tiistai 4. kesäkuuta 2013

Kuin morsiuspuvun helmat

Viime syksyn ainut tulppaanihankinta mökille oli Tulipa Snow Crystal. En ole koskaan aiemmin kasvattanut rimpsureunaista tulppaania ja halusin nyt testata sellaista. Snow Crystal on nimensä mukaisesti auringossa kristallimaisesti kimalteleva lumivalkoinen kerrottu kukka, joka muistuttaa nuppunsa avattuaan prinsessamaisen morsiuspuvun hulmuavia helmoja, oikeassa puvussa ne helmat taitavat kuitenkin olla ehjät :) Nuppuisena kukissa on myös aavistus viherrystä. Ihan hauska tapaus tämäkin!






 En ole varmaan muistanut pitkään aikaan sanoa Sinulle:
Olen todella iloinen siitä, että kävit täällä!
On mukavaa jakaa puutarhaelämyksiä ja luonnon pieniä ihmeitä kanssanne,
hankitaan yhdessä lisää aineksia lumoutumiseen - myös tänään!

30 kommenttia:

  1. Voi mikä kaunotar!
    Täytyis pistää mieleen ja muistiin tämmöiset, syksyllä vaan nappaa mukaansa "jotain" ja toivoo parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei ole itsellä mitään mielikuvaa, mistä tämän syksyllä nappasin mukaani. Nimi löytyi yhdestä vihkosta, johon olin sen viime syksynä raapustanut.

      Poista
  2. Nyt on niin hieno, että oli ihan pakko kirjoittaa ylös. Aivan upea. Olisi ihana saada ängettyä tämä lajike johonkin lehtijuttuun. Kiva kun kirjoitat aina lajikkeet. Mä oon niin surkea laittamaan niitä vaikka musta on niin hyvä että muut laittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerro sitten mulle, jos lajike päätyy lehden sivuille joskus. Tosin näenhän mä sen sitten itsekin, kun lehti kolahtaa luukusta :)

      Poista
  3. TÄmä laitetaan välittömästi ylös, en ole mikään suuri tulppaanien ystävä, kun muuten on piha aika hillitty, parvitulppaaneita on kyllä muutamassa kohdassa, mutta tämä kaunotar olisi upea ja vielä kun laittaisi kaveriksi jonkun oikein tumman tulppaanin. Kiitos tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on vähän sellainen lajike, että vetää huomion penkissä puoleensa ja muut näyttävät jäävän siivelle soittelemaan, vai miten se sanonta nyt meneekään?!

      Poista
  4. oi miten ihana ! enpäs ole tuollaista kaunotarta nähnytkään !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusi tuttavauus tämä oli viime syksynä minullekin. En kyllä enää muista, mistä sipulit hankin.

      Poista
  5. Kiitos kiitos. On kiva vierailla blogissasi :)

    VastaaPoista
  6. Pitkästä aikaa ehdin oikein nautiskella blogeja lueskelemalla. Ihania kuvia sinulla on taas kerran! Hyvää kesää, jatketaan nautiskelua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta nautiskellaan! Kivaa ja aurinkoista kesää myös sinulle!

      Poista
  7. Kaunis tulppaani!
    Kiitos, täällä on aina mukava piipahtaa....:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sinä jaksat usein jättää myös kommentin, se lämmittää sydäntä, kiitos siitä!

      Poista
  8. Ihailen suunnattomasti teitä viherpeukaloita! Uskomattoman kauniita nämäkin!!!!

    VastaaPoista
  9. Aivan ihana tulppaani, jonka olet kuvannut todella upeasti. Ja tuohon viimeiseen lauseeseesi yhdyn lämmöllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli itse asiassa röyhelöineen melkoisen vaikea makrokuvattava, mutta jotain tarttui kuitenkin muistikortille. Kiva, jos tykkäsit!

      Poista
  10. Minä ainakin lumouduin nyt tuosta ihanasta rimpsureunaisesta tulppaanistasi. Todella kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielen lumoa voi löytää ihan arkisistakin asioista...erityisen paljon siihen tarjoutuu mahdollisuuksia puutarhassa ja luonnossa, lumoutumiseen.

      Poista
  11. Oh how nice to read from you!
    Ouer last summer was not very nice and wet.
    Here it is the week and on weekends beautiful
    be.
    I hope also on a nice summer!

    See you soon again and best wishes
    Rosine

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nice to hear from you, too, Rosine. I hope you will have a wonderful summertime there!

      Poista
  12. Ihana tulppaani! Täytyy laittaa nimi muistiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä Snow Crystal on tainnut saada jo useamman ihailijan tänään, toivottavasti ensi keväänä sitä kukkii jo monessa puutarhassa, on oikein messevä ja muhkea kukkanen.

      Poista
  13. Ooo, mikä hörsellys-ihanuus! Minullakin oli rimpsureunainen tulppaani penkissa, tosin se oli punainen oranssilla reunalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hörsellys on oikein kuvaava sana tälle komeudelle :)

      Poista
  14. Jotenkin älyttömän tyylikäs tulppaani! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekin adjektiivi sopii hälle oikein hyvin :)

      Poista
  15. IHANA tulppaani. Just mun juttuni. Näitä on löydettävä ja MUISTETTAVA ostaa jostain syksyllä. Ihan täydellinen :)

    VastaaPoista
  16. Tosi ihana.. erikoinen rimpsukka tapaus

    VastaaPoista

Viestisi lämmittää mieltäni, kiitos siitä!