torstai 15. marraskuuta 2018

Ensimmäistä kertaa

Äiti-kultani kuolemasta tuli äskettäin kuluneeksi 10 kuukautta.
Surutyö on edelleen kesken ja ikävä läsnä päivittäin.
Äidin poismenon jälkeisenä päivänä näin mökillä
ensimmäisen kerran elämässäni pohjantikan.
Maalasin linnun viime keväänä akvarelleilla äidin muistoksi.
Teos oli mukana myös kesänäyttelyssäni,
nyt taulu on kotini seinällä.


Äiti, sinäkö lähetit pohjantikan?
Akvarelli, 2018. Yksityiskokoelma

perjantai 9. marraskuuta 2018

Kuusi kuvaa kesästä + bonus

Tuplasti terapiaa -blogin Pirjo heilautti
Mielen Lumoon mielenkiintoisen haasteen:
Valokuvaus on yksi pidempiaikaisimmista ja rakkaimmista harrastuksistani,
joten ilman muuta otan osaa. Kiitos, Pirjo!

Haasteen tehtävänä oli postata kuusi kuvaa kesästä
ja kertoa, miksi haluaa julkaista juuri ne kuvat.
Tarkoituksena kertoa, mikä kuvissa itseä viehättää.
Kuvani ovat kaikki tältä vuodelta 
ja esiintyneet blogissa (yhtä lukuunottamatta) jo kertaalleen.

Tosin en voi väittää, että kuvien valitseminen
ja valintojen perusteleminen olisi ollut helppo tehtävä, 
mutta hyvä ehkä muutoinkin aika ajoin pysähtyä miettimään,
mikä kussakin kuvassa viehättää ja mikä sen ottamisessa on ollut oleellista
(eikä niinkään sitä, mikä kuvassa on teknisesti vialla
tai sommittelun kannalta pielessä tms.)

Päätin, että teen kaksi kuuden kesäkuvan sarjaa,
toisessa on pääosassa floora ja toisessa fauna.

Floora


1. Tiukka rajaus

Välillä kuviin melko tavallisista aiheista saa uudenlaista boostia,
kun uskaltaa tehdä erilaisia rajauksia ja kokeilla monia vaihtoehtoja.
Tiukka rajaus tulppaanikuvassa korostaa Ollioules-tulppujen kaunista muotoa.


2. Eri kuvakulma

Kukat ja kasvit näyttävät ihan erilaisilta, kun vaivautuu katsomaan
ja kuvaamaan niitä eri kuvakulmista kuin normaalisti.
Mummonmyssy-akileijan kuvasin alhaalta päin
ja sain siten sen monikerroksiset terälehdet esille toisenlaisesta vinkkelistä.


3. Vastavalo

Hajulaukan sievä kello pääsee oikeuksiinsa muotonsa ja värinsäkin puolesta,
kun kuvasin sen vastavaloon. Pidän myös siitä,
että hajulaukalle tyypillinen nuokkuva linja tulee esille,
kun kuvaan on mahtunut myös kaareva varsi.
Plussaa on lisäksi pienimuotoinen bokeh taustalla.


4. Kontrastit / valo ja varjo

Jaloakileijan monimuotoisuus korostuu,
kun sain kuvaan voimakkaan valon ja varjon vaihtelun ilta-auringossa.
Kontrastit tuovat kuvaan lisää mielenkiintoa ja ohjaavat katsetta.
Auringon säteet korostavat hauskasti erityisesti keltaisia heteitä.


5. Potretti

Kasvien muotokuvaus on aika haasteellista, kun niille ei voi sanoa,
että käännä nyt päätä vähän vasemmalle ja nosta leukaa aavistuksen ylemmäs.
Usein kasveja tulee kesällä kuvattua ulkona,
joten olosuhteetkin voivat olla aika haasteelliset.
Rusokoiranhampaasta otettu potretti on siitä kiva,
että kasvin luonne ja muotokieli tulevat hyvin esille.
Ja sille tyypilliset laikukkaat lehdetkin näkyvät - tosin utuisen epäselvästi
muodostaen samalla toimivan taustan yläosan heleämpien värien kanssa.


6. Tunnelma

Yksi kesän auringonlaskuista meren äärellä ikuistui järkkärin sijasta kännykän kameralla, 
kun upeat värit pakottivat tekemään maiseman äärelle äkkipysähdyksen.
Nopea reagointi on joskus oleellista, täydellistä hetkeä ei voi hukata.
Olen tyytyväinen, että onnistuin tavoittamaan sävyt sekä taivaalla että veden pinnassa
melko luonnollisina. Ja kuvaushetken tunnelma, 
helteisen heinäkuun kuuman päivän viimeinen hehku tuulettomassa illassa,
välittyy aitona ja oikeanlaisena.

