keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Ihanuuksia

Voi sentään, akileijat ovat jo meillä mökillä siemeniä kehittämässä.
Tämä sininen oli ilta-auringossa niin täydellinen mummonmyssy.
Muita akileijakuvia tulossa myöhemmin toisessa postauksessa.


Hieman samoja sinisävyjä shiftasi isotähtihyasintti,
joka kehitti tänä vuonna monta kukkavanaa.


Toukokuun loppupuolen postauksessani (KLIK)
ihmettelin, mikä kasvi pukkaa maasta ylös.
Joku teistä aavisteli laukoiksi.
Itselläni ei ollut harmaintakaan muistikuvaa,
mitä olin kyseiseen paikkaan istuttanut 
enkä ollut nähnyt sennäköisiä tiittejä koskaan ennen. 
No, ei se mikään ihme ole, 
sillä nämä pukkasivat ylös mullasta meillä nyt ensimmäistä kertaa: 
lilikiehkurakielot (Polygonatum cirrhifolium)!


Viime kesänä istuttaessani pystyssä oli vain yksi kukassa oleva varsi,
nyt niitä oli jo monta - huippua!


Luulin viime kesän kuivuudessa ja helteessä menettäneeni 
Ruotsista hankkimani hietakäenkaalin
joka tosin on kivikkokasvi, joten sen pitäisi kestää kuivia olosuhteita.
Ihastuin hietakäenkaalin kauniisiin lehtiin ensinäkemältä,
lehtien väri ja muoto olivat suurin heräte kasvin hankkimiselle.
Taisin kiljaista ääneen ilosta, kun huomasin nyt kesäkuun alussa
sen näin hyvävoimaisena kukkapenkin laidassa.
Pieni, herkkä ja sievä. 


Alkukesän leiskuvin kukinta oli ehdottomasti pinkillä vuorijumaltenkukalla.


Valkoinen versio oli selvästi hillitympi.


Isän pystyttämien korkeiden kananverkkohäkkyröiden ansiosta
syreenitkin pääsivät kehittämään kukkaterttunsa ilman,
että peurat järsivät osan oksista pystyynkuolleiksi, kuten edellistalvena.
Ihan yhtä hyvin ei käynyt verkottomalle pikkusyreenipuulleni Palibinille,
joka aiempina vuosina on saanut olla täysin rauhassa,
mutta nyt rusakko popsi masuunsa puun alaoksat. Otti pattiin. Pahasti.

Tämän tuoksun kun saisi purkkiin...


Yritän etsiä syksyisin sipulitarjonnasta lähinnä kokovalkoisia narsisseja,
mutta niitä ei kovin monia ole ilmestynyt eteen.
Tämä on yksi aiempien vuosien hankinnoista,
 ja nimi on valitettavasti kadoksissa.
Isot kukat, tosin hieman vanhentuessaan shiftaavat kermankeltaiseen.



Viime syksynä istuttelin joitakin uusia narsissilajikkeita,
yksi niistä oli Professor Einstein,
aika pirtsakka tapaus.



Kovin vähän olen valitettavasti ehtinyt olla näin alkukesästä mökillä.
Niinpä perhoshavainnotkin ovat olleet melko minimissä;
suuri ilonaihe oli kuitenkin, kun päivänkakkaraketoa ihaillessani
lähikukkaan lennähti pikkukultasiipi.


Tämän pensaan kukkia muistan harvemmin kuvata,
vaikka kovin nättejä ovat nämäkin.
Valkeista kukista kehkeytyy marja-aronian tummanpuhuvia marjoja,
yleensä lintuparvi popsii ison pensaan tyhjäksi syys-lokakuussa.


Puhtaat valkeat...



Mummon peruja oleva juhannusruusu ehti kukkia mökillä
jo ennen juhannusta, itsekin missasin täyden kukinnan vaiheen, nyyh.
Tässä kuitenkin eka nupusta puhjennut ihanuus.
Tuoksukoon tämä äitini silmäterä myös hänelle sinne tähtitaivaan taa...


