräkistä vähäsen...


Ja kun nenään leijailee mökkimetsässä kielon tuoksu,
ollaankin jo kesän puolella...


24 kommenttia:

  1. Ai että ihana postaus! Muuttolinnut on niin parasta kevättä! Ja komppaan tuota keltaisten kukkien ihanuutta - just vain varhaisessa keväässä. Jopa kirottu voikukka herättää ihastuksen sen ensimmäisen kerran valoisaa keltaisuutta pursutessaan. Lopun kesää niitä kitketäänkin sitten pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio tuo voikukkakin! Tosin ilahdun niistä kyllä toisen kerran vuodessa myöhään syksyllä, kun lokakuussa saattaa vielä mökkitien varresta bongata jonkun keltaisena väriläiskänä hohtavan voikukan. Silloin se myös sykähdyttää, vähän sellainen viimeinen side kesään!

      Poista
  2. Ei meiltä kevään ilostuttajista ole puutetta, tämä upea kuvakavalkadi sen todistaa. Eipä mene kauaa, kun saamme taas nauttia kaikesta tuosta kauneudesta! Aivan ihanat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpöä on luvattu loppuviikkoa kohden...jospa siitä pakkaskausi hiljalleen antaisi periksi!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Niin, parasta on se, että tämä kaikki on taas kerran vielä edessä!

      Poista
  4. Jos näitä kuvia katsomalla ei ala kaivata kevättä, niin täytyy olla todella paatunut yksilö🌱☀️!
    Maaliskuun 20.päivä lähenee, hitaasti, mutta varmasti......

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Tähän jos olisi vielä saanut äänet, lintujen laulut ja räystäiltä putoavat pisarat...

      Poista
  6. Ihana postaus täynnä toinen toistaan kauniimpia kevään merkkejä. Kiitos tästä piristysruiskeesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmikuu on onneksi lyhyt kuukausi, maaliskuu ensimmäisine puutarhamessuineen on jo täyttä kevättä eli sitä kohti!

      Poista
  7. Ihana postaus upeine kuvineen. Miten sitä talven aikana tuntuukin moni kasvi unohtuneen ja joka kevät tuo ne aina yhtä uudentuntuisina esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, näitä kaikkia kyllä odotan taas kerran suurella innolla näkeväni!

      Poista
  8. Huikaisevan kauniita kevätkuvia. ❤️❤️

    VastaaPoista
  9. Voi mitä kauniita kuvia sinulla onkaan, ihanaa aikaa kevättä odotellessa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, sitten, kun kevääseen päästään, täytyy toivoa, ettei se aika ole nopeasti ohi. Töissä kun on arkisin, niin kevään merkkejä ei mökille pääse ihan päivittäin seuraamaan...tulee aina pelko, että nyt jää joku kukinta näkemättä!

      Poista
  10. Kyllä sinulla oli paljon ihania ja hyviä kuvia, erilaisia . Oletko itse maalannut nämä muutamat kuvat mitä oli myös mukana?. Kevään kaipuu oli hyvin toteutettu, kiitos sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Nila. Nyt en ihan ymmärtänyt, mitä kuvia mahdoit tarkoittaa maalaamisen osalta? Pääsiäismunat olen tehnyt decoupage-tekniikalla.

      Poista
  11. Oi, oi, aivan mahtavaa! Tuli oikein kevätfiilis. Mystisen kaunis tuo ylempi orvokkikuva. Ihanaa ystävänpäivää ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Huopalintu. Ystävänpäivän toivotukset näin vähän viime tipassa sinnekin suuntaan, mutta toisaalta, ystävänpäivähän on käytännössä joka päivä :) Kiva, että kuvista välittyi kevätfiilis sinne asti!

      Poista
  12. Nämä sinut kuvat ovat niin uskomattomia, upeita - aina! Ihanaa kevätfiilistelyä! Ihanaa tätä päivää, tätä joka päivä olevaa ystävänpäivää...ei vain yhtenä päivänä vuodessa!

    VastaaPoista
  13. Aivan mahtava kevätpostaus, upeat kuvat! Kiva, että lähdit haasteeseen mukaan. Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!