perjantai 13. heinäkuuta 2018

Kelausta

Kesälomalla aika kuluu aina liian nopeasti!!!

Lupasin taannoin jatkaa kuvakelausta kesäkuulta, hissukseen kiritään nykyhetkeen.

Pihasyreenit avasivat valkoiset tuoksuvat pikkukukkansa jo touko - kesäkuun vaihteessa.


Sen lisäksi, että lehtosinilatva kukkii pitkään, se myös leviää siemenistä voimakkaasti. 
Kasvi maistuu peuroille, joten se pitää aina kahlita kananverkon sisälle. 


Komealuppion taimen luulin ostaneeni muutama vuosi sitten,
mutta konnantatarhan siitä sitten tuli.
Nämäkin tiskiharjat on pakko suojata kananverkon taakse,
syödään muuten oikopäätä lehdet ja kaikki.


Tähdikin kukinta oli kuivuudessa ja kuumuudessa tosi nopeasti ohi.
Hyvä, kun kerkesin työviikolla piipahtamaan välillä mökillä kesäkuussa,
niin ehdin nähdäkin sen.


Mökkitien koivut olivat jo isossa lehdessä touko - kesäkuun vaihteessa.


Nokkosperhosia on ollut ilahduttavasti lennossa kohtalaisia määriä mökillä.


Vakka-Taimesta viime keväänä hankittu ängelmä (Thalictrum chelidonii)
houkutteli useampia kupari- ja kultakuoriaisia möyrimään hennoissa kukissa.




Korentoja näkyi kesäkuussa todella vähän.
En tiedä, vaikuttiko kuivuus asiaan.
Muutaman ruskohukankorennon kaislikosta tavoitin.
Tämä tyyppi oli juuri murkinoimassa.


Kaksi 'Philippe Vapelle' -jalokurjenpolvea täytti tänä keväänä viisi vuotta.
Kyseessä on kahden Kaukasus-lajin hybridi. 
Kauniin kukinnan jälkeen ihastuttaa vähän nukkainen lehdistö.



Kuivuuden lisäksi tyypillistä keväälle ja alkukesälle
olivat  melko kovat tuulet, se taas antoi haastetta lähikuvaukselle.
Nukkeakileija selvisi ekasta talvestaan. 
Se on niin viehko pienine nuokkuvine kukkineen. 
Eroaa muista akileijoista siten, että kukilla ei ole kannuksia.


Tänä keväänä toivoin saavani Vakka-Taimesta siperianakileijan,
mutta niitä ei ollut saatavissa. 
Otin jonkun toisen lajikkeen tilalle,
mutta hukkasin nimilapun. 
Lehtoakileijamainen kukka sillä ainakin on,
tosin väriltään paljon tummempi,
tässä kastelukannun käynnin jälkeen :)


Kesän ahkerimmin kukkinut akileija taitaa olla jo keväällä aloittanut
vaaleanpunainen lehtoakileija, se kukkii edelleen.


Sysiakileijan väri on upean intensiivinen.
Tuli tuosta nupusta jostain syystä mieleen ihmisen sydänlihas.


Mummonmyssyt aloittelivat myös kesäkuun alussa kukintaansa.
On ne söpöjä.
Näistä ja muista akileijoista on tulossa lisää kuvasatoa seuraavassa postauksessa,
eihän näitä voi vastustaa (niin kuin joka kesä totean)!


On ollut niin ihanaa kuunnella lintujen laulua, kaipaan sitä talvella valtavasti.
Mustarastas taitaa olla yksi suosikeistani.
Mökin pöntöissä on ollut perinteiseen tapaan pesimässä myös kirjosieppoja.
Naaraan kuvasin mökkitien laidasta hyönteisiä kuikuilemasta.


Lopuksi vielä näyte leppäkertun seiväshyppytyylistä ihan vaan sen kunniaksi,
että Suomessa on parhaillaan käynnissä yleisurheilun nuorten MM-kisat
ja kohta aikuiset kilpailevat Berliinissä EM-mitaleista.


Oi, nyt on pakko lopettaa ja jatkaa taas seuraavassa postauksessa kesäkuun kelausta. 
Huomenna suuntaan ensi kertaa puutarhabloggareiden tapaamiseen,
joten pitää yrittää nukkua sitä ennen,
kun on ajomatka aamulla edessä.

Muistakaahan juoda tulevien päivien helteissä riittävästi vettä!

perjantai 6. heinäkuuta 2018

Näyttelyavajaiset juhlittu

Olo on yhtä aikaa onnellinen, hämmentynyt ja vähän tyhjäkin.
Elämäni ensimmäisen oman taidenäyttelyn avajaiset on nyt juhlittu
läheisten, ystävien, tuttujen ja tuntemattomienkin kanssa.
Olipa kemut!

Tämä ovi Brinkhallin kartanon Kavaljeerisiipeen avattiin 3.7. klo 17.
Sen jälkeen olikin pari tuntia yhtä suurta humua ja juhlaa.
Sain jo jossain vaiheessa ystävältä viuhkankin käteen Michael Monroen tyyliin,
sillä avajaispäiväksi saapunut sade oli saanut ilman kosteaksi ja kuumaksi.



Minulla on siis heinäkuun ajan yhteisnäyttely ystäväni kanssa.
Meillä molemmilla on omat näyttelymme, mutta esittelemme työmme
samassa tilassa yhdeksi kokonaisuudeksi ripustettuna.


Töiden valinnassa meitä auttoi kuvataiteilija Eija Ruoho,
mutta valitettavasti ripustuspäivänä hän oli estynyt tulemasta.
Niinpä me kaksi ensikertalaista hoidimme homman omin voimin,
isäni saapui ripustusavuksi.


Ystävälläni on esillä grafiikkaa ja temperatöitä,
itselläni eläinaiheisia akvarelleja.
Ripustukselle haasteita antoi siis eri tekniikalla tehtyjen
ja hyvinkin erikokoisten töiden yhdistäminen
sekä erityishaasteen tarjosi se tosiasia, 
ettei rakennuksen seiniin saanut tehdä uusia reikiä,
vaan oli käytettävä olemassa olevia.


Ripustuspäivästä tulikin lähes työpäivän mittainen 
ja sen jälkeen olimme aivan poikki.
Mutta lopputulokseen olimme kuitenkin tyytyväisiä.


Jos satut heinäkuussa Turun suunnalle, 
poikkea Kakskerrassa Brinkhallin kartanossa
katsomassa yhteisnäyttelymme.
Kavaljeerisiiven lisäksi taidetta on esillä kartanon kahvilassa,
jossa on esillä Minna Sarteksen akvarelleja ja 
Pakarituvassa Sanna Kärkkäisen teoksia.


Sielunlintu-tauluni odottaa, että näet sen livenä :)


Sain avajaisiltana niin paljon ihastuttavia kukkia ja muita lahjoja,
että etsin vielä puolilta öin niille kotona maljakoita tai muita astioita.
Tähän lattiavaasiinkin yhdistin kolme erillistä kimppua,
kun en enää löytänyt mitään maljakoita kaapin perukoilta.


Kotona on tuoksunut ihan kukkakaupalta,
ja osa kimpuista koristaa myös parveketta.


Yksi kauneimmista kimpuista on rakkaalta
blogiystävältäni Marjalta.


Kiitollisin mielin ja We did it! -fiiliksillä on hyvä jatkaa kesälomaa.

Ps. Näyttelymme on avoinna su 29.7. asti
ti - pe klo 12 - 17 ja la - su klo 12 - 16.
 Näyttelyyn on vapaa pääsy.

Brinkhallin kartano, Kavaljeerisiipi, Brinkhallintie 414, Turku.
Jos et ole omalla autolla tai fillarilla liikenteessä,
Fölin bussi nro 15 liikennöi Kakskertaan,
lähtöpysäkki keskustassa on Aurakadulla Kop-kolmion edessä (T4).
Aikataulut: foli.fi

perjantai 29. kesäkuuta 2018

Vauhtisokeus

Huh, huh, ylihuomenna ollaan jo heinäkuussa.
Talvesta kesään kuljettiin tänä vuonna sellaista nopeutta,
että iski itselle jonkin sortin vauhtisokeus.
Moni kasvi kukki etuajassa.
Kaikkea kasvua ei töissä ollessa ehtinyt edes rekisteröimään,
koska mökille ei päässyt päivittäin.
Viikkoja jatkunut kuivuus pakotti tarttumaan kastelukannuun,
onneksi vesi mökkikaivossa on riittänyt 
ja perennat saavat kiittää isääni viikkoiltojen juoma-annoksestaan.
Kesäloma koitti juhannuksen aikaan,
jolloin juhannusruusut eivät enää kukkineet,
vaan jussia vietettiin päivänkakkaroiden huojuessa niityillä ja ojanvarsilla.


Jälkilöylyissä nyt mennään blogissa 
toukokuun loppupuolen kuvamuistoja nautiskellen.
Seuraavissa postauksissa sitten kesäkuun kuvasatoa :)

Amurinkärsäkalla vankistuu vuosi vuodelta
ja työnsi jo toukokuussa useamman "kärsän" esille.


Keväällä 2016 en laittanut amurinkärsäkallan päälle ajoissa kananverkkoa
ja sen lehdet syötiin. 
Tänä keväänä olin ajoissa verkon kanssa,
ja nyt on lehdetkin tallella.




Akileijoista ensimmäisenä kukkaan ehätti viehättävä kääpiöjapaninakileija.


Tänä keväänä sinilila-valkoisia kukkia oli ennätysmäärä.


Terälehtien väri vaihtelee hauskasti valaistuksen mukaan.
Joskus shiftaa enemmän violettiin, toisinaan taas siniseen.


Lieköhän lajike nimeltään ´Ministar´, en kyllä enää muista.


Läheisellä pellolla näkyi välillä yhtä aikaa viisikin rusakkoa.
Eipä siis ihme, että mökin perennapenkeissä on ollut rutkasti 
myös nelijalkaisten jättämiä merkkejä.


Herukkaperhosia näkyi toukokuun lopulla lennossa muutamia.


Tarhakullero 'New Moon' oli tämän kevään taimiostoksia.
Kulleroita olen istuttanut mökille useasti, joka talvi ne ovat kadonneet. En tajua, miksi. 
Nyt kokeilen ihan uutta paikkaa, jospa se auttaisi.
Pikkutyttönä vein opettajalle kevätjuhliin mamman puutarhasta noukittuja kulleroita. 
Olisipa hauska joskus saada kerättyä tästä uudesta itselle oma kimppu.


Unelmatädyke kasvoi tänä keväänä kuin vesiheinä.
Kukkavanatkin venyivät tosi pitkiksi.
Tuloksena laonneet varret.


Libanoninlaukat kukkivat toukokuussa runsaammin
kuin monena edeltävänä vuonna. Liekö lämmön ansiosta?


Arovuokot ovat rusakkojen ja peurojen erikoissuosiossa.
Niinpä nekin kasvavat meillä mökillä kananverkon alla.


Olen hankkinut aika monia valkoisena kukkivia perennoja viime vuosina.
Valkoiset verenpisarat eivät olleet ihan loistossaan tänä vuonna.
Lehtiin iski myös joku näivetystauti, mistähän mahtaa olla kyse?


Erikoisemmat pikarililjat vaikuttavat ainakin meillä olevan taantuvaa sorttia.
Anatolianpikarililjaa nousi tänä vuonna mullasta vain yksi kello.


Tummapikarililja on olemukseltaan vähän erilainen pikarililja.


Tykkään siitä kovasti, vaikka kukkien sisustaan näkee vasta,
kun on itse kyykistynyt maan tasalle.


Superlämpimän toukokuun avittamana myös syreenit kukkivat meillä normaalia aiemmin.
Onneksi ehdin muutamana päivänä näiden ihanaa tuoksua nuuhkia.