maanantai 4. helmikuuta 2019

Ysisynttärit-arvonta!

Edit 14.2.: arvonta on päättynyt!

Tuumaustauko venähti parin kuukauden mittaiseksi!
Tauko teki erittäin hyvää, olin vähän niin kuin lomalla blogista :)
En sen tarkemmin halua lähteä erittelemään, miksi tauko oli tarpeen tässä kohtaa.
Huilailun ja tuumailujen jälkeen tulin siihen tulokseen, että jatkan toistaiseksi.
Perjantaina 15.2.2019 blogini täyttää yhdeksän vuotta!
Se on hyvä syy juhlia yhdessä arvonnan parissa:


Ja mitä olisi arki ilman teidän kivoja blogejanne, vuorovaikutusta, 
puutarhakertomuksia ja tunnelmallisia kuvia?
Tuumaustauonkin aikana kävin blogeissanne visiitillä aika ajoin.
Puutarhablogit ovat vuosien mittaan
lähes täysin korvanneet puutarhalehdet tässä huushollissa.
Tosin puutarhakirjoista en luovu :)


Tauon aikana tuli merkattua kalenteriin tulevat puutarhamessut
ja tehtyä jo muutamia siementilauksia 
Korpikankaalta, Seedaholicista sekä lähipuutarhamyymälästä.
Kevätkausi on siis jo korkattu käyntiin Mielen Lumon kulisseissa,
kuten varmaan teillä monella muullakin!

Messuohjelmani on sama kuin viime vuonna:
Tukholma 21.–24.3., Turku 29.–31.3. ja Helsinki 4.–7.4.
Joten näistä kaikista kevään mittaan myös kuvasatoa tulossa tänne.

Ysisynttäriarvonta!



Jotta pääset jo haaveilemaan ensi kesän kukkaloistosta,
päätin arpoa pari pakettia yksivuotisten unikoiden siemenpusseja
 kaikkien tähän postaukseen kommentoineiden kesken.
Näistä saa helposti suorakylvöllä iloa kesään!

Yksi voittopaketti sisältää yhden pussin kutakin näistä:
Papaver somniferum 'Double Mixed'
Papaver paeniflorum 'White Cloud'
Papaver rhoeas 'Shirley Poppey'
Kaikki on hankittu Seedaholic-verkkokaupasta.


Olet mukana yhdellä arvalla, kun vastaat kysymykseen:
Minkä värinen unikko on suosikkisi?
Toisen arvan saat, jos olet lukijani.
Muista mainita, monellako arpalipukkeella siemeniä tavoittelet.
Muuten oletan, että sinulla on yksi arpa.

Arvontaan voi osallistua to 14.2.2019 klo 20 asti.


Spesiaalikiitokset kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille!

61 kommenttia:

  1. Kiva , kun olet palannut. <3
    Kyllä se on punainen.
    Kaksi arpaa siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, MaaritKoo. Harmi, ettei nyt ole ihan punaisten unikoiden siemeniä tarjolla :) Onnea arvontaan!

      Poista
  2. Tervetuloa takaisin :)
    Unikot ovat upeita väristä riippumatta, mutta tämän hetkisiä suosikkejani ovat mustat ja muut tummasävyiset unikot. Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Heidi! Pidän itse myös tummasävyisistä, niillä saa kukkapenkkiin hyvää kontrastia. Onnea arvontaan!

      Poista
  3. Mukavaa, että palasit ja vielä näin kauniiden kuvien kera. Ihanaa väriterapiaa vallalla olevaan lumivalkoisuuteen.
    Kaikki värit unikoissa kelpaavat, mutta kyllä se kirkas punainen on paras.
    Lämpimät syntymäpäiväonnittelut ja kahdella arvalla tavoittelen kaunokaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between! Juu, väriä kyllä nyt valkoiseen maailmaan kaipaan minäkin. Onnea arvontaan!

      Poista
  4. Punaisesta unikosta tulee aina mieleeni ensimmäinen ulkomaanmatkani Sisiliaan, joten punainenhan se on lempiväri tietenki unikossa. Minunkin uudelle takapihalleni mahtuisi unikkoja kasvamaan, siis kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unikkopellot ovat kyllä upea näky kukinta-aikaan! Onnea arvontaan!

      Poista
  5. Tauko tekee usein hyvää, asiassa kuin asiassa :)
    Violetti tai joku aniliininpunainen ehkä, mutta sama mikä väri, ihania ne on.
    Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tauko oli ehdottomasti paikallaan! Aina ei voimat riitä kaikkeen yhtä aikaa. Onnea arvontaan!

