lauantai 4. joulukuuta 2021

Perhosen lento

Ihan näin pitkäksi ei pitänyt tauko blogilandiasta venähtää. 
Enkä vieläkään lupaa mitään, mutta jos nyt joitakin voin kuvillani ilahduttaa,
niin silloin tällöin yritän ennättää lisäillä niitä tänne.
Kiva, jos joku teistä aiemmista lukijoistani löytää tiensä blogiin uudelleen! 

Viime kesä ei ollut mökkimaastossa mitenkään upea perhoskesä,
sillä osa perhoslajeista loisti poissaolollaan kokonaan
tai niitä näkyi vain yksi tai kaksi.
Eniten liihotteli varmaan nokkosperhosia,
ilmassa oli myös jonkin verran neito- sekä sitruunaperhosia ja lanttuja.
Yhden aurorakoiraan näin, mutta se ei suostunut pysähtymään minnekään.
Sinisiipiä en nähnyt kuin yhden,
mutta yksi uusi lajibongaus mökkimaastosta löytyi ja se oli virnapunatäplä.


Virnasinisiipi


Nokkosperhoset


Kimalaisvieras ja tesmaperhonen


Virnapunatäplä


Sitruunaperhonen


Nokkosperhonen


Suokeltaperhonen


Neitoperhonen


Suruvaippa


Sitruunaperhonen


Sitruunaperhonen


Sitruunaperhonen


Neitoperhonen


Neitoperhonen


Neitoperhonen ja amiraali


Amiraali

Keisarinviitta

Eniten perhosia mökkipuutarhan kasveista houkuttelivat
täpläpunalatvat ja kaunopunahatut sekä tuoksuva heliotrooppi.
Seudun parhaat ja suosituimmat mesibaarit sijaitsivat
perhosten ja pörriäisten mielestä ojanvarren ohdakkeilla.

12 kommenttia:

  1. Ompa kauniita perhoskuvia. 🦋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sude! Perhosista tulee aina hyvälle tuulelle!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, Pirjo! Näitä siivekkäitä on aina ilo kuvata. Lentokuvat ovat vähän haastavampia, mutta pitää joka kesä niidenkin ottamista harjoitella.

      Poista
  3. Punatäpliä tuntui olevan viime kesänä todella paljon, minäkin bongailin niitä selvästi aiempaa enemmän. Sinisiipiä kyllä täällä näkyi, mutta nokkosperhosia oli todella aivan valtavasti. Ihana perhoskesä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän mökkimaastossa ei punatäplät kyllä ole ikinä aiemmin lennelleet niin, että olisin yhtään bongannut. Nytkin se oli tuo yksi ja ainoa, vaikka ahkeraan ojanvarsia kamera kourassa koluankin kesän mittaan. Siksi tuosta niin kovin ilahduin, kun on vielä kovin näyttävä tapaus! Tulevaa perhoskesää odotellessa pitää muistella näitä kauniita perhoshetkiä kuvien muodossa.

      Poista
  4. Paljon kiitoksia todella upeista, värikkäistä ja niin piristävistä kuvista!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kekka! Ihanaa kuulla, että kuvat tuottivat iloa!

      Poista
  5. Hienoja perhoskuvia <3 Ja mikä mahtava määrä erilaisia perhosia! Postauksesi toi kesän tuntua talven keskelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tarja! Itse en oikein ole talvi-ihmisiä, joten kaipaan kovasti kesää ja kuvien katselu tuo kivoja kesäfiiliksiä pakkaspäiviin.

      Poista
  6. Ei sinua ole unohdettu. Kiva, että ilahdutat meitä hienoilla kuvillasi vaikka harvemminkin.
    Hienoja perhoskuvia. Olet onnistunut kuvaamaan sitruunaperhosenkin siivet auki. Punatäplää en ole luonnossa nähnyt, ainakaan tiedostetusti.
    Alkukesästä perhosia oli vähemmän, mutta sitten niitä ilmestyi paljon ja eri lajeja. Nokkosperhosia oli ehdottomasti eniten. Aiemmin nokkosperhosia ei ole niin usein eksynyt sisälle, kuin menneenä kesänä. Onneksi kellarissa oli tallessa iso haavi, jolla sain varovasti siirrettyä perhoset sisältä takaisin ulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että löysit taas tänne! Instan puolelle on tullut kuvia laiteltua koko ajan, mutta ajan puutteen vuoksi blogi on ollut pidempään hiljainen. Kun jo työn vuoksi tulee istuttua koneen äärellä, ei kaikkea vapaa-aikaa halua uhrata tuijottamalla näyttöruutua. Instassa se on niin helppoa, kun voi nopeasti julkaista puhelimesta.
      Mukavaa, että sielläkin saitte nauttia perhosista, kannat vaihtelevat kyllä vuosittain aika merkittävästi. Esim. tesmaperhosia oli pari kesää sitten ihan joka paikassa ja nyt niitä näkyi vain yksittäisiä. Hyvää itsenäisyyspäivää!

      Poista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!