Fauna

  
1. Actionia

Sain telkkäkoiraista kivoja potrettikuvia, mutta tämä kuva miellyttää enemmän,
koska onnistuin taltioimaan kosiotouhujen välillä hurjaksi äityneen mittelön. Takaa-ajon kiihkeä tunnelma välittyy hyvin,
ja molemmat linnut erottuvat riittävän selkeästi vesipärskeiden keskeltä. 
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita mökkirannassa!


2. Väri ja mittasuhteet

Kangasperhonen on todella pieni alkukesän lepattelija, 
koiraat päivystävät mökillä reviirejään usein kuusen oksien kärjessä. 
Kuva on onnistunut siksi, että siitä välittyy hyvin perhosen todellinen koko, 
kun sitä voi verrata kuusenneulaseen. 
Asento kuvaa tyypillistä "valmiina puolustukseen" -meininkiä 
ja kangasperhosen upea, smaragdinvihreä väritys 
pääsee auringonsäteiden ja oikean kuvauskulman ansiosta oikeuksiinsa. 
Tausta on myös riittävän rauhallinen korostaakseen perhosen väritystä.


3. Sommittelu ja tausta

Löydän kaikista kuvistani yleensä aina jotain, mikä voisi olla paremmin.
Keihästytönkorentojen kuvassa tarkennus ei ole kohdillaan, 
mutta pidän kuvasta silti, koska sommittelu on lehtien muodostamien linjojen vuoksi mielenkiintoinen. 
Lisäksi tausta on sopivasti utuinen lammesta tulleiden heijastusten vuoksi,
joten kuvan tunnelma on sen ansiosta aavistuksen taianomainen.


4. Tarkennus "spot on"

Harrastan paljon lähikuvausta, 
koska se avaa uudenlaisia tapoja tarkastella vaikkapa omaa lähiluontoa. 
En välitä hifistelystä ja supermakroilusta, mutta kun pääsee lähietäisyydelle,
näkee ja huomaa sellaisia yksityiskohtia, joita ei tiennyt olevankaan.
Päivänlilja-kuvan ytimessä ovat tulitikkuja muistuttavat heteet ja
niissä siitepölyä imuroiva kukkakärpänen.
On hienoa, että välillä ihan käsitarkennuksella onnistuu 
hengittämättä hiljaa -tekniikalla saamaan tarkennuksen kohdilleen 
kesätuulessa heiluvasta kohteesta huolimatta.


5. Ilme

Pikkulepinkäinen ei voisi olla yhtään enemmän "angry bird" 
kuin miltä lintu tässä otoksessa näyttää. 
Rakastuin yrmyyn ilmeeseen oikopäätä.
Joskus kuvan malli vain varastaa koko show´n.


6. Kärsivällisyyden hedelmä

Viitasammakot ovat superarkoja. 
Ne sukeltavat ojanpohjaan pienimmästäkin risahduksesta ja pysyvät siellä pitkiäkin aikoja.
Tämän kuvan saaminen kutukutsua ääntelevästä koiraasta vaati tai chi -vaikutteisia hiipimistaitoja
ja viettävän ojan reunalla seisoskelua täysin äänettä ja liikkumatta - pitkään.
Mökkitiellä liikkujat taitavat jo olla kesäaikaan tottuneita siihen,
että näkevät minut lähes päivittäin koluamassa ojanpientareita kameran kanssa.
Kerran yksi mies oikein pysähtyi autollaan tien viereen kysymään:
Mitä sinä oiken kuvaat? 
Yritin olla ystävällinen, vaikka kiehuin sisimmässäni turhautuneena,
että no niin, sinne hävisivät sammakot ojan pohjaan
ja joudun odottamaan niiden nousemista pintaan taas seuraavat puoli tuntia.


Haastan mukaan:
ja

Kurkatkaa Pirjon blogista tarkemmat ohjeet!


tiistai 6. marraskuuta 2018

Pukin Kili ja muita pelakuita

Tukholmasta viime kevään Nordiska Trädgårdar-reissulta 
tuliaisina kotiutui parvekkeelleni kymmenkunta erikoisemman pelargonin tainta.
Kotimaan puutarhamessuilta tarttui mukaan toiset kymmenen.
Tässä kuvasatoa osasta kesän 2018 pelakuistani:

Tähtipelargoni 'Rushmoor Rhapsody' (kääpiö)


Valkoinen ruusunnuppupelargoni 
Muistuttaa Marya, mutta ei ole se, 
vaan  kyseessä on vanha (1870) lajike,
jonka alkuperäinen nimi ei ole tiedossa.



Vyöhykepelargoni 'Drottningminne'


Vyöhykepelargoni 'Karna'



Vyöhykepelargoni 'Picotee Pink'
sai NT-messuilla Årets pelargon 2018 -tittelin



LMF Miniatyr 'Ailsa'


'Bockens Killing' eli 'Pukin Kili'
Pukin Puutarhassa tavalliseen vyöhykepelargoniin 
ilmestyi neilikkakukkainen sportti (spontaani muunnos)
jonka puutarhuri Jouko Pukki löysi kasvihuoneestaan vuonna 2004.
Pukin Kilin kukat ovat suuria ja lohenpunaisen sävyisiä.