      Poista
  6. Mahdollisimmman tumma on suosikkini. Siispä kahdella mukana.

    VastaaPoista
  7. Punainen on suosikkini.
    miakinnun75(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä näyttää olevan monella muullakin. Oletan, että olet mukana yhdellä arvalla? Onnea arvontaan!

      Poista
  8. Kiva kun olet taas mukana. Punainen unikko, mutta miten olisi valkoinen, en usko koskaan nähneesi sellaista väriä. Siis kahdella mukana, kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Molley! Valkoiset ovat upeita, minulla on ollut niitä parina vuotena ja odotan innolla noita valkoisia kerrottuja. Onnea arvontaan!

      Poista
  9. Pinkki tiätysti :) Kaharella mukana.

    VastaaPoista
  10. Tummasävyiset ovat mielestäni kauneimpia, mutta kaikki sävyt ovat ihania! Kivaa kun palasit ja onnea blogillesi! Kahdella mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pidän tavallaan siitä, että on monenvärisiä yhdessä, kuten tuossa ekassa kuvassa. Kiitos, Eeviregina, ja onnea arvontaan!

      Poista
  11. Kirkkaanpunaiset unikot ovat suosikkejani. Kahdella arvalla mukana.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  12. Kaikki unikot ovat kauniita, väristä riippumatta.
    Kahdella arvalla mukana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mulle käy myös kaikki värit unikoissa! Onnea arvontaan!

      Poista
  13. Kirkkaanpunainen on nuoruuteni väri, asuin Skoonessa ja ihailin noita kirkkaita väriläiskiä. Mukana arvalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, eikö Skoonessa olekin kevät aina aiemmin kuin meillä Suomessa? Onnea arvontaan!

      Poista
  14. Onnea 9-vuotiselle blogitaipaleelle! Kahdella arvalla mukana ja kyllä se kirkas punainen on kaikin puolin lempivärini, myös unikoissa. Ja sen kanssa tuo valkoinen raikastamaan! Itsekkin pidin tuumaustaukoa joululoman ajan, se tekee välillä ihan hyvää ja taas jaksaa uusin voimin :)Tervetuloa takaisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, SariHanne! Tauko oli kyllä enemmän kuin paikallaan, moni asia oli verottanut pitkiä aikoja voimia, joten nyt niitä oli kerättävä! Onnea arvontaan!

      Poista
  15. Ensimmäinen kuva on todella kaunis! Vaikea valita unikoista lempiväriä, vaikuttaa niin paljon, missä kasvavat. Suurilla niityillä punainen on aivan ihastuttava, pastillisävyjen joukossa on vaaleanpunainen ja valkoinen kauniita - ja tummat sopivat hyvin syventämään monia muita värejä. Mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tykkään unikoista mm. siitä syystä, että eivät vaadi esikasvatusta. Onnea arvontaan!

      Poista
  16. Onnea! Minullakin tulee huhtikuussa 10 täyteen! Vaaleanpunainen on kaunis, vaikka miellänkin unikon kirkkaanpunaiseksi, se on jotenkin aito unikon väri. Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Huopalintu! Ollaan kuljettu sitten "yhtä matkaa" täällä blogilandiassa :) Onnea arvontaan!

      Poista
  17. Onnea! Kirkkaanpunainen kun pitää yksi valita.
    1 arpa
    hiisukas(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punaisella näyttää olevan paljon kannatusta! Onnea arvontaan!

      Poista
  18. Ihanaa, että päätit jatkaa blogiasi, sinun kuvasi ovat aina niin upeita ja taidokkaasti kuvattuja! Onnea blogillesi, 9 vuotta on jo kiitettävä aika. Unikkojen värikimara on valtaisa ja kaikki ovat kauniita, kunhan on unikko. Mutta punainen hehkuva unikonkukka lienee silti se kaunein. Olen mukana kahdella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sirkku! Kiitos myös ahkerasta kommentoinnista, se on aina niin virkistävää saada pieni puumerkki käynnistä täällä :) Onnea arvontaan!

      Poista
  19. Punainen :)
    Mukana kahdella arvalla :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taas punaiselle yksi ääni, taitaa olla tuo väri voitolla :) Onnea arvontaan!

      Poista
  20. Mukaan arvontaan yhdellä arvalla ja kyllähän se punainen on suosikki värini unikoissa.Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä palkintounikot täydentävät sitten punaista väripalettia? Onnea arvontaan!