Herttaista ja leppoisaa juhannusta!

sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

Luumunruskeaa ja turkoosia

Kevät ja kesä ovat valon ja värien juhlaa!
Persianpikarililjan kukkien väriä on vaikea määritellä,
mutta itse kuvaisin väriä luumunruskeaksi :)


Persianpikarililjaakin ehtivät liljakukot jo vioittaa. 
Onneksi eivät kokonaan syöneet ennen kuin ennätin nähdä
tämän komeuden ensimmäistä kertaa.


Lykkäsin persianpikarililjan sipulin viime keväänä muiden sipuleiden joukkoon. 
Olisi ollut järkevämpää istuttaa erikseen, 
niin olisi saanut helpommin listittyä kukkoja. 
Nyt tämä ihanuus kasvaa muiden sipulikukkien keskellä kananverkon sisällä;
kun verkko hiukankin värähtää, kukot pudottautuvat piiloksiin.


Kovin moni kasvi ei tuota samanvärisiä kukkia.
Suunnilleen samaa sävyä olen löytänyt tulppaanista, jonka nimeä en nyt muista,
suklaakosmoksesta ja keltareunapikarililjasta.
Tuleeko teille muita mieleen?


Muutamana päivänä olen tuloksetta etsinyt ojanvierustoilta virnasinisiipeä. 
On ollut sen verran tuulisia kelejä viime päivinä, 
että täällä päin ei ole ollut näkösällä yhtään päiväperhosta. 
Kuvasin eilen mökillä kukkapenkissä kääpiöjapaninakileijoja,
otin ensin kuvaa vähän kauempaa ja kun siirryin lähemmäs,
näin sinisen joukosta pilkistävän jotain hentoa turkoosia.
Wau, taisin huokaista ääneen ihastuksesta ja yllätyksestä!
Akileijan tuulessa lepattavalla terälehdellä kiikkui pikkuruinen virnasinisiipi. 



lauantai 25. toukokuuta 2019

Höyheniä, pitsimyssyjä, hiippoja ja kärsäkalloja

Peurat ehtivät popsia viime vuonna puolet tästä söpöstä pikkupensaasta
ennen kuin älysin suojata senkin kananverkolla. 
Pikkuinen osoitti sisukkuutta ja kukki silti tänä keväänä ensimmäistä kertaa.
Höyhenpensas!


Rönsytiarellat ja kuvassa näkyvät tupastiarellat (pitsimyssyt)
saivat keväällä helmoihinsa hevonkakkarakeita ja uutta multaa.
Nyt näyttää kukinnan alku lupaavalta.


Vapautin valkoisen sinikämmenen verkon sisältä kuvauksen ajaksi.
Sinikämmenen on nykyään suosikkivarjoperennojani.
Takana näkyvä verkko kuuluu yhdelle keijunkukista.


Kasvin englanninkielinen nimi Japanese Wood Poppy 
viittaa mm. kasvin alkuperämaahan. 
Tykkään kympillä isojen kukkien lisäksi 
sinikämmenen kauniinmuotoisista lehdistä.


Hankin jo aiemmin vuosia sitten myös siniliilakukkaisen sinikämmenenen,
mutta se oli liian kuivalla ja aurinkoisella paikalla, joten kasvi menehtyi. 
Olen kuitenkin niin ihastunut näihin Hokkaidon vuoristometsistä 
kotoisin oleviin perennoihin, että ostin uuden siniliilan taimen viime kesänä, 
istutin varjoisampaan paikkaan ja nyt se kukkii jo yhdellä kukalla.


Pikku hiljaa alkavat kypsyä myös laukkojen pompulat.
Eilen pilkotti jo yhdestä vähän väriäkin.


Akileijoista ensimmäisenä hamosensa esille levittävät sinivalkoiset
kääpiöjapaninakileijat.
Kukat ovat söpöjä pulleroita, 
sinisten joutsenten kokoontumisajot ovat alkaneet.





Syksyllä istutettujen 'Artist'-helmililjojen kukkavanat
ovat tosi isot ja jotenkin menevän oloiset.


Hattivattien muodonmuutos käynnissä :)
Nytpä näistä karvaisista lehdyköistä 
jo tunnistaa sateenvarjolehden muodon.


Näin vaatimaton se on,
mutta silti koruttomuudessaan ihan kiehtova.
Komeakolmilehden kukka.


Metsäperenna amurinkärsäkalla viihtyy meillä mökillä erinomaisesti.
Koko kasvaa vuosi vuodelta, 
nyt kärsäkalloja löytyi isojen lehtien katveesta jo kymmenkunta.
Hankin muutamia uusia kärsäkallalajikkeita viime kesänä,
mutta ne eivät valitettavasti selvinneet talvesta.
 

Tarhapionin nupuista alkaa jo pilkistää kukan huikea väri,
jolle ei tahdo löytyä edes riittävän kuvaavaa nimeä,
on niin huikean kirkas ja kamerankin vaikeasti tulkittavissa.


Coral Charm tulee hyvää vauhtia perässä.


Pionien lisäksi yksi harvoista perennoista,
jotka peurat ja rusakot jättävät rauhaan,
on särkynyt sydän.
Niinpä minulla onkin niitä jo kolme valkoista kasvamassa lähekkäin
sinisten kevätkaihonkukkien lomassa.


Valkoinen tarhavarjohiippamätäs kasvaa hitaasti vuosi vuodelta.
Kiva ja herkkis varjonpaikan kukkija näin keväisin!


Voikukkia on ennätysmäärä. Niitä on hiipinyt myös kukkapenkkeihin.
Kitkentää olisi siis tarjolla, kun vaan viitsisi ruveta hommiin!
Luonnonkukista avautuvat kohta päivänkakkarat,
nuppuja näkyi jo tienvarrella.
Mökillä kukassa myös pienet metsämansikat.


Vuorijumaltenkukat, sekä pinkki että valkoinen,
selvisivät taas talvesta, hurraa.
Pinkki ehätti ensin aloittamaan nuppujensa avaamisen.


Megapostauksen loppun vielä pähkinä:
mitä näistä tulee? (Itselläni ei hajuakaan...)

tiistai 21. toukokuuta 2019

Hattivatitkin tulivat!

Viime viikonloppuna ennätin mökillä tehdä
kananverkkojen asettelun lomassa pari kuvauskierrostakin.

***

Minut on hurmannut ihan täysin tämä ihanuus.
Valkovuokko Vestal.


Hämyvuokkoja taitaa mökillä olla muutamiakin erilaisia.
Tämä ehkä Royal Blue.


Tavallisia valkovuokkoja, osa yhdeksälläkin terälehdellä varustettuna,
putkahtelee esille siellä täällä myös kukkapenkeissä.
Ovat luonnosta levinneet. Tässä kimpassa helmililjojen kanssa.


Suklaakirsikkapensas on niin täynnä valkoisia, sieviä kukkia,
että on varmasti tulossa ennätyssato.


 Uusia tulppaaneja en ole enää peurojen vuoksi pahemmin mökille istuttanut.
Vanhoista tulpuista muutamia yksilöitä jaksaa edelleen pinnistää pinnalle,
ja ne kukkivat ainoastaan verkkojen ansiosta.





Kevätlinnunherne on hurmaava, erityisesti olen viehättynyt sen
moneen eri väriin shiftaavista kukista. Sinistä, violettia, pinkkiä!



Ehdin jo vähän huolestua, kun en toukokuun puolivälissä nähnyt
jälkeäkään odottamistani "hattivateista".
Viime viikonloppuna ne onneksi pinnistivät esille mullasta.
Näistä kasvaa sateenvarjolehtiä!


Auroraperhoset ovat viilettäneet liian lujaa, 
jotta niitä olisi saanut kuvattua. 
Piirtoyökkönen yllätti, 
luulin sitä ensin vastavaloon katsoessani mansikkakirjosiiveksi. 
Mutta tämä yökkönen onkin päiväaktiivinen laji.



Lanttuperhonen ei olisi voinut asettua kuvauksellisempaan ympäristöön.


Penteleen liljakukot, niitä on nyt joka liljassa,
oli liljalajike mikä hyvänsä.
Vaikea napata kukkoja pois, kun kukkien ympärillä on korkeat verkot.
Välillä vähän kyllästyttää...