Tähtipelargoni 'Fireworks White'


Vyöhykepelargoni 'Occold Embers' (kääpiö)



Vyöhykepelargoni 'Mallorca' (munankuori/kääpiö)



Vyöhykepelargoni 'Chelsea Diane' (kääpiö)


Tähtipelargoni 'Snowbright' (munankuori)


Menneenä kesänä valitsin parvekkeelle aika monta pelakuuta
pelkästään niiden lehtien koristearvon vuoksi.
Näissä kukinnot eivät olleet pääosassa, vaan lehdet,
tässä kuvissa pari koristelehtistä:

'Freak of Nature' (kääpiö)


 'Boniface Butterfly', lempinimi Zig Zag (kääpiö)


Tähtipelargoni 'Vectis Glitter' (munankuori)
VG:n sain lahjaksi Suvikummun Marjalta, joka on velho kasvattamaan kasvarissaan ja risuverstaallaan 
upeita, vuodesta toiseen kukoistavia pelargoneja.


Viime kerralla pelakuistani ei selvinnyt talvetuksesta yksikään,
jospa nyt edes viisi prosenttia? Vai onko liikaa toivottu?

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Vaaleansinisestä vaaleanpunaiseen - ja takaisin?

Eihän tämä hortensian kukintojen värinvaihtelu mikään uusi juttu ole,
mutta on se aika jännä ilmiö seurata.


Tähtihortensia, jonka kiikutin Tukholmasta keväällä 2017 Suomeen,
kukki parvekkeellani herkin vaaleansinisin kukin keväästä myöhäiskesään.


Pienen lepotauon jälkeen uudet kukat lokakuussa
puhkesivat näytille lähes valkoisessa asussa.


Talvetin tähtihortensian mökillä. 
En ollut ennen kokeillut hortensian talvettamista, 
joten kastelun kanssa olin aika epävarma, 
että paljonko ja mihin tahtiin. 
Ilmeisen hyvin onnistuin (tuurilla varmaan), 
kun uutta tummaa lehteä alkoi ilmestyä varsiin kevään edetessä.


Kun ensimmäiset kukkanuput alkoivat paljastaa väriänsä,
huomasin, että saammekin tänä kesänä nauttia
vaaleanpunaisesta tähtisateesta.


En vaihtanut hortensialle talvetuksen jälkeen kasvualustaa.
Pitää ensi keväänä laittaa uusiin multiin,
sininen kukinto vaatii hapanta maata.
Rodomultaan hortensian kyllä alun perinkin istutin.


Kuulemma kuparikin voi auttaa sinisen värin syventämisessä, 
ja joidenkin uskomusten mukaan myös kasteluvesi,
jossa on liotettu rautaisia nauloja.
Taidan tyytyä kuitenkin kokeilemaan alppiruusulannoitetta.
Edellyttäen, että onnistun säilyttämään hortensian toisenkin talven yli.

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Sitkeitä sinnittelijöitä ja sieniäkin

On lohdullista, kun syys-lokakuussa luonnosta löytyy vielä kukkijoita.
Keltakannusruoho houkutteli mehiläisenkin vierailulle.


Puna- ja metsäapilat kärsivät kesällä helteistä,
mutta syksyllä ne puhkesivat mökkitien varrella uuteen kukoistukseen.


Päivänkakkarat tuovat aina iloa,
mutta erityisesti ne sykähdyttävät,
kun kukkivat puhtaanvalkeina vielä silloinkin,
kun muu luonto jo alkaa antaa periksi syksylle.


Joka syksy pitää etsiä ainakin yksi söpis kärpisvauveli.


Näillä taisi olla vähän ahdasta.
Pullat uunissa :)


Mustesieni "sulaa" niin nopeasti, 
että tätäkään ei ollut enää seuraavana päivänä näkyvissä
kuin mustana renkaana.


Sienitietäjä-työkaverinikaan ei löytänyt kuvan perusteella tälle ruskealle sienelle lajimääritystä.
Arveli, että voisi olla savu- tai pantterikärpässieni,
mutta on kuulemma outo, kun on tuossa koossa vielä kupera.
Olisi pitänyt alta päin nähdä, mutta minä en sieltä suunnalta kuvannut,
kun en lähtenyt ojanpohjalle möyrimään.


Tänä vuonna oli paljon vähemmän sudenkorentoja kuin normikesinä.
Koivunrunko toimi kuitenkin loppusyksystä suosittuna parkkipaikkana ilta-auringossa.
Parhaimmillaan parkissa oli runsaat kymmenen syyskorentoa yhtä aikaa.


Tänä kesänä en poikkeuksellisesti onnistunut näkemään yhtään hepokattia.
Kohmeisen oloisia heinäsirkkoja nökötti mökkitien varrella kuitenkin vielä lokakuussakin.


Ps. Jos jollain on vastaavasti käyttäytynyt punahattu 
kuin edellisen postauksen Green Jewel, niin kuulisin mielelläni...