      Poista
  21. Kahdella mukaan.
    Hyvin hempeävaaleanpunainen tai täräkkä keltainen:)

    VastaaPoista
  22. Mukavaa kun pääsee taas katselmaan uusia kuviasi! Tervetuloa :)
    Suosikkini on tumman punainen...tai ehkä sittenkin hento vaaleanpunainen :) Olen lukija, kahdella siis mukana ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pirjo! Varmaan alkuun mennään uusvanhoilla kuvilla, kun viime ajat ei kamera paljon ole laulanut, mutta kevättä kohti mentäessä on taas luvassa varmasti uutta kuvasatoa! Onnea arvontaan!

      Poista
  23. Paljon onnea, kahdella mukana. :) Valkoinen on ihana. :)

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hippo hiiri! Valkoinen on kyllä upea, kun sen isot terälehdet heiluvat ja keinuvat tuulen mukana. Onnea arvontaan!

      Poista
  24. Vaaleanpunainen! Ja kahdella arvalla mukana, koska olen ihan aloittelija näissä puutarhajutuissa ja suorakylvökukat taivata olla helpoimpia :D
    jilla.lappalainen@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suorakylvöt ovat niin vaivattomia! Kannatan niitä! Ehkä se johtuu siitä, että omassa kodissa esikasvatustila on tosi vähissä. Onnea arvontaan, Jilla!

      Poista
  25. Oranssi unikkopelto olisi ihanaa väriterapiaa ja pienempi ala herttaista vaaleanpunaista. Mutta kyllä miusta kaikista ihanin on se kukinnan jälkeinen kota :)
    Ja onnea yhdeksänvuotisesta blogitaipaleesta sekä keveitä askeleita uusien tarinoiden ja kuvien keräilyyn! Kiitos kun tuot niiden kera iloa päiviimme <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, taitaisi olla aika huikean energinen näky sellainen oranssi unikkolandia! Kiitos onnitteluista ja kauniista sanoistasi, lämmittivät sydäntäni. Oletan, että osallistut yhdellä arvalla? Vai oletko lukijani? Onnea arvontaan!

      Poista
    2. Hmm. Luen blogiasi, joten olen siten lukija, mutta en ole niiden vajaan viidensadan joukossa, jotka löytyvät Lukijat-listalta :) Eli yhdellä arvalla osallistun.

      Poista
    3. Juu, tuon termin voi kyllä tulkita monin tavoin :) Mutta kiitos täsmennyksestä ja vielä kerran onnea arvontaan!

      Poista
  26. Elämä olisi ollut aika surullista ilman ihania kuviasi luonnosta, kukista ja pikkuruisista ötököistä! Varmaan pian nähdään 😊!

    Olen niin unikoiden kuin tuoksuherneiden ystävä, rakastan unikon kukkien tanssia tuulen kehdossa! Kaikki unikot ovat ihania, mutta voimakkaat tummat sävyt ovat suosikkeja, ja silkkihamosistaan osan menettäneet ovat ihania...kaikki ovat ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. P.s. melkein tärkein jäi... onnea ihanalle blogillesi ja kaikkea hyvää tuleville vuosille!

      Poista
    2. Voi kiitos, Saila, onnitteluista, kannustuksesta ja kauniista sanoistasi! Ja kyllä, ihan kohta nähdään ja se on hauskaa! Tiedän, että olet lukijani, joten olet varmasti kahdella arvalla mukana

      Poista
  27. Onnea 9-vuotiaalle ja kiitos mukavasta blogistasi. Kirkkaanpunaiset ja valkoiset unikot ovat suosikkejani, kahdella arvalla mukaan. riiti81(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niistä saisikin hauskan yhdistelmän, kun laittaisi sekaisin molempia johonkin plänttiin! Onnea arvontaan!

      Poista
  28. Onnea yhdeksänvuotiaalle blogillesi ja kiva että olet palannut blogimaailmaan! En osallistu tällä kertaa arvontaa, koska siemeniä on omasta takaa jo enemmän kuin tarvitsen. Vaikka unikot ovat kyllä aivan ihania :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista, Piparminttu! Ja ymmärrän, pihalta loppuu joskus tila, joten aina ei ole tilaa uusille siemenille :)

      Poista
  29. Voi miten kauniita ne ovatkaan, mukana kahdella arvalla..tykkään tummista tai oikeastaan unelmoin lilan tai vaaleanpunaisista..onko niitä edes. Kiva kun takaisin kurkistelemaan.. pitäisi tarkista milloin aloitin oman blogini ..Kevään odottelua sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu, että unikoita on kyllä todella monenvärisiä tarjolla! Katso ihmeessä, milloin oma blogisi on saanut alkunsa ja montako kynttilää blogisi synttärikakkuun pitäisi seuraavaksi laittaa :) Kevätfiiliksiä sinnekin! Onnea arvontaan!